maanantai 27. helmikuuta 2012

Pusujuttuja

Ennen tänne tuloani olin varautunut aika moneen mahdolliseen kultturishokkia aiheuttavaan asiaan - ruokaan, ihmisiin, kouluun, asuntoihin, liikenteeseen jne... En todellakaan tiedä, miten olin mennyt täysin unohtamaan yhden asian: täällähän poskipussaillaan!
tumblr_lnpt9khrI41qkt9g1o1_500_large
(Kuva ei ole valitettavasti omaa tuotantoa, vaan lainattu täältä)

Aluksi olin ihan hämmentynyt, kun ihmiset nojautuivat lähelle poskipussatakseen. Pikkuhiljaa siihen on kuitenkin onneksi tottunut. Täällä annetaan kaksi suukkoa, ja olen koittanut tiukasti tarkailla, että kummalta puolelta aloitetaan. Ilmeisesti sillä ei ole niin väliä, mutta valtaosa aloittaa kyllä ensin vasemmat posket vastakkain. Täällä asiaan kuuluu myös muiskautus -ääni!

 Nykyään aina kun tapaa jonkun tutun italialaisen, niin suukot tulee joka kerta suikattua! Valehtelisin, jos väittäisin että se tulee automaattisesti tai luontevasti. Ei sentään luontevasti, mutta tulee kuitenkin. On koitettu sitten totuttautua tähän ottamalla se tavaksi myös meidän vaihtareiden kesken. Erästä vanhaa sanalaskua lainatakseni kuitenkin: maassa maan tavalla! Myös yksi kämppikseni, tanskalainen Henrik, sanoi, että: "Jos kaikki nämä italialaispojat voi tuosta vaan pussailla tyttöjä, niin sitten aion minäkin!"

6 kommenttia:

  1. Täytyy tuoda tuo kulttuuri tännekkin :) Hyvä Henrik! Ei vaan, sitähän se on että uusia kulttuureja opetellaan. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä Jonin ja Henrikin kanssa (terkkuja vaan molemmille!), että tilaisuudesta kannattaa aina ottaa vaarin! Mitenhän se tänne Pohjolaan oikein asettuis, onkohan finskit vähän turhan jäyhiä yleisesti ottaen? Sehän on ihan ittestä kiinni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on! Ja alkuhan se on jo sekin, jos se iskä kerta alkaa hiihtoladuilla poskisuudelmia jakelemaan! :)

      Poista
  3. Mitäh? Olenko jäänyt jostain informaatiosta paitsi? Hiihtoladulla pusuttelua?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kertoilin tästä poskisuutelusta skypessä ja iskä oli heti innostunut, että jos hän alkaisi aina vastaantulevia hiihtäjiä poskisuudelmin tervehtimään :D

      Poista