Roomassa on sunnuntaisin Porta Portesen markkinat ja nehän piti käydä tänään testaamassa. Siellä on kuulemma myös eniten taskuvarkaita, joten laukustaan / rahoistaan saa pitää kiinni. Onneksi eivät minun omaisuuteeni (tietääkseni) yrittäneetkään kajota. Markkinoilla oli paljon ihmisiä ja paljon tavaraa. Paljon halpaa ja jotain tyyriimpääkin. Pääasiassa keinonahkaisia laukuja ja rihkama koruja, mutta jos eurolla saa kaulakorun hankittua, niin ei kai se niin nuukaa ole, vaikkei se aitoa kultaa olisikaan!
Kyllähän sieltä jotain itsellekkin mukaan tarttui. Ostin laukun, kengät ja sormuksen. Laukun hinnan sain vahingossa tingattua viidestätoista eurosta kymppin. Sormuksestaki tinkasin huomaamattani vitosen pois. Ongelma oli enemmänkin runsaudenpula. Joillaki tiskeillä tuli semmoinen olo, että on tarjolla niin paljon niin ihania jttuja, että ei vaan osaa valita ja siksi ei osta mitään.
Nyt on kuitenkin omistauduttava Suomen pään opiskeluille - kandidaatin tutkielmalle ja sen lisäksi muiden proseminaaritöiden opponoinnille. Kun saan opiskelut tältä illalta hoidettua onkin aika kipaista suihkuun, ja sen jälkeen suunnataan apertivolle!
Olipas mukavan näköiset markkinatiskit! Mitähän siitä tulisi, jos alkaisit tinkimään tietoisesti, kun huomaamattasikin saat hyvät alennukset! Onko noi sun uudet kengät? Vautsi! Toivottavasti minäkin pääsen kesän korvilla noile markkinoille täydentämään varastoja...
VastaaPoistaEi noi valitettavasti ole mun uudet kengät. Nuo ois maksanu huikeet 15 euroa, mutta mää ostin vaan yhdet kolmen euron ballerinat!
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOot kyllä luonnollinen tinkaaja! :) Saisinkohan määkin täällä noin helpolla, ei taida onnistua. Ja miten mulla on tunne, että vaikket sää nyt ostanukkaan noita kuvan kenkiä niin joskus ne löytyy sun vaatekaapista :)
VastaaPoistaHaha, katsellaan! :D älä yllytä!
Poista