Poggio Mirteto

Tänään oli vuorossa vierailu Poggio Mirteton karnevaaleille. En ole tosiaan varma menikö tuo nimi oikein, tai meneekö tämä historiapläjäyskään oikein, mutta: Poggio Mirteton karnivaaleja on vietetty 1860-luvulta asti, sen kunniaksi, että tuolloin kyseinen paikka vapautui paavin vallasta. Karnevaalit (onko se karnevaalit, vai karnivaalit? kirjoitan koko ajan karnivaalit, mutta ei se taida olla oikein...) ovat enemmänkin aikuisten juhla, ja aikuiset pukeutuvat siellä usein naamiaisasuihin. Tyyli on vapaa, mutta yksi mahdollisuus on tehdä jotain paavin vastaista, eli pukeutua esimerkiksi paholaiseksi! Monet vaihtareista eivät halunneet pukeutua, mutta itse pukeuduin - aika maltillisesti - enkeliksi. Luissilta oli järjestetty paikalle myös bussikuljetus, mutta me kevääksi tulleet vaihtarit ei tietenkään ehditty varata sinne paikkoja. No, ei hätä ole tämän näköinen (ajatteli pahaa aavistamaton Kirsi), koska ESN:stä muutamat opiskelijat lähtevät sinne meidän kanssa junalla - sehän kuulostaa tosi kätevälle jutulle, eikö vaan? No. Ei ollut.

Milla pyysi kuulla kokemuksia junalla matkustamisesta, mutta en voi niitä sulle, Milla, enkä muillekaan kertoa. Tai ainakin syvästi toivon, että tänään kokemani ei millään tavalla kuvaa sitä, millaista junalla matkustaminen Italiassa on! Edellisenä iltana meitä jo varoitettiin, että juna on varmaan aika täynnä, mutta mitäs pienistä. Junalla matkustaminen oli kuulemma niin kätevää senkin takia, että ei sinne tarvitse lippua ostaa. Meitä on niin paljon, ettei tarkastajia tule (eikä kuulemma ulkomaalaiset muutenkaan joutuisi sakkojaan maksamaan).

No, junan lähtöaika tuli ja me odottelimme laiturilla. (Odottelimme muuten laiturilla 24, jolta juna lähti, emmekä laiturilla 1, minne meidän oli kehotettu tulla odottelemaan.) Sellainen pieni ongelma vaan, että ensimmäinen juna tuli täpötäyteen heti sekunneissa, eikä meillä ollut pienintäkään mahdollisuutta mahtua kyytiin. Ei siinä sitten muu auttanut, kuin jäädä odottelemaan seuraavaa junaa, joka tuli puolen tunnin päästä. Kun tämä juna saapui laiturille, meitä opastanut Domenico huusi, että "juoskaa juoskaa juoskaa, tunkekaa, tunkekaa tunkekaa!" ja mehän juostin ja tungettiin! Ja tunkemista se tosiaan vaati, että meidät sinne junaan saatiin. Olin puoliksi ovesta ulkona kun ovet yrittivät sulkeutuivat. Ruotsalainen vaihtari Lisa veti minua junaan, ja ovet vihdoin saatiin suljettua. Juna oli niin täynnä ihmisiä, että myös se vaunun aula oli täynnä ihmisiä. Siinä me sitten seistä tönötettiin 45 minuutin junamatka paikallamme junan ulko-oveen nojaten. Sanonta "sardiinit purkissa" tuli yhtäkkiä kovin todelliseksi!

Ai niin! Eihän me tietenkän ihan paikallamme seisty. Juna oli kulkenut noin viisi minuuttia, kun Domenico huikkasi sen aulatilan toiselta puolelta: "Kirsi and Lisa, don't get pushed out of the train when we stop!" eli älkää antako muiden tönäistä teitä pois junasta, kun pysähdytään! Jep, matkalla oli "muutamia" pysähdyksiä ja aina ne meitä pystyssä pitävät ovet aukesivat. Roikuin kaksin käsin kaiteessa ja Lisassa, mutta onnistuin kuin onnistuinkin pysymään junassa siipine kaikkineen!

Kun vihdoin saavuimme perille Poggio Mirtetoon alkoikin ihan uusi lysti: asemalta oli nimittäin seitsemän kilometrin matka itse kylään, jossa karnevaalit olisivat. Bussillahan sinne pääsi, mutta uskokaa tai älkää: ne bussit olivat vielä täydempiä kuin se juna! Eikä puhettakaan, että oltaisiin jonotettu ja täytetty busseja järjestyksessä, vaan aina kun bussi tuli näkyviin niin arvaatteko mitä tehtiin? Oikein, juostiin ja tungettiin. Jotta ihmisiä ylipäätään päästiin lastaamaan bussin kyytiin täytyi ensin vähän huudella kirosanoja poliiseille.  Onneksi olin älynnyt ilmaista pakokauhuni ennalta ääneen, joten meitä opastanut Domenico ei antanut minun jäädä yksin. Melkein kaikki Luissilaiset saivat tunkeuduttua samaan bussiin, mutta minä, joku kanadalainen poika ja Domenico jouduttiin menemään toisella bussilla. Tai todellisuudessa se kyllä meni niin, että minä kiljuin, Domenico töni minua bussiin ja se kanadalainen poika katosi jonnekkin!

Bussimatka sujui siis junamatkaakin tiiviimmissä merkeissä ja kun päästiin karnevaaleille niin tunnelma olikin tosi mukava ja leppoisa. Musiikkia, hassuja asuja, iloisia ihmisiä, herkullisia munkkeja jne! Olen iloinen, että lähdin reissuun ja kokemaan nämä vanhat pippalot, mutta rehellisyyden nimissä ensimmäinen asia, joka minulle tästä päivästä mieleen jää, on tuo menomatka! Sitä pakokauhua ja tunkemista on vaan mahdotonta pukea edes sanoiksi. Nyt ei auta kuin rentoutua ja valmistautua siihen, että huomenna on ensimmäinen koulupäivä, jaiks!

Ps. Sanottakoon vielä, että Domenico myös sanoi, että paluumatkalla tulee olemaan enemmän ruuhkaa, joten me tytöt päätettiin tulla junalla, joka lähti kaksi tuntia aiemmin kuin se, mihin muut parhaillaan yrittävät änkeä!