Yliopistolla on lähtenyt orientaatiot käyntiin ja pää on niin täynnä uusia nimiä ja uutta informaatiota, ettei sitä millään pysty prosessoimaan! Kirjoittelen näistä yliopistojutuista kuitenkin vähän myöhemmin, sillä nyt on pakko tulla esittelemään ihana paikka, joka löytyi yhden korttelin päästä kodistamme.
Isossa hallissa on joka arkipäivä (tosin vaan tiistaina ja torstaina koko päivän) avoinna hedelmätori! Näitä kutsutaan hedelmätoreiksi, vaikka oikeasti siellä myytiin ihan kaikkea tarpeellista hedelmien ja kasvisten lisäksi: lihaa, leipää, juomaa, kukkia, wc-paperia, siivoustarvikkeita... kaikkea. Hedelmät ja vihannekset ovat tuolla torilla todella paljon halvempia kuin supermarketeissa, ja ihan super tuoreita myös. Oli ihanaa ostaa appelsiinejä, jotka olivat niin tuoreita, että appelsiineissä kiinni olevat lehdetkin olivat vielä ihan vihreitä.
Olen kyllä melkolailla vakuuttunut, että tulen tekemään tuolla jatkossakin todella paljon ostoksia. Tällaisia Jyväskyläänkin, kiitos! (Joojoo, tiedetään, ei se olisi yhtä tunnelmallista ja halpaa ja ja ja...)
Viime päivät on menty aikamoista haipakkaa, ja viikonloppuna on myös luvassa paljon ohjelmaa, kohta lähdetään vaihtariporukalla harjoittamaan vähän saitsiinkiä! Tokihan sitä on jo tullut aika paljon nähtyä, mutta Erasmus Student Networkin (tosi tosi tosi ihanat) tyypit lupailivat, että kokemus on ihan erilainen turistivirran mukana, kuin silloin kun paikalliset näyttävät meille paikallisia salaisuuksia!
Huomenna ollaankin lähdössä sitten junareissulle nauttimaan vähän karnivaalitunnelmasta. Kuulumisiin!
Herkullinen tori, ja mukava kun on noin lähellä, niin tulee varmasti käytyä!
VastaaPoistaKiva, että saatte tommosta opaskierrosta. Sinä olet sitten se meidän turistien paikallisopas, niin että ota nyt kaikki irti!
Eiköhän tule käytyä joo! Ja koitan olla paikallisopas, kunhan vaan muistaisin edes jotakin! :D
PoistaEhkäpä tulee syötyä terveellisesti kun tommosta saa halvalla ja läheltä :) Meillä on ollu täällä kunnon massakausi menossa ja syvästi toivon, että sitä seuraa treenikausi ettei tässä tarvii lähteä shoppaamaan isompia vaatteita :D
VastaaPoistaHaha, massakausi kuulostaa oikein hyvältä! Tuutte sit tänne käymään niin voin viedä sut ostamaan isompia vaatteita. Ja syömään lisää kaikkea hyvää :)
PoistaNam nam kyllä maistuis täälläkin tuollainen tori. No, nyt vissiin ainakin tiiät hyvän paikan mistä ostella kaikkia :) Kivaa että sää löydät kaikkia juttuja tuolta ja kivoja kuvia laittelet. Hauskaa karnivaalipäivää!
VastaaPoistaHihi, kiva kun kaikkia kuvia kattelet! :) ja täytynee tosiaan tuolla toistekkin shoppailla! :)
PoistaVenäjälle vastaavissa halleissa oli hedelmien ja kukkien lisäksi myös teurasteita. Possun ruhoja roikku katosta jne. Tuu sit kertoo toimiko toi junallamatkustus hyvin. Joko ootte selvitelly voiko sieltä vuokrata autoa ja lähteä vähän kauemmas saitsiingille?
VastaaPoistaKirjottelinkin tossa, että lihaa oli, mutta semmoisessa suht siistissä lihatiskimallissa onneks tuolla! Paloina ja makkaroina, mun kohdalle ei onneks possun ruhoja ainakaan osunu :D
PoistaJunamatkustuksesta voit tosiaan lueskella tossa toisessa tekstissä ja autovuokraamoita oon nähnyt, mutta en tiiä niistä sen enempää. Sen tosin oon oppinu ettei meikäläisten tartte paljon Roomassa autoilla, koska se on mahdotonta! :D