Pompei

Suomalaiset nimitykset, Pompeji ja Pompeiji, ei vaan kerta kaikkiaan taivu meikäläisen suuhun, joten mennään tällä italialaisella versiolla Pompei. Joka tapauksessa, siellä siis vierailtiin lauantaina! Kaikki te tiedätte varmaan enemmän kyseisen paikan historiasta kun minä, joten en ihan hirveästi viitsisi alkaa historian oppituntia pitämään. Tiivistetysti kuitenkin kyseinen paikka sijaitsee lähellä Vesuvius-tulivuorta ja koko kaupunki tuhoutui vuonna 79 jKr tapahtuneen tulivuorenpurkauksen yhteydessä.

Nykyään kaupungin rauniot on kunnostettu turistikuntoon. Raunioille pääseminen maksaa jonkin verran, mutta luonnollisesti meidän ei tarvinnut maksaa mitään. Nimittäin bussissa matkalla Napolista Pompeihin meille jaettiin lomakkeet ja sanottiin: "Täyttäkää tähän henkilötietonne ja allekirjoituksenne. Tällä lomakkeella vakuutatte, että olette taidehistorian opiskelijoita Roma 3 yliopistosta, joten pääsette ilmaiseksi sisään." Selvä homma! No mepä sitten täytettiin ja päästiin ilmaiseksi sisään. Lieventävänä asianhaarana on kuitenkin se, että tällä reissulla oli meidän LUISSin vaihtareiden lisäksi vaihtareita myös Roma 3:stä, että pieni kaukainen totuuden haiven siellä taustalla piili kuitenkin..

Ei tuollaista paikkaa kuin Pompei voi yhdessä päivässä läpi koluta. Mutta äärimmäisen mielenkiintoista siellä oli. Koko paikka on todella vaikuttava. Kaikki siellä tapahtunut tuntuu niin kaukaiselta ja epätodelliselta, mutta samaan aikaan uskomattoman todelliselta. Kun seisoi keskellä kaupungin vilkkainta toria (tai aukiota, joka sellainen ikuisuus sitten oli), pystyi melkein tuntemaan sen vilinän mikä siellä kävi, kun jokain kaupunkilainen vieraili torilla vähintään kerran päivässä.

Oli mukavaa, että meitä kierrätti opas, sillä muuten niiden raunioiden paljouteen olisi hukkunut. Eikä niistä olsi mitään ymmärtänyt. Nyt opittiin mistä tunnistaa, missä kohdassa on ollut kauppa (kivessä on etuseinän kohdalla ura) ja missä asuinrakennus (ei uraa), miten paikallinen sauna lämmitettiin ja missä oli kala-allas (sillä pilaantumisen estämiseksi kalat myytiin aina elävinä) ja niin edes päin..

Säätkin meitä suosivat, oli lämmintä, mutta ei liian kuumaa kuitenkaan! Taidan sanoa tämän joka kerta, kun kerron käyneeni jossakin, mutta suosittelen kyllä vierailemaan, mikäli tilaisuus tulee. Näinpähän ensimmäistä kertaa elämässäni tulivuorenkin. Okei, ei se kyllä näyttänyt ollenkaan niin isolle ja vaikuttavalle kn olin ehtinyt toivoa, haha! Päivä jatkui kuitenkin vielä toisella kohteella, vierailulla ihanaan kauniiseen Sorrentoon. Palailen niiden kertomusten kera toivottavasti huomenna.

Blondeilua

Ennen tänne tuloani osasin tietenkin olla vähän peloissani siitä, miten täällä tämmöinen yksinäinen blongi pärjää. Kaikki tutut tietenkin heittivät vielä bensaa liekkeihin. Aina kun kerroin lähteväni Roomaan vaihtoon, tuli kommenttina takaisin "Miten sää siellä niiden Luigien keskellä pärjäät?". Nyt on sitten aika raportoida, että miten täällä on oikein tällä kuontalolla pärjätty! Ettei ihan pelkäksi höpinäksi menisi, niin silmänruuaksi kokosin teille kuontaloni "huippuhetkiä" männä vuosilta - ihan vaan, että ymmärrätte mistä täällä Italiassa niin kovasti hälistään, haha!

En ole täällä hiusteni tai minkään muunkaan takia vielä varsinaisiin ogelmiin joutunut. Huomiota olen kyllä herättänyt jonkin verran. Esimerkiksi kauppaan mentäessä, ennenkä ehdin edes tervehdystä sanoa huudahti myyjä minulle: "Non sei italiana!" - Et ole italialainen! En tiedä johtuuko hiuksista, muuten vaan valtaisasta kauneudestani, vai siitä että satuin "oikeaan aikaan oikeaan paikkaan", mutta muutamia kertoja on joku keski-ikä-pappa -ikäakselilla oleva mieshenkilö töötännyt autolla ohi ajaessaan ja lähettänyt lentosuukkoja. Samoin välillä kadulla kävellessä kuulee "Ciao bella! Di dove sei?" huutoja, joihin yleensä huikkaan takaisin "Sono di Finlandia" ja jatkan matkaa.

Luonnollisesti olen ihan paniikissa yhtään myöhäisiin aikoihin kulkiessani. Olen keskustellut tästä muutaman italalaisen kanssa ja kaikki sanovat järjestään, että täällä on tosi turvallista. On kuulemma vähintäänkin odotettavaa, että koska olen blondi kuulen poikkeuksellisen paljon olevani maailman kaunein muutamilla rakkaudentunnustuksilla siivitettynä. Sen vaarallisempaa ei täällä kuulemma blondillakaan pitäisi olla. Minä, niinkuin muutkin vaihtarit pelataan kuitenkin mieluummin varman päälle ja yhtään myöhempään aikaan en koskaan olekkaan yksin ollut liikkeellä. Raukat ESN:n pojat joutuvat aina pippaloiden jälkeen kiertämään (välillä tuntitolkulla) ylimääräisiä lenkkejä, että kaikki vaihtaritytöt pääsevät turvallisesti koteihinsa asti.

Maalaisjärjelläkin osaa varoa muutamia juttuja ilta- tai yöaikaan. Puistoihin ei parane mennä yksin, päärautatieasemaa ja metroja kannattaa varoa. Kerran olen yöllä mennyt metrolla, silloin meillä oli mukana italialainen poika, mutta aika rauhallista se meno näytti muutenkin olevan. Joitakin kaupunginosia esimerkiksi San Lorenzoa ja Tiburtinaa kannattaa kuulemma erityisesti varoa. Tämän Piazza Bolognan alueen, jolla me asutaan, pitäisi olla erittäin turvallista seutua - oli minkä värinen kuontalo tahansa.

Lopputulemana siis: hyvin olen pärjännyt hiuksistani huolimatta tai niiden ansiosta, mene ja tiedä. Minut muuten tunnistaa helposti suomalaiseksi kun olen "niiin valkoinen"! Melkein yhtä usein kun minun on pitänyt sanoa nimeni samalle ihmiselle useammin kuin kerran (joka kerta kun esittäydyn jollekkin) on tummahiuksinen Lisa joutunut kuulemaan: "Ethän sinä voi olla ruotsalainen, kun et ole blondi!". Eli vaikka olenkin vähän luonnonoikku täällä Italiassa vaaleine kutreineni, vielä suurempi luonnonoikku olisin jos olisin skandinaavi tummilla hiuksilla - voitteko semmoista ihmettä tähän maailmaan kuvitellakaan?

Meeenoolippu, meenoolippu!

Tähän väliin muutama sananen julkisesta liikenteestä! Italian kieltä opiskellessani opettajat pitivät aina huolen siitä, että opimme Italiassa hyvinkin tarpeellisen sanan sciopero eli lakko. Olen nyt ollut Roomassa kymmenen päivää, ja huomenna on luvassa ensimmäinen julkisen liikenteen lakko!

Julkinen liikenne täällä on muutenkin... mielenkiintoista. Metro kahden linjansa kanssa (joista toisen varrella onneksi asun!) on super simppeli ja sen hallitsen jo kyllä täysin. Bussireittien tuntemukseni puolestaan on olematon. Onneksi on olemassa nettisivusto, johon voi syöttää kotiosoitteensa ja kohdeosoitteensa ja se ehdottaa sinulle reittejä ja busseja. Ihan täydellinen sekään sivusto ei luonnollisestikaan ole. Itselleni ei ole vielä sattunut suurempia kommelluksia, mutta muutamat muut vaihtarit ovat ajelleet aikamoisia lenkkejä.

Aikataulujahan ei luonnollisesti käytetä, en tiedä onko niitä edes olemassa! Suomessa en ole varmasti kertaakaan lähtenyt bussipysäkille tarkastamatta aikataulua. Täällä en ole kertaakaan lähtenyt bussipysäkille aikataulun tarkastaneena. Busseja kulkee periaatteessa aika tiheään tahtiin, joten pysäkille voi vaan kävellä suoraan. Paikalliset ystävämme kuitenkin kertoivat, että on täysin normaalia, että puoleen tuntiin ei tule yhtään bussia, mutta sen jälkeen tulee kaksi saman linjan bussia peräkkäin ajaen. Kuskit nimittäin haluavat juoda päätepysäkillä yhdessä kahvia! Ensin ajattelin, että tämän on oltava jotain urbaanilegendaa, mutta ei se kyllä ole. Viimeksi tänään odottelin bussipysäkillä jonkun aikaa (ihan kohtuulliset 10 minuuttia tällä kertaa), jonka jälkeen kaksi kappaletta busseja numero 93 kurvasi pysäkille peräkanaa. Uskomatonta!

Kertalippu bussiin, metroon tai ratikkaan (voimassa 75 minuuttia) maksaa yhden euron. Todella kohtuullinen hinta Jyväskylän kertamatkaan, 3,20€, verrattuna. Paikalliset opiskelijat saavat kuukauden bussikortin 18€:lla, mutta me vaihtarit joudutaan maksamaan kuukauden bussilipusta kolme kymppiä... meidän vaihtareiden pitäisi joutua maksamaan kuukauden bussilipusta kolme kymppiä. Jotkut kaverit olivat ostaneet 18 euron lipun, mutta minä kilttinä tyttönä suuntasin tupakkakauppaan ostamaan sitä kolmen kympin lippua. Italiankielinen keskusteluni myyjän kanssa meni suurin piirtein näin:

Kirsi: "Haluaisin ostaa bussilipun, sellaisen opiskelijan kolme kymppiä maksavan kuukauden lipun"

Myyjä: "Tässä tämä 18 euron lippu!"

Kirsi: "Minun pitää ostaa se kolmen kympin lippu, koska olen ulkomaalainen!"

Myyjä: "Sinä ostat tämän 18 euron lipun!"

Kirsi: "Ööööö...."

Myyjä: "Se tekisi 18 euroa!"

Joten sitten minä ostin sen 18 euron lipun. En tiedä häikäisikö loistava italiankielen taitoni (vitsivitsi!) luulemaan myyjää minua paikalliseksi, vai mikä oikein mätti! Mutta nyt kuljen kuukauden sitten väärällä bussilipulla. Jos tarkastaja osuu paikalle ei auta muu kuin esittää tyhmää blondia, joka ei tajua mistään mitään!

Pusujuttuja

Ennen tänne tuloani olin varautunut aika moneen mahdolliseen kultturishokkia aiheuttavaan asiaan - ruokaan, ihmisiin, kouluun, asuntoihin, liikenteeseen jne... En todellakaan tiedä, miten olin mennyt täysin unohtamaan yhden asian: täällähän poskipussaillaan!

(Kuva ei ole valitettavasti omaa tuotantoa, vaan lainattu täältä)

Aluksi olin ihan hämmentynyt, kun ihmiset nojautuivat lähelle poskipussatakseen. Pikkuhiljaa siihen on kuitenkin onneksi tottunut. Täällä annetaan kaksi suukkoa, ja olen koittanut tiukasti tarkailla, että kummalta puolelta aloitetaan. Ilmeisesti sillä ei ole niin väliä, mutta valtaosa aloittaa kyllä ensin vasemmat posket vastakkain. Täällä asiaan kuuluu myös muiskautus -ääni!

 Nykyään aina kun tapaa jonkun tutun italialaisen, niin suukot tulee joka kerta suikattua! Valehtelisin, jos väittäisin että se tulee automaattisesti tai luontevasti. Ei sentään luontevasti, mutta tulee kuitenkin. On koitettu sitten totuttautua tähän ottamalla se tavaksi myös meidän vaihtareiden kesken. Erästä vanhaa sanalaskua lainatakseni kuitenkin: maassa maan tavalla! Myös yksi kämppikseni, tanskalainen Henrik, sanoi, että: "Jos kaikki nämä italialaispojat voi tuosta vaan pussailla tyttöjä, niin sitten aion minäkin!"

Poggio Mirteto

Tänään oli vuorossa vierailu Poggio Mirteton karnevaaleille. En ole tosiaan varma menikö tuo nimi oikein, tai meneekö tämä historiapläjäyskään oikein, mutta: Poggio Mirteton karnivaaleja on vietetty 1860-luvulta asti, sen kunniaksi, että tuolloin kyseinen paikka vapautui paavin vallasta. Karnevaalit (onko se karnevaalit, vai karnivaalit? kirjoitan koko ajan karnivaalit, mutta ei se taida olla oikein...) ovat enemmänkin aikuisten juhla, ja aikuiset pukeutuvat siellä usein naamiaisasuihin. Tyyli on vapaa, mutta yksi mahdollisuus on tehdä jotain paavin vastaista, eli pukeutua esimerkiksi paholaiseksi! Monet vaihtareista eivät halunneet pukeutua, mutta itse pukeuduin - aika maltillisesti - enkeliksi. Luissilta oli järjestetty paikalle myös bussikuljetus, mutta me kevääksi tulleet vaihtarit ei tietenkään ehditty varata sinne paikkoja. No, ei hätä ole tämän näköinen (ajatteli pahaa aavistamaton Kirsi), koska ESN:stä muutamat opiskelijat lähtevät sinne meidän kanssa junalla - sehän kuulostaa tosi kätevälle jutulle, eikö vaan? No. Ei ollut.

Milla pyysi kuulla kokemuksia junalla matkustamisesta, mutta en voi niitä sulle, Milla, enkä muillekaan kertoa. Tai ainakin syvästi toivon, että tänään kokemani ei millään tavalla kuvaa sitä, millaista junalla matkustaminen Italiassa on! Edellisenä iltana meitä jo varoitettiin, että juna on varmaan aika täynnä, mutta mitäs pienistä. Junalla matkustaminen oli kuulemma niin kätevää senkin takia, että ei sinne tarvitse lippua ostaa. Meitä on niin paljon, ettei tarkastajia tule (eikä kuulemma ulkomaalaiset muutenkaan joutuisi sakkojaan maksamaan).

No, junan lähtöaika tuli ja me odottelimme laiturilla. (Odottelimme muuten laiturilla 24, jolta juna lähti, emmekä laiturilla 1, minne meidän oli kehotettu tulla odottelemaan.) Sellainen pieni ongelma vaan, että ensimmäinen juna tuli täpötäyteen heti sekunneissa, eikä meillä ollut pienintäkään mahdollisuutta mahtua kyytiin. Ei siinä sitten muu auttanut, kuin jäädä odottelemaan seuraavaa junaa, joka tuli puolen tunnin päästä. Kun tämä juna saapui laiturille, meitä opastanut Domenico huusi, että "juoskaa juoskaa juoskaa, tunkekaa, tunkekaa tunkekaa!" ja mehän juostin ja tungettiin! Ja tunkemista se tosiaan vaati, että meidät sinne junaan saatiin. Olin puoliksi ovesta ulkona kun ovet yrittivät sulkeutuivat. Ruotsalainen vaihtari Lisa veti minua junaan, ja ovet vihdoin saatiin suljettua. Juna oli niin täynnä ihmisiä, että myös se vaunun aula oli täynnä ihmisiä. Siinä me sitten seistä tönötettiin 45 minuutin junamatka paikallamme junan ulko-oveen nojaten. Sanonta "sardiinit purkissa" tuli yhtäkkiä kovin todelliseksi!

Ai niin! Eihän me tietenkän ihan paikallamme seisty. Juna oli kulkenut noin viisi minuuttia, kun Domenico huikkasi sen aulatilan toiselta puolelta: "Kirsi and Lisa, don't get pushed out of the train when we stop!" eli älkää antako muiden tönäistä teitä pois junasta, kun pysähdytään! Jep, matkalla oli "muutamia" pysähdyksiä ja aina ne meitä pystyssä pitävät ovet aukesivat. Roikuin kaksin käsin kaiteessa ja Lisassa, mutta onnistuin kuin onnistuinkin pysymään junassa siipine kaikkineen!

Kun vihdoin saavuimme perille Poggio Mirtetoon alkoikin ihan uusi lysti: asemalta oli nimittäin seitsemän kilometrin matka itse kylään, jossa karnevaalit olisivat. Bussillahan sinne pääsi, mutta uskokaa tai älkää: ne bussit olivat vielä täydempiä kuin se juna! Eikä puhettakaan, että oltaisiin jonotettu ja täytetty busseja järjestyksessä, vaan aina kun bussi tuli näkyviin niin arvaatteko mitä tehtiin? Oikein, juostiin ja tungettiin. Jotta ihmisiä ylipäätään päästiin lastaamaan bussin kyytiin täytyi ensin vähän huudella kirosanoja poliiseille.  Onneksi olin älynnyt ilmaista pakokauhuni ennalta ääneen, joten meitä opastanut Domenico ei antanut minun jäädä yksin. Melkein kaikki Luissilaiset saivat tunkeuduttua samaan bussiin, mutta minä, joku kanadalainen poika ja Domenico jouduttiin menemään toisella bussilla. Tai todellisuudessa se kyllä meni niin, että minä kiljuin, Domenico töni minua bussiin ja se kanadalainen poika katosi jonnekkin!

Bussimatka sujui siis junamatkaakin tiiviimmissä merkeissä ja kun päästiin karnevaaleille niin tunnelma olikin tosi mukava ja leppoisa. Musiikkia, hassuja asuja, iloisia ihmisiä, herkullisia munkkeja jne! Olen iloinen, että lähdin reissuun ja kokemaan nämä vanhat pippalot, mutta rehellisyyden nimissä ensimmäinen asia, joka minulle tästä päivästä mieleen jää, on tuo menomatka! Sitä pakokauhua ja tunkemista on vaan mahdotonta pukea edes sanoiksi. Nyt ei auta kuin rentoutua ja valmistautua siihen, että huomenna on ensimmäinen koulupäivä, jaiks!

Ps. Sanottakoon vielä, että Domenico myös sanoi, että paluumatkalla tulee olemaan enemmän ruuhkaa, joten me tytöt päätettiin tulla junalla, joka lähti kaksi tuntia aiemmin kuin se, mihin muut parhaillaan yrittävät änkeä!