Makuelämyksiä kotinurkilta ja Italiasta

Tänään on ollut ihana päivä. Aamulla vähän luentoja, sitten koulukirjojen lukemista auringon paisteessa puistossa. Oli niin lämmintä ja ihanaa. Lähdin kotiin reilun tunnin jälkeen, etten palaisi. Tuubitopissakin tuli kuuma siinä auringossa istuskellessa. Ratsupoliisit pysähtyivät mun kohdalle kyselemään, kuinka neidin päivä on mennyt. Pakko tätä paikkaa on rakastaa!

En tullut kuitenkaan höpöttelemään ensisijaisesti tästä päiväastä vaan vanhemmista jutuista. En uskalla nyt mennä vannomaan kirjoittelinko tänne blogiin jo siitä (uskoisin että en), kun meidät kutsuttiin tässä pari viikkoa sitten yhden italialaisen ystävän kotiin illalliselle, maistamaan ihan oikeaa italialaista ruokaa. Menu piti sisällään tarkkaan vaalittua salaisuutta, tämän kyseisen ystävän kotiseuduilta tuotua salamia. Minä en tietenkään kehdannut kieltäytyä, vaan kokosin kaiken rohkeuteni ja maistoin tätä herkkua myös. Nyt kun ihmettelette, että ei kai salamin maistaminen voi niin vaikeaa olla edes minulle, niin kerrottakoon että se oli erikois-makkaraa, jota ei oltu valmistettu porsaan lihasta, vaan kaikista niistä porsaan osista voita normaalisti ei syötäisi! Eikä sisältö tietenkään ollut mitään hienoa tahnaa, vaan niitä osia (joita en halua edes ajatella niin tarkasti, että voisin niitä tähän listata!) oli vaan sullottu mahdollisimman tiiviisti sen kuoren (suolen) sisään. Mutta maistoin sitä! Ja rehellisyyden nimissä ei se maku edes ollut kamalaa, se oli aika mausteista. Mutta se koostumus.. no, jokainen voi varmaan kuvitella.

Kiitokseksi tästä italialaisesta illallisesta tanskalaiset kämppikseni halusivat viime keskiviikkona kokata samlle porukalle tanskalaisen illallisen. Itse ruoka - keitettyjä perunoita, porsaan lihaa, persiljakastiketta ja "kurkkusalaattia" - oli kyllä todella hyvää. Keitetyt perunat maistui niin kotoisalle! Jälkkärin kanssa tanskalaiset ystäväiseni olivatkin sitten pistäneet parastaan. En pysty muistamaan mikä tämän viehättävän ruokalajin nimi oli, mutta se koostui oluessa puuroksi keitetystä ruisleivästä, joka oli maustettu sokerilla ja kanelilla ja nautittiin jäätelön kanssa. Se näytti ruispuurolle, ja maistui makealle ruisleivälle. Ei se varsinaisesti pahaa ollut, mutta ei sitä kyllä kokonaista lautasellistakaan pystynyt syömään. Kaikki muut olivat aivan järkyttyneitä ulkonäöstä, miten kukaan voi syödä jotain joka näyttää niin voimakkaasti kakalle.. hihittelin mielessäni, että ettepä ole vielä nähneet suomalaisten ylpeyttä, mämmiä!

Jottein koti-ikävä pääsisi yltymään liian suureksi lähdin Lisan kanssa seuraavana aamuna käymään tutussa ja turvallisessa IKEAssa. Ikea sijaitsee jättimäisen kauppakeskuksen Porta di Roman yhteydessä. Sinne pääsi helposti bussilla. Ainoa vaan, että oltiin melko epäileväisiä että ollaanko oikeassa bussissa, kun oltiin istuttu kyydissä puoli tuntia eikä mitään Porta di Roman tapaistakaan näkynyt. Ei nimittäin oltu tarkistettu itse, että miten sinne pääsee, vaan uskottiin vaan kun meille sanottiin että hypätkää tuolta pysäkiltä bussiin 38 ja ajakaa toiseksi viimeiselle pysäkille. Perille kuitenkin päästiin ja IKEA oli samalainen kuin arveltiinkin. Paitsi ehkä hieman värikkäämpiä esineitä ja tekstiilejä, kuin Suomessa. Lisa halusi ostaa IKEAn ruotsalaisen ruuan osastolta tavaraa sunnuntaista piknikkiä varten, ja niiden lisäksi hankittiin äärimmäisen tarpeelliset (mutta söpöt!) kylmälaukut. Kyllä nyt kelpaa hurauttaa junalla meren rantaan tai köpötellä lähipuistoon istumaan iltaa eväiden kanssa.

Koska olen nyt tehnyt täyskäännöksen ja alkanut villisti maistelemaan kaikkea, niin alistuin eilen ankaran painostuksen jälkeen maistamaan ensimmäistä kertaa elämässäni kahvia. Sanoin, etten tykkää siitä ja että pelkkä haju yököttää minua enkä halua maistaa kahvia, mutta silti minullekkin ostettiin espresso ja kaikki painostivat niin kauan että maistoin. Ja hetken päästä yrjösin. Että vahvastihan se meni. Mutta onneksi minulle luvattiin, ettei mun tarvitse enää ikinä maistaa kahvia. Nyt kaikki uskoo, kun mää sanon, ettei se ole meikäläisen juttu!