Lähtö alkaa tuntua koko ajan todellisemmalta ja todellisemmalta. Päivien laskeminenkin on jo päässyt täyteen vauhtiin - tasan kolmen viikon päästä Italiassa ollaan! Lähtöpäivän hiipiminen vain muutaman viikon päähän on tarkoittanut myös sitä, että yhtä sun toista käytännön asiaa on joutunut lähdön eteen tehdä. Opintotuen muutosta on haettu, oleskelusta ulkomailla ilmoitettu, pankkiasiat järjestetty ja uudet maksukortit tilattu, vakuutuksia kyselty ja hankittu, lennot ostettu jne...
Valtaisimmalta muutokselta toistaiseksi tuntuu se, että irtisanouduin töistä tämän viikon torstaina! Tänään on siis luvassa neljänneksi viimeinen työvuoro ja 8.2. loppuu meikäläisen pari vuotta kestänyt ura burgereiden parissa - noainakin ammattilaisura, harrastelijana voin pysyä jatkossakin, hih!
Lähdön todellisuus iski myös taas entistä voimakkaammin, kun sain ensimmäisen sähköpostin vaihtoyliopistoni ESN:ltä, Erasmus Student Networkilta, joka on siis verkosto, joka järjestää mm. yhteisiä aktiviteetteja Erasmus-vaihdossa oleville opiskelijoille. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että pääasiassa tuon saamani sähköpostin herättämät tuntemukset olivat surua. Sen lisäksi, että olen kohta täältä tutuista kuvioista ja tuttujen ihmisten luota pois, ilmoitettiin sähköpostissa (okei, ehkä vähän kärjistetysti) että "jos olet niin yksinäinen, surullinen ja säälittävä tapaus, ettei sinulla ole yhtään kaveria tai ihmistä joka haluaa olla kanssasi tekemisissä, voit täyttää hakemuksen, niin me etsimme jonkun vapaaehtoisen joka voi teeskennellä olevansa kaverisi". Ei kiitos, en ainakaan vielä suostu olemaan niin säälittävä! No, sehän tiedetään että ylpeys käy lankeemuksen edellä, eli luultavasti Roomaan päästyäni soitan itkien ESN:lle, että voitteko viellä ettiä mulle teko-kaverin, oon niin yksin!
Lähdön todellisuus iski myös taas entistä voimakkaammin, kun sain ensimmäisen sähköpostin vaihtoyliopistoni ESN:ltä, Erasmus Student Networkilta, joka on siis verkosto, joka järjestää mm. yhteisiä aktiviteetteja Erasmus-vaihdossa oleville opiskelijoille. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että pääasiassa tuon saamani sähköpostin herättämät tuntemukset olivat surua. Sen lisäksi, että olen kohta täältä tutuista kuvioista ja tuttujen ihmisten luota pois, ilmoitettiin sähköpostissa (okei, ehkä vähän kärjistetysti) että "jos olet niin yksinäinen, surullinen ja säälittävä tapaus, ettei sinulla ole yhtään kaveria tai ihmistä joka haluaa olla kanssasi tekemisissä, voit täyttää hakemuksen, niin me etsimme jonkun vapaaehtoisen joka voi teeskennellä olevansa kaverisi". Ei kiitos, en ainakaan vielä suostu olemaan niin säälittävä! No, sehän tiedetään että ylpeys käy lankeemuksen edellä, eli luultavasti Roomaan päästyäni soitan itkien ESN:lle, että voitteko viellä ettiä mulle teko-kaverin, oon niin yksin!
Sain kuitenkin kammettua itseni (edes hitusen) pois itsesäälistäni, kun katselin aiemmin tänään kuvia kahdesta edellisestä Italian reissustani - aika mahtava maahan se kuitenkin on, oli kavereita eli ei!
Ps. Olettehan kaikki samaa mieltä, että kolme viikkoa ennen lähtöä on aivan mahtava ajankohta tietokoneen mahdolliselle hajoamiselle? Varsinkin kun rahaa on vaikka muille jakaa...