Tilastotiedettä ja tiramisua

Huhheijjaa sanon minä! Ehtiipä (ja jaksaapa) sitä vihdoin taas tännekin tulla kirjoittelemaan. Koko Italiassa olo ajastani, viime viikko oli kyllä ehdottomasti kiireisin kouluhommien saralla. Kandin loppurutistusta tuli kirjoiteltua ja muokkailtua ihan itkuun asti. Lisäksi tiedossa oli maanantai-aamuna siintänyt tilastotieteen tentti täällä Roomassa. Melkein koko lauantai- ja sunnuntaipäivät kuluivat nenu kiinni tuhatsivuisessa järkäleessä nimeltään Statistics for Business and Economics. Onneksi tämä oli vasta osatentti, joten ei tarvinnut sitä kirjaa ihan kokonaan opetella.

Kaikilla vaihtarikavereillakin on ollut hermot kireällä näihin osatentteihin lukemisen kanssa. Ne kaikki järjestetään tällä viikolla tai ensi viikon alussa. En kyllä saisi hirveästi ruikuttaa kun ei minun urakkaan kuulunut muuta kuin tuo yksi tentti. Parhaimmillaan pahimmillaan joillakin on jopa neljä tenttiä. No, joka tapauksesa kaikkia tuntui vähän kiristävän tuo tenttiin lukeminen, ja tottahan se on, että ei yhteen putkeen voi määräänsä enempää keskittyä. Siksi sunnuntaina päätettiin muutaman tytön kanssa ottaa opiskeluista pieni luova tauko, ja käydä keräämässä voimia paikassa, jossa pitäisi olla Rooman parasta tiramisua.

Pasticceria Pompi, ihan Re di Roman metroaseman vieressä, oli tupaten täynnä sateisena sunnuntaina. Ei jouduttu kuitenkaan jonottamaan pöytää kuin kymmenisen minuuttia. Odotukset korkealla sitten pöytään ja tilaamaan. Koska itse en kuitenkaan ole suurin sen perinteisen tiramisun fani, päätinkin ottaa mansikka-tiramisua - kermavaahdolla tietenkin.

Se oli niiiiiiiin hyvää! Ihan oikeasti! Ei se maku kyllä tiramisua muistuttanut pätkääkään. Se maistui sille, mille suomalainen mansikkakakku maistuu parhaimmillaan. Nam, nam ja vielä kerran nam. Neljän hengen porukasta kaksi otti perinteistä, ja kaksi mansikkaista tiramisua, joten onneksi kaikki pääsivät vähän maistelemaan molempia. Olihan se perinteinenkin tosi hyvää, mutta jos (ja kun) vierailijoita tuolla käytän, niin aion kyllä jatkossakin ottaa sen mansikkaisen. Nam.

Kyllä muuten jaksoi tuollaisen tauon voimilla tsempata vielä sunnuntai-illan viimeiset tilastotieteen kertaukset ja nyt se tentti onkin sitten jo ohitse. En kyllä ole kovin luottavaisilla mielillä siitä, onko se ohitse hyvällä menestyksellä. No, sen näkee sitten. Ja koska opiskelen porhossa-yksityisessä yliopistossa, voi aina pyytää uutta yritystä, mikäli on tyytymätön arvosanaansa.

Makuelämyksiä kotinurkilta ja Italiasta

Tänään on ollut ihana päivä. Aamulla vähän luentoja, sitten koulukirjojen lukemista auringon paisteessa puistossa. Oli niin lämmintä ja ihanaa. Lähdin kotiin reilun tunnin jälkeen, etten palaisi. Tuubitopissakin tuli kuuma siinä auringossa istuskellessa. Ratsupoliisit pysähtyivät mun kohdalle kyselemään, kuinka neidin päivä on mennyt. Pakko tätä paikkaa on rakastaa!

En tullut kuitenkaan höpöttelemään ensisijaisesti tästä päiväastä vaan vanhemmista jutuista. En uskalla nyt mennä vannomaan kirjoittelinko tänne blogiin jo siitä (uskoisin että en), kun meidät kutsuttiin tässä pari viikkoa sitten yhden italialaisen ystävän kotiin illalliselle, maistamaan ihan oikeaa italialaista ruokaa. Menu piti sisällään tarkkaan vaalittua salaisuutta, tämän kyseisen ystävän kotiseuduilta tuotua salamia. Minä en tietenkään kehdannut kieltäytyä, vaan kokosin kaiken rohkeuteni ja maistoin tätä herkkua myös. Nyt kun ihmettelette, että ei kai salamin maistaminen voi niin vaikeaa olla edes minulle, niin kerrottakoon että se oli erikois-makkaraa, jota ei oltu valmistettu porsaan lihasta, vaan kaikista niistä porsaan osista voita normaalisti ei syötäisi! Eikä sisältö tietenkään ollut mitään hienoa tahnaa, vaan niitä osia (joita en halua edes ajatella niin tarkasti, että voisin niitä tähän listata!) oli vaan sullottu mahdollisimman tiiviisti sen kuoren (suolen) sisään. Mutta maistoin sitä! Ja rehellisyyden nimissä ei se maku edes ollut kamalaa, se oli aika mausteista. Mutta se koostumus.. no, jokainen voi varmaan kuvitella.

Kiitokseksi tästä italialaisesta illallisesta tanskalaiset kämppikseni halusivat viime keskiviikkona kokata samlle porukalle tanskalaisen illallisen. Itse ruoka - keitettyjä perunoita, porsaan lihaa, persiljakastiketta ja "kurkkusalaattia" - oli kyllä todella hyvää. Keitetyt perunat maistui niin kotoisalle! Jälkkärin kanssa tanskalaiset ystäväiseni olivatkin sitten pistäneet parastaan. En pysty muistamaan mikä tämän viehättävän ruokalajin nimi oli, mutta se koostui oluessa puuroksi keitetystä ruisleivästä, joka oli maustettu sokerilla ja kanelilla ja nautittiin jäätelön kanssa. Se näytti ruispuurolle, ja maistui makealle ruisleivälle. Ei se varsinaisesti pahaa ollut, mutta ei sitä kyllä kokonaista lautasellistakaan pystynyt syömään. Kaikki muut olivat aivan järkyttyneitä ulkonäöstä, miten kukaan voi syödä jotain joka näyttää niin voimakkaasti kakalle.. hihittelin mielessäni, että ettepä ole vielä nähneet suomalaisten ylpeyttä, mämmiä!

Jottein koti-ikävä pääsisi yltymään liian suureksi lähdin Lisan kanssa seuraavana aamuna käymään tutussa ja turvallisessa IKEAssa. Ikea sijaitsee jättimäisen kauppakeskuksen Porta di Roman yhteydessä. Sinne pääsi helposti bussilla. Ainoa vaan, että oltiin melko epäileväisiä että ollaanko oikeassa bussissa, kun oltiin istuttu kyydissä puoli tuntia eikä mitään Porta di Roman tapaistakaan näkynyt. Ei nimittäin oltu tarkistettu itse, että miten sinne pääsee, vaan uskottiin vaan kun meille sanottiin että hypätkää tuolta pysäkiltä bussiin 38 ja ajakaa toiseksi viimeiselle pysäkille. Perille kuitenkin päästiin ja IKEA oli samalainen kuin arveltiinkin. Paitsi ehkä hieman värikkäämpiä esineitä ja tekstiilejä, kuin Suomessa. Lisa halusi ostaa IKEAn ruotsalaisen ruuan osastolta tavaraa sunnuntaista piknikkiä varten, ja niiden lisäksi hankittiin äärimmäisen tarpeelliset (mutta söpöt!) kylmälaukut. Kyllä nyt kelpaa hurauttaa junalla meren rantaan tai köpötellä lähipuistoon istumaan iltaa eväiden kanssa.

Koska olen nyt tehnyt täyskäännöksen ja alkanut villisti maistelemaan kaikkea, niin alistuin eilen ankaran painostuksen jälkeen maistamaan ensimmäistä kertaa elämässäni kahvia. Sanoin, etten tykkää siitä ja että pelkkä haju yököttää minua enkä halua maistaa kahvia, mutta silti minullekkin ostettiin espresso ja kaikki painostivat niin kauan että maistoin. Ja hetken päästä yrjösin. Että vahvastihan se meni. Mutta onneksi minulle luvattiin, ettei mun tarvitse enää ikinä maistaa kahvia. Nyt kaikki uskoo, kun mää sanon, ettei se ole meikäläisen juttu!

Hyvä viikonloppu!

Nyt on kyllä ollut kertakaikkisen hyvä viikonloppu! Tästä merkinnästä tulee varmaan kilometrin mittainen, kun koitan selostaa viikonlopun kohokohdat. Yritän tiivistää!

Perjantaina ei ollut yhtään luentoja, illalla oli jalkapallopeli ja jalkapallopelin jälkeen suunnattiin vielä Trasteveren kaupunginosaan hetkeksi istuskelemaan. Lauantai-aamuna lähdin kämppikseni Sigridin kanssa katsastamaan yhdet markkinat, ja siellähän oli vaikka mitä ihanaa. Mielettömät määrät vintage-mekkoja, hameita yms.. niin paljon itseasiassa, että jossain vaiheessa todettiin, että nyt on lähdettävä kotiin, koska täällä on niin paljon niin ihania asioita, ettei mihinkään pysty enää keskittymään. Itselleni löysin yhden ihanan keltaisen pliseeratun vintage-hamosen, ja pienen ruskean nahkalaukun - ehtaa vintagea myöskin! Päivällä sitten siivoilin, sillä oltiin perjantaina tehty Sigridin kanssa upea siivouslista, ja minulla oli keittiön ja käytävien siivousvuoro.

Me tytöt oltiin haluttu lähteä lauantai-iltana ulos syömään ja tanssimaan. Meidän kämpän pojat olivat molemmat vähän sairaita joten ne jäivät kotiin. Meitä oli sitten koossa kuuden hengen porukka: minä, kämppikseni Sigrid, ruotsalainen Lisa, italialainen Domenico sekä tanskalainen Christina Roomassa käymässä olevan poikaystävänsä kanssa. Ravintolan valinnassa vaikutti se, että parhaillaan on kuulemma artisokkasesonki, ja ne ovatkin tällä seudulla jonkinmoinen erikoisuus. Olimme kaupunkikierroksella kuulleet, että juutalaisessa kaupunginosassa, Ghetossa, ne valmistetaan jollain aivan erityisellä tavalla. Lisa onnistui saamaan meille pöydän sellaisesta ravintolasta kuin Sora Margherita, jonka erikoisuus on uppopaistetut artisokat. Niitä on kehuttu ravintola-arvioinneissä The Guardian -lehteä myöten.

Ravintola oli melko erikoinen tapaus sekä ulkoa, että sisältä. En älynnyt ottaa ravintolassa enempää kuvia, mutta Googlen kuvahakuun kun laittaa "Sora Margherita Roma" niin näkee aika hyvin millaisesta paikasta on kyse. (Päätin helpottaa elämäänne, kuvahakuun suoraan klikkaamalla TÄSTÄ! ) Ruokalista kirjoitetaan joka päivä uudestaan ja käsin. Jos jonkun annoksen raaka-aineet loppuvat, se vain vedetään listalta yli. Helppoa! No, entäs ne uppopaistetut artisokat sitten? Ihan hyväähän se oli, maistui aikaslailla uppopaistetulle artisokalle!

Illallisen jälkeen haluttiin lähteä tanssimaan. Käytiin ensin istuskelemassa muissa kuppiloissa, ennen varsinaiselle, ihan oikealle italialaiselle klubille siirtymistä. Domenico nimittäin tiesi varoitella, että siellä tanssiklubilla ei ole kovin edullista ostaa juotavaa. Kohde-baarissamme oli muutenkin vähän kovemmat kriteerit kun esimerkiksi Jyväskylän yöelämässä. Pojat eivät pääse baariin ilman kauluspaitaa, eivätkä myöskään yksin tai poikaporukassa. Poket ovat todella tiukkoja ja pitävät huolen siitä, että kaikki ovat pukeutuneet riittävän tyylikkäästi ja, että naisia on baarissa enemmän kuin miehiä. Päästiin kuitenkin helposti ja ilman jonottamista sisään ja tanssiminen oli yhtä hauskaa kuin aina ennenkin - ellei jopa hauskempaakin!

Me pysyteltiin luonnollisesti siellä tavisten tanssilattialla. Jostakin vajaasta satkusta olisi nimittäin päässyt ylemmälle tasolle tanssimaan, mutta meille riitti ihan tavallinenkin rahvaanomainen tanssilattia. Ja ne hinnat muutenkin riittivät meille oikein hyvin: narikka maksoi 5€, ja juomat 15€ kappale. Kyllä, kirjoitin ihan oikein, 15 euroa! Mutta tanssiminen oli hauskaa ja tanssimisen lomassa jonkin verran tuli otettua kuviakin, yhtä edustavia kuin aina. Onneksi kuitenkin Sigridin kameralla, niin en mitenkään pysty niitä teidän kanssanne nyt jakamaan, harmin paikka!

Tänään lähdettiin Sigridin kanssa kaupungille, käyskenneltiin ja kuljeskeltiin tuntitolkulla. Nautittiin auringosta ja kuviteltiin olevamme italialaisia aurinkolaseinemme. Käytiin meidän lemppari jätskipaikassa, jossa on meidän lempparein jätski-setä. Otin minttua, stracciatellaa ja panna cottaa, nam nam! Tänään ei ole enää ohjelmassa muuta kuin ruuanlaittoa, rentoutumista ja ehkä vähän skypettelyäkin. Kertakaikkisen hyvä viikonloppu - tämä se on elämää!

Ai niin, meinasin unohtaa! Lienette varmaan kaikki valtavan ylpeitä, sillä olen ottanut ensimmäisen askeleeni ja puhunut italiaa myös jollekkin tutulle henkilölle (kaupan kassat yms.. oli siis jo aiemmin koettua). Rehellisyyden nimissä en vielä kovin montaa lausetta sanonut, mutta kävin kokonaisen pitkän keskustelun niin, että minulle puhuttiin italiaksi ja minä vastasin englanniksi. Se on jo alku sekin, että edes ymmärrän mitä minulle puhutaan!

Pizzaa!

Eilen lähdettiin ensimmäisen kerran ulos syömään. Ja siis paino sanalla syömään. Muuten vaan ulkona oltiin sentään käyty aiemminkin. Kämppikseni Sigrid oli bongannut jostakin tanskalaisesta blogista halvan, mutta hyvän pizzerian nimeltä Formula 1. Minä hihittelin tietenkin, että ihan niinkuin se kilpa-autoiluluokka ja kukaan ei oikein ymmärtänyt. Kunnes kävi ilmi, että kyse olikin nimen omaan siitä kilpa-autoiluluokasta! Seinillä oli formula-kuvia ja tableteissa tietenkin myös. Saavuttiin paikalle kriittisillä hetkillä, koska muutamia minuutteja saapumisemme jälkeen alkoi italialaisia ihmisiä tulvia paikalle. Ja me saimme tosiaan sen viimeisen vapaan pöydän! Odotusaika pöytään oli kuuleman mukaan 30-45 minuuttia, ja aika monet paikallisistakin jäi ulos odottelemaan. Ilmeisen suosittu paikka siis!

Minähän en yleensä edes ihan valtavissa määrin italialaista pitsaa fanita. Itsetehdyt, Kotipitsan ja tietenkin vakkarimme pizzeria Operan pizzat on olleet aina suosikkilistani kärkipäässä. Eilen käänsin kelkkani. Söin tonnikala pitsan ja se oli H Y V Ä Ä! Tässä istua tönötän ja koitan keksiä sanoja kuvailemaan sitä, mutta ei minulla ole. Sanonpahan vaan ihmiset, se oli hyvää.

Jotkut ottivat jälkkäriksi vielä tiramisuakin. Sekin oli kuulemma hyvää. Minä jätin tällä kertaa jälkkärin väliin, koska maha oli juuri sopivan täynnä! Jälkkäreiden jälkeen lähdettiin sitten jatkamaan illanviettoa vaihtari-pippaloita kohti. Teemana oli ollut pukeutua kotimaansa lipun väreihin. Olin yksi niistä harvoista, jotka niin olivat oikeasti tehneet. Tyhmällehän minä näytin, mutta väliäkö sillä. Kun lähdettiin kuppilasta kotia kohti (noin puoli viideltä) ei voitu muuta kuin pysähtyä ihmettelemään näitä puitteita, joissa me saadaan iltaa viettää ja käydä juhlimassa. Ihan mieletöntä. Sen kunniaksi heitin kehiin yhden kirsimäisen poseerauksenkin! Eikö ole ihanat sukkikset? (Vaikkei sille hirveästi näytäkkään, olen kyllä aika varma siitä, että minulle oli päällä myös hame!)

Ps. Ilmeisesti innostun vähän turhan paljon kirjoitusteni kääntämisestä Google Translatorilla, mutta selkeästi sanonpahan = I say evil, sekä kuppilasta = cup of baby weight!

Hedelmätori

Yliopistolla on lähtenyt orientaatiot käyntiin ja pää on niin täynnä uusia nimiä ja uutta informaatiota, ettei sitä millään pysty prosessoimaan! Kirjoittelen näistä yliopistojutuista kuitenkin vähän myöhemmin, sillä nyt on pakko tulla esittelemään ihana paikka, joka löytyi yhden korttelin päästä kodistamme.

Isossa hallissa on joka arkipäivä (tosin vaan tiistaina ja torstaina koko päivän) avoinna hedelmätori! Näitä kutsutaan hedelmätoreiksi, vaikka oikeasti siellä myytiin ihan kaikkea tarpeellista hedelmien ja kasvisten lisäksi: lihaa, leipää, juomaa, kukkia, wc-paperia, siivoustarvikkeita... kaikkea. Hedelmät ja vihannekset ovat tuolla torilla todella paljon halvempia kuin supermarketeissa, ja ihan super tuoreita myös. Oli ihanaa ostaa appelsiinejä, jotka olivat niin tuoreita, että appelsiineissä kiinni olevat lehdetkin olivat vielä ihan vihreitä.

Olen kyllä melkolailla vakuuttunut, että tulen tekemään tuolla jatkossakin todella paljon ostoksia. Tällaisia Jyväskyläänkin, kiitos! (Joojoo, tiedetään, ei se olisi yhtä tunnelmallista ja halpaa ja ja ja...)

Viime päivät on menty aikamoista haipakkaa, ja viikonloppuna on myös luvassa paljon ohjelmaa, kohta lähdetään vaihtariporukalla harjoittamaan vähän saitsiinkiä! Tokihan sitä on jo tullut aika paljon nähtyä, mutta Erasmus Student Networkin (tosi tosi tosi ihanat) tyypit lupailivat, että kokemus on ihan erilainen turistivirran mukana, kuin silloin kun paikalliset näyttävät meille paikallisia salaisuuksia!

Huomenna ollaankin lähdössä sitten junareissulle nauttimaan vähän karnivaalitunnelmasta. Kuulumisiin!

Seikkailuja ja ruokailuja

Tämä päivä meni shoppaillessa ja seikkaillessa. Aamulla lähdettiin köpöttelemään "läheiseen puistoon", mutta koska ei löydettykään sinne sisään, niin kävelyreissusta tulikin vähän pidempi. Ja arvatenkin - jalat on taas ihan muussia. Jouduttiin ottamaan paikallisjuna keskustaan, kun ei enää jaksettu kävellä takaisin. Reissu ei kuitenkaan ollut ihan turha, sillä tuli syötyä tämän Italian reissun ensimmäinen gelato, ja vähän shoppailtuakin. Kiltisti noudatin äidin ohjeita ja vaan vilkutin Guccille, mutta kuka arvaa missä kaupassa niitä tuhoja pääsi taas tapahtumaan?

Toistaiseksi ruokailut ovat noudattaneet aika uskollisesti pasta & tomaattikastike linjaa, mutta tänään heittäydyin villiksi ja kävin hakemassa Take Away -pitsapalan. Olipas herkullista ja rasvaista prosciutto pitsaa, nam nam! Eat, Pray, Love -kirja onkin hyvää ruokaseuraa, sen ensimmäinen kolmanneshan tapahtuu Italiassa.

Huomenna alkaa sitten viralliset ohjelmanumerot yliopistolle ilmoittautumisella ja illalla on tervetuliais apertiivit. Perjantai-iltana on viralliset tervetuliaispippalot, joiden pitäisi alkaa illalla 23.30. Sen verran maanantaisissa pippaloissa opittiin, että 23.30 on turha vaivautua paikalle. Sen kertaiset juhlat nimittäin alkoivat kello 23, ja kun tultiin ovelle 23.30 sanottiin että ei vielä ole valmista, ja noin 00.10 sitten vihdoin päästiin sisään! Italialainen aikakäsitys on hieman erilainen kuin tämä pohjoismainen.