Tilastotiedettä ja tiramisua

Huhheijjaa sanon minä! Ehtiipä (ja jaksaapa) sitä vihdoin taas tännekin tulla kirjoittelemaan. Koko Italiassa olo ajastani, viime viikko oli kyllä ehdottomasti kiireisin kouluhommien saralla. Kandin loppurutistusta tuli kirjoiteltua ja muokkailtua ihan itkuun asti. Lisäksi tiedossa oli maanantai-aamuna siintänyt tilastotieteen tentti täällä Roomassa. Melkein koko lauantai- ja sunnuntaipäivät kuluivat nenu kiinni tuhatsivuisessa järkäleessä nimeltään Statistics for Business and Economics. Onneksi tämä oli vasta osatentti, joten ei tarvinnut sitä kirjaa ihan kokonaan opetella.

Kaikilla vaihtarikavereillakin on ollut hermot kireällä näihin osatentteihin lukemisen kanssa. Ne kaikki järjestetään tällä viikolla tai ensi viikon alussa. En kyllä saisi hirveästi ruikuttaa kun ei minun urakkaan kuulunut muuta kuin tuo yksi tentti. Parhaimmillaan pahimmillaan joillakin on jopa neljä tenttiä. No, joka tapauksesa kaikkia tuntui vähän kiristävän tuo tenttiin lukeminen, ja tottahan se on, että ei yhteen putkeen voi määräänsä enempää keskittyä. Siksi sunnuntaina päätettiin muutaman tytön kanssa ottaa opiskeluista pieni luova tauko, ja käydä keräämässä voimia paikassa, jossa pitäisi olla Rooman parasta tiramisua.

Pasticceria Pompi, ihan Re di Roman metroaseman vieressä, oli tupaten täynnä sateisena sunnuntaina. Ei jouduttu kuitenkaan jonottamaan pöytää kuin kymmenisen minuuttia. Odotukset korkealla sitten pöytään ja tilaamaan. Koska itse en kuitenkaan ole suurin sen perinteisen tiramisun fani, päätinkin ottaa mansikka-tiramisua - kermavaahdolla tietenkin.

Se oli niiiiiiiin hyvää! Ihan oikeasti! Ei se maku kyllä tiramisua muistuttanut pätkääkään. Se maistui sille, mille suomalainen mansikkakakku maistuu parhaimmillaan. Nam, nam ja vielä kerran nam. Neljän hengen porukasta kaksi otti perinteistä, ja kaksi mansikkaista tiramisua, joten onneksi kaikki pääsivät vähän maistelemaan molempia. Olihan se perinteinenkin tosi hyvää, mutta jos (ja kun) vierailijoita tuolla käytän, niin aion kyllä jatkossakin ottaa sen mansikkaisen. Nam.

Kyllä muuten jaksoi tuollaisen tauon voimilla tsempata vielä sunnuntai-illan viimeiset tilastotieteen kertaukset ja nyt se tentti onkin sitten jo ohitse. En kyllä ole kovin luottavaisilla mielillä siitä, onko se ohitse hyvällä menestyksellä. No, sen näkee sitten. Ja koska opiskelen porhossa-yksityisessä yliopistossa, voi aina pyytää uutta yritystä, mikäli on tyytymätön arvosanaansa.

Sorrento

Kröhöm kröhöm.. otetaas muuten komento takaisin, kun oikein näyttävästi tossa maanantaina kirjoittelin siitä miten en joutunut ryöstetyks Napolissa. No, maanantai-iltana jouduin ilmeisesti varkaiden kouriin ihan täällä Roomassa. Pikkulaukun isossa osassa ei onneksi ollut muuta arvokasta tai kiinnostavaa kun puhelin. Ei sillä, olisin mää ihan mielelläni sen puhelimenikin pitänyt. Nyt sitten uutta luuria ja liittymää metsästämään, huoh.

Tässä tekstissä ei kuitenkaan ole kyse vastuuttomasta käytöksestäni tavaroistani huolehtimisessa (mää tiiän, että pitää olla tarkka ja oon yrittänyt niin kovasti!!) vaan Campanian viikonloppureissun seuraavasta kohteesta eli Sorrenton ihanasta rannikkokaupungista. Hurautettiin Pompeissa pyörimisen jälkeen bussilla kohti Sorrentoa Napolin lahden rantaa lähellä kulkevaa tietä pitkin. Oon niin harmissani, etten saanu kuvia, vaikka tuskin ne näkymät olisi niin uskomattomina tallentuneetkaan, siitä hetkestä kun oltiin ajettu korkealle vuoren rinteelle ja yhtäkkiä suoraan edessä aukeni koko Napolin lahti auringonpaisteessa. Oli niin uskomattomat näkymät, etten meinannut henkeä saada. Ihan oikeasti.

Vähän aikaa huristeltuamme pysähdyttiin sitten levikkeelle ottamaan kuvia siitä millaisena näkymät aukeni kohti Sorrentoa. Eipä näissäkään näkymissä paljon valittamista ollut. Paitsi mitä nyt vähän tosta liian korkeella kielekkeellä roikkimisesta valitin. Ja tämä ei kuulemma edes ole vielä sitä kaunista rannikkoa, vaan etelämpään Amalfin rannikoille jatkettaessa se vasta kauniiksi muuttuu. En vaan kertakaikkiaan voi sisäistää sitä, että jotkut ihmiset elävät tuolla. Ihmiset syntyvät, käyvät koulussa, töissä, ruokakaupassa ja kävelyllä tuolla. Ei tuollaisessa paikassa asuvat ihmiset ainakaan onnettomia voi olla!

Tämä alue on kuuluisa sitruunoistaan ja Sorrentossa onkin Limoncello-likööritehdas. Maistoin limoncelloa kerran tässä aiemmin, mutta ei se kyllä minun mieleeni ollut. Siksi tällä vierailulla jäi sitruunaliköörit litkimättä. Sen sijaan köpöteltiin meren rantaan, ensin kurkittiin kallion reunalta ja sitten kivuttiin alas veden ääreen - voi että olisin halunnut uida! Jotkut pojat kävivätkin uimassa, mutta uikkareiden puutteessa minä tyydyin vaan kahlailemaan. Oli muuten ihanaa. Sitten istuskeltiin rannalla ja käytiin läheisessä kahvilassa kahveella. Sen jälkeen väsyneet matkalaiset hyppäsivät takaisin bussiin ja köröteltiin kohti Napolia maailman kauneinta auringonlaskua katsellessa. Oli muuten ensimmäinen näkemäni auringonlasku sen jälkeen, kun tänne tulin. Illalla käytiin vielä pitsaa mutustamassa ja kyllä muuten maistui, möms.

Sorrento menee kyllä ehdottomasti taas tuohon kuuluisaan suosittelen -kategoriaan. Ja ne Amalfin rannikot on meikäläisenkin päästävä vielä tsekkaamaan..

Pompei

Suomalaiset nimitykset, Pompeji ja Pompeiji, ei vaan kerta kaikkiaan taivu meikäläisen suuhun, joten mennään tällä italialaisella versiolla Pompei. Joka tapauksessa, siellä siis vierailtiin lauantaina! Kaikki te tiedätte varmaan enemmän kyseisen paikan historiasta kun minä, joten en ihan hirveästi viitsisi alkaa historian oppituntia pitämään. Tiivistetysti kuitenkin kyseinen paikka sijaitsee lähellä Vesuvius-tulivuorta ja koko kaupunki tuhoutui vuonna 79 jKr tapahtuneen tulivuorenpurkauksen yhteydessä.

Nykyään kaupungin rauniot on kunnostettu turistikuntoon. Raunioille pääseminen maksaa jonkin verran, mutta luonnollisesti meidän ei tarvinnut maksaa mitään. Nimittäin bussissa matkalla Napolista Pompeihin meille jaettiin lomakkeet ja sanottiin: "Täyttäkää tähän henkilötietonne ja allekirjoituksenne. Tällä lomakkeella vakuutatte, että olette taidehistorian opiskelijoita Roma 3 yliopistosta, joten pääsette ilmaiseksi sisään." Selvä homma! No mepä sitten täytettiin ja päästiin ilmaiseksi sisään. Lieventävänä asianhaarana on kuitenkin se, että tällä reissulla oli meidän LUISSin vaihtareiden lisäksi vaihtareita myös Roma 3:stä, että pieni kaukainen totuuden haiven siellä taustalla piili kuitenkin..

Ei tuollaista paikkaa kuin Pompei voi yhdessä päivässä läpi koluta. Mutta äärimmäisen mielenkiintoista siellä oli. Koko paikka on todella vaikuttava. Kaikki siellä tapahtunut tuntuu niin kaukaiselta ja epätodelliselta, mutta samaan aikaan uskomattoman todelliselta. Kun seisoi keskellä kaupungin vilkkainta toria (tai aukiota, joka sellainen ikuisuus sitten oli), pystyi melkein tuntemaan sen vilinän mikä siellä kävi, kun jokain kaupunkilainen vieraili torilla vähintään kerran päivässä.

Oli mukavaa, että meitä kierrätti opas, sillä muuten niiden raunioiden paljouteen olisi hukkunut. Eikä niistä olsi mitään ymmärtänyt. Nyt opittiin mistä tunnistaa, missä kohdassa on ollut kauppa (kivessä on etuseinän kohdalla ura) ja missä asuinrakennus (ei uraa), miten paikallinen sauna lämmitettiin ja missä oli kala-allas (sillä pilaantumisen estämiseksi kalat myytiin aina elävinä) ja niin edes päin..

Säätkin meitä suosivat, oli lämmintä, mutta ei liian kuumaa kuitenkaan! Taidan sanoa tämän joka kerta, kun kerron käyneeni jossakin, mutta suosittelen kyllä vierailemaan, mikäli tilaisuus tulee. Näinpähän ensimmäistä kertaa elämässäni tulivuorenkin. Okei, ei se kyllä näyttänyt ollenkaan niin isolle ja vaikuttavalle kn olin ehtinyt toivoa, haha! Päivä jatkui kuitenkin vielä toisella kohteella, vierailulla ihanaan kauniiseen Sorrentoon. Palailen niiden kertomusten kera toivottavasti huomenna.

Nähdä Napoli ja kuolla

Toivottavasti ei vielä kuolo korjaa ihan pian, mutta nyt on Napoli nähty. Oli kertakaikkisen kiva reissu, paljon tuli nähtyä, mutta vielä enemmän olisi varmaan niitä asioita, mitä ei yhdessä viikonlopussa ehtinyt nähdä. Taidan jakaa viikonlopun kuvia ja kertomuksia vähän useampaan eri tekstiin, koska tänään pitää vielä paahtaa kandin parissa, joten ihan koko päivää ei voi uhrata blogiin kirjoitteluun.

Kun saavuttiin Napoliin, ensimmäinen ajatukseni oli, ettei tämä voi olla se paikka, mistä niin kovasti hohkataan. Ensin se nimittäin näytti lähinnä jollekkin 70-luvun-betoni-teollisuus-lähiölle. Sitten tultiin kaupungin keskustaan ja reilun kilometrin matkan taittamiseen bussilla tarvittiin reilu puoli tuntia. Kymmenet poliisit seisoivat kadun varrella "ohjaamassa" liikennettä, yhdessä vaiheessa bussikuski avasi ikkunan kysyäkseen saako tässä kääntyä oikealle ja poliisin vastaus oli "en minä vaan tiedä!". Tässä vaiheessa olin ihan vakuuttunut, että minusta ja Napolista ei tule ystäviä, mutta väärässä olin.

Se kaupunki on niin mielettömän hurmaava! Niin paljon kapeita kujia, ihana värikkäistä charmantin ränsistyneistä taloista koostuva massa jokapuolella, myös läheisen vuoren rinteille nousemassa! Hostellin pihasta näköala merelle ja Vesuviukselle! Ihan mielettömän kiinnostava paikka. Ja niin eläväinen: eilen kun palattiin Roomaan tuntui, että täällä on ihan hiljaista, eihän melkein kukaan edes tööttäile (verrattuna siihen, että ennen viikonloppua melkein jokapäiväinen murinan aiheemme on ollut se kun täällä tööttäillään niin paljon). Koska mietitte kuitenkin tätä, niin kerrottakoon, että ei siellä niin kamala roskakasa tilanne ollut. Toki siellä enemmän oli jätettä kaduilla, pahvilootia ja roskapusseja, mutta lähinnä siellä oli vain ylitsetursuavia roska-astioita (niitä isoja siis), mutta niin niitä on Roomassakin. Meidän kotikadullakin ainakin kaksi.

Perjantaina lähdettiin liikkeelle aamusta, ja ennen Napoliin suuntaamista hurautettiin Casertaan. Se on suhteellisen pieni kaupunki Campanian maakunnassa, ja eipä sinne paljon turistit taida muuten pysähtyä kuin katselemaan Casertan palatsia, Reggia di Casertaa. Se on UNESCOn Maailman perintökohdelistalla oleva 1700-luvulla pystyyn pykätty pytinki pienoisen puutarhan kera. Olihan se todella kaunis ja vaikuttava, mutta sanotaanko näin, että jos sinne muuttaisin niin palkkaisin kyllä siivoojan tai kaksi. Ensin käveltiin puutarhassa, mutta päästiin myös kurkkimaan sisään palatsiin, jossa on 1200-huonetta. Ei, en käynyt jokaisessa. Kyseisen palatsin saleissa on kuvattu muuten kahteenkin eri Star Wars -leffaan kohtauksia (Googlaamalla Star Wars Caserta löytää, jos kiinnostaa)! Myös muissa elokuvissa, kuten ainakin Enkelit ja Demonit -elokuvassa Vatikaani-kohtauksia on kuvattu Casertassa.

Palatsin salien katot olivat mun lemppareita, sainkin niskani kipeäksi kun kuljin kokoajan pää taaksepäin taivutettuna. Välillä pystähdyin seisoskelemaan niin ja sainkin vastata monta kertaa "Mitä sää oikein teet?!" kysymyksiin, kun meinasin kaatua kun olin ensin tönöttänyt pää takakenossa kattoa, ja sitten päättänyt katsoa vähän vielä kauemmas taakse ja horjahtanut! No, kun minä tässä tuota kattoa vaan katselin...

Kun oltiin pällistelty Casertaa riittämiin, hypättiin bussiin ja hurautettiin Napoliin. Illalla lähdettiin maistamaan paikallista pitsaa ja kyllähän se maistui. Tarinahan kertoo, että Napoli on pitsan kotikaupunki. Siinä missä muualla Italiassa pitsa on aina todella ohutta, on se Napolissa huomattavasti paksumpaa. Niin tai näin, hyvää oli! Ja nälkäkin niin kova, ettei ehtinyt edes kameraa kaivaa esiin, että olisi saanut kuvia napattua, hups..

Tämmöisissä merkeissä kului ensimmäinen päivä viikonloppureissusta. Huomenna voisin koittaa kirjoitella millaiselta näytti Pompeissa!

Hyvä viikonloppu!

Nyt on kyllä ollut kertakaikkisen hyvä viikonloppu! Tästä merkinnästä tulee varmaan kilometrin mittainen, kun koitan selostaa viikonlopun kohokohdat. Yritän tiivistää!

Perjantaina ei ollut yhtään luentoja, illalla oli jalkapallopeli ja jalkapallopelin jälkeen suunnattiin vielä Trasteveren kaupunginosaan hetkeksi istuskelemaan. Lauantai-aamuna lähdin kämppikseni Sigridin kanssa katsastamaan yhdet markkinat, ja siellähän oli vaikka mitä ihanaa. Mielettömät määrät vintage-mekkoja, hameita yms.. niin paljon itseasiassa, että jossain vaiheessa todettiin, että nyt on lähdettävä kotiin, koska täällä on niin paljon niin ihania asioita, ettei mihinkään pysty enää keskittymään. Itselleni löysin yhden ihanan keltaisen pliseeratun vintage-hamosen, ja pienen ruskean nahkalaukun - ehtaa vintagea myöskin! Päivällä sitten siivoilin, sillä oltiin perjantaina tehty Sigridin kanssa upea siivouslista, ja minulla oli keittiön ja käytävien siivousvuoro.

Me tytöt oltiin haluttu lähteä lauantai-iltana ulos syömään ja tanssimaan. Meidän kämpän pojat olivat molemmat vähän sairaita joten ne jäivät kotiin. Meitä oli sitten koossa kuuden hengen porukka: minä, kämppikseni Sigrid, ruotsalainen Lisa, italialainen Domenico sekä tanskalainen Christina Roomassa käymässä olevan poikaystävänsä kanssa. Ravintolan valinnassa vaikutti se, että parhaillaan on kuulemma artisokkasesonki, ja ne ovatkin tällä seudulla jonkinmoinen erikoisuus. Olimme kaupunkikierroksella kuulleet, että juutalaisessa kaupunginosassa, Ghetossa, ne valmistetaan jollain aivan erityisellä tavalla. Lisa onnistui saamaan meille pöydän sellaisesta ravintolasta kuin Sora Margherita, jonka erikoisuus on uppopaistetut artisokat. Niitä on kehuttu ravintola-arvioinneissä The Guardian -lehteä myöten.

Ravintola oli melko erikoinen tapaus sekä ulkoa, että sisältä. En älynnyt ottaa ravintolassa enempää kuvia, mutta Googlen kuvahakuun kun laittaa "Sora Margherita Roma" niin näkee aika hyvin millaisesta paikasta on kyse. (Päätin helpottaa elämäänne, kuvahakuun suoraan klikkaamalla TÄSTÄ! ) Ruokalista kirjoitetaan joka päivä uudestaan ja käsin. Jos jonkun annoksen raaka-aineet loppuvat, se vain vedetään listalta yli. Helppoa! No, entäs ne uppopaistetut artisokat sitten? Ihan hyväähän se oli, maistui aikaslailla uppopaistetulle artisokalle!

Illallisen jälkeen haluttiin lähteä tanssimaan. Käytiin ensin istuskelemassa muissa kuppiloissa, ennen varsinaiselle, ihan oikealle italialaiselle klubille siirtymistä. Domenico nimittäin tiesi varoitella, että siellä tanssiklubilla ei ole kovin edullista ostaa juotavaa. Kohde-baarissamme oli muutenkin vähän kovemmat kriteerit kun esimerkiksi Jyväskylän yöelämässä. Pojat eivät pääse baariin ilman kauluspaitaa, eivätkä myöskään yksin tai poikaporukassa. Poket ovat todella tiukkoja ja pitävät huolen siitä, että kaikki ovat pukeutuneet riittävän tyylikkäästi ja, että naisia on baarissa enemmän kuin miehiä. Päästiin kuitenkin helposti ja ilman jonottamista sisään ja tanssiminen oli yhtä hauskaa kuin aina ennenkin - ellei jopa hauskempaakin!

Me pysyteltiin luonnollisesti siellä tavisten tanssilattialla. Jostakin vajaasta satkusta olisi nimittäin päässyt ylemmälle tasolle tanssimaan, mutta meille riitti ihan tavallinenkin rahvaanomainen tanssilattia. Ja ne hinnat muutenkin riittivät meille oikein hyvin: narikka maksoi 5€, ja juomat 15€ kappale. Kyllä, kirjoitin ihan oikein, 15 euroa! Mutta tanssiminen oli hauskaa ja tanssimisen lomassa jonkin verran tuli otettua kuviakin, yhtä edustavia kuin aina. Onneksi kuitenkin Sigridin kameralla, niin en mitenkään pysty niitä teidän kanssanne nyt jakamaan, harmin paikka!

Tänään lähdettiin Sigridin kanssa kaupungille, käyskenneltiin ja kuljeskeltiin tuntitolkulla. Nautittiin auringosta ja kuviteltiin olevamme italialaisia aurinkolaseinemme. Käytiin meidän lemppari jätskipaikassa, jossa on meidän lempparein jätski-setä. Otin minttua, stracciatellaa ja panna cottaa, nam nam! Tänään ei ole enää ohjelmassa muuta kuin ruuanlaittoa, rentoutumista ja ehkä vähän skypettelyäkin. Kertakaikkisen hyvä viikonloppu - tämä se on elämää!

Ai niin, meinasin unohtaa! Lienette varmaan kaikki valtavan ylpeitä, sillä olen ottanut ensimmäisen askeleeni ja puhunut italiaa myös jollekkin tutulle henkilölle (kaupan kassat yms.. oli siis jo aiemmin koettua). Rehellisyyden nimissä en vielä kovin montaa lausetta sanonut, mutta kävin kokonaisen pitkän keskustelun niin, että minulle puhuttiin italiaksi ja minä vastasin englanniksi. Se on jo alku sekin, että edes ymmärrän mitä minulle puhutaan!

Pikkulauantai EUR-alueella

Tänään yliopistolla oli kevään akateemisen vuoden avajaiset, joten luennot oli peruttu. Tuntui ihan lauantaille, kun lähdettiin vaan kuljeskelemaan ja harhailemaan. Lisa oli lukenut opaskirjastaan Rooman EUR-alueesta, joten hypättiin metroon ja hurautettiin melkein päätepysäkille asti. Päivään ei kuulunut sen kummempaa kuin kuljeskelua, istuskelua, hyvää seuraa ja jäätelöä. Puitteet olivat näyttävät: yhtä aikaa kauniit ja vähän pelottavat!

Jouduin kyllä vähän varmistamaan tietojani wikipediasta, etten ihan mene valehtelemaanm kun ei ihan kaikki tieto kovin tarkasti päähäni tänään jäänyt. EUR alue (Esposizione Universale Roma) on siis Rooman eteläpuolella sijaitseva kaupunginosa, jonka Mussolini rakennutti 1930 ja 1940 -lukujen taitteessa juhlistaakseen fasismin 20-vuotis "synttäreitä". Tarkoituksena oli, että tästä kaupunginosasta olisi tullut uusi Rooman keskusta - Mussolini ei ilmeisesti vanhasta Rooman historiasta hirveästi perustanut. Nämä suunnitelmat jäivät kuitenkin mm. toisen maailmansodan jalkoihin. Arkkitehtuuri on täysin erilaista kuin muualla Roomassa, melko yksinkertaista, vaaleaa ja siistiä (Googlen kuvahakuun EUR Roma niin kyllä löytyy!) Nykyisin alueella on paljon ministeriöitä, pankkeja ja muita toimistorakennuksia.

Yksi niistä pytingeistä, joiden luona me käyskenneltiin on tämä Palazzo della Civilità Italiana - Mussolinin oma versio Colosseumista. Äärimmäisen kaunis, mutta jotenkin uhaava ja pelottava yhtä aikaa! Valitettavasti rakennus ei ollut yleisölle auki (löysin tiedo, että suljettu rempan vuoksi vuonna 2003... ööö?), mutta tyydyttiin vaan kuikuilemaan ulkopuolelta. Tämä ei varmastikkaan ole niitä ensimmäisiä kohteita, jonne perus turistit Roomassa eksyvät, mutta suosittelen ilman muuta käymään vilkaisemassa. Aika vaikuttavat puitteet. Lähellä on myös ruoho-puistoja veden äärellä, jonne voi istahtaa jätskille. Ja se vasta olikin vaikuttavaa!

Porta Portese

Roomassa on sunnuntaisin Porta Portesen markkinat ja nehän piti käydä tänään testaamassa. Siellä on kuulemma myös eniten taskuvarkaita, joten laukustaan / rahoistaan saa pitää kiinni. Onneksi eivät minun omaisuuteeni (tietääkseni) yrittäneetkään kajota. Markkinoilla oli paljon ihmisiä ja paljon tavaraa. Paljon halpaa ja jotain tyyriimpääkin. Pääasiassa keinonahkaisia laukuja ja rihkama koruja, mutta jos eurolla saa kaulakorun hankittua, niin ei kai se niin nuukaa ole, vaikkei se aitoa kultaa olisikaan!

Kyllähän sieltä jotain itsellekkin mukaan tarttui. Ostin laukun, kengät ja sormuksen. Laukun hinnan sain vahingossa tingattua viidestätoista eurosta kymppin. Sormuksestaki tinkasin huomaamattani vitosen pois. Ongelma oli enemmänkin runsaudenpula. Joillaki tiskeillä tuli semmoinen olo, että on tarjolla niin paljon niin ihania jttuja, että ei vaan osaa valita ja siksi ei osta mitään.

Nyt on kuitenkin omistauduttava Suomen pään opiskeluille - kandidaatin tutkielmalle ja sen lisäksi muiden proseminaaritöiden opponoinnille. Kun saan opiskelut tältä illalta hoidettua onkin aika kipaista suihkuun, ja sen jälkeen suunnataan apertivolle!