23

Noniin, eilen se maaginen päivä sitten oli kun 23 tuli täyteen. Nyt sitä ollaan sitten lähdempänä kahta viittä, kuin kahta kymppiä. Aamulla kun heräsin maailmaa ja ryppyjäni vihaten, kääntyi suupielet aika piakkoin hymyyn kun köpöttelin keittiöön ja näin Sigridin askarteleman yllätyksen! Miten herttaista!

Valtaosa päivästä menikin opiskellessa: täällä piti käydä luennoilla ja kotona puurtaa kandin parissa. Ei mikään ihanin tapa viettää synttäripäivää, mutta minkäs teet. Onneksi sain kuitenkin ihanan ja äänekkään onnittelulaulun keskellä yliopiston ruokalaa. Kotona puurtaessakin kaipasin vähän jotain piristystä, joten söin välipalaksi vähän mansikoita, nams.

Illalla lähdin käymään Sigridin kanssa apertivolla. Niiden aika on alkuillasta (arviolta 18-21), ja konsepti toimii niin, että kyseisessä paikassa maksetaan joku könttäsumma (tuolla se oli 10€), ja sillä kympillä saa valita itselleen yhden juoman, ihan minkä tahansa, ja syödä buffetpöydästä napansa täyteen. Se ei ole mikään rax-mättö-buffa, mutta kyllä siellä ihmiset aika isoja annoksia näyttivät vetelevän. Tarjolla on yleensä aina erilaisia pastasalaatteja, leipäsiä, suolaisia leivonnaisia, ja hyvissä paikoissa (kuten tuo eilinen) asiakkaiden silmien alla paistettua pitsaa! Toistan itseäni, mutta nams!

Illalla lähdin sitten hienoisen painostuksen jälkeen Henrikin ja tyttöystävänsä sekä muutamien muiden vaihtarikavereiden kanssa tanssimaan. Mukavata oli ja riittävän myöhään tuli jammailtua - jalat on nyt ihan poikki.

Tänään täytyy kuitenkin jaksaa ahertaa vielä opiskelujen parissa, koska viikonloppuna ei saa mitään tehtyä - lähdetään nimittäin Napoliin! Minä ja Sigrid päätettiin lähteä ESN:n järjestämälle viikonloppureissulle: reissulla olisi tarkoitus nähdä Napolin lisäksi muitakin kaupunkeja: Caserta, Pompei (joka wikipedian mukaan kirjoitetaan suomeksi Pompeji) ja Sorrento. Tarkoituksena olisi myös syödä hyvin, napolista pitäisi kuuleman mukaan saada Italian parasta pitsaa, joten odotukset on aika korkealla. Tietokone ei lähde tutustumaan Napoliin, joten blogin puolella asiaan palaillaan aikaisintaan luultavasti maanantaina.

Ihanaa viikonloppua kaikille muillekkin!

Ikävä

SIIRAPPIVAROITUS! Jos et kestä hempeilyä, jätä lukematta!

Välillä iskee koti-ikävä aina enemmän kuin toisina hetkinä. Sigridin poikaystävä oli käymässä, lähti tänään ja tänään tuli Henrikin tyttöystävä käymään. Minä pääsen näkemään omaa murua vasta monen kuukauden päästä, joten tänään oli poikkeuksellisen kova ikävä omaan kotiin, omlle kainalopaikalle. Ikävään ei auta muu kuin vanhoille valokuville hymyileminen. Niin ja tietenkin tämän Rooman reissun The Rakkauslaulu: Kaija Koon Seuraavassa elämässä.

"Kerroin että olet kaunista katseltavaa
Aloit jatkaa
Horisontista voisin talon ostaa
Kerroin että mukaasi silloin tuun
Kun auringon ja kuun
Vahtivuoro vaihtuu
Ja valo hämäräksi se torpedoituu


Me luemme merkkejä yötaivaan
Ja jäämme vangeiksi ukonilmaan
Ei meillä ole kiirettä korjaamaan
Taivaankannen pistorasiaa


Ei tämä riitä, ei se tähän jää
Sun seuraavaan elämään
Aion myös löytää
En siitä suostuisi häviämään
Aioin löytää tieni sinun uuteen elämään


Kerroin että sisälläni liikkuu jää
Sanoit älä pelkää
Ilman siipiä täällä voi lentää
Mikä minun sieluni ovet sulkee
Sanoit ei se pahaa tee
Jos rakkauden aallot lämpimät lävitsesi virtailee


Jos on elämää seuraavaa
Miten jatkoilla voisin sinut tunnistaa
Sanoit että sen voisi varmistaa
Laita neilikoita rintaan


Ei tämä riitä...


Sitä saa mitä haluaa
Se kuuluu suunnitelmaan
Tai sattuman kauppaan
Jos et jää, sydäntäni kylmää
Kun on uusi kierros istun taas sinun pöytään


Ei tämä riitä...


Sitä saa mitä haluaa..."

Makuelämyksiä kotinurkilta ja Italiasta

Tänään on ollut ihana päivä. Aamulla vähän luentoja, sitten koulukirjojen lukemista auringon paisteessa puistossa. Oli niin lämmintä ja ihanaa. Lähdin kotiin reilun tunnin jälkeen, etten palaisi. Tuubitopissakin tuli kuuma siinä auringossa istuskellessa. Ratsupoliisit pysähtyivät mun kohdalle kyselemään, kuinka neidin päivä on mennyt. Pakko tätä paikkaa on rakastaa!

En tullut kuitenkaan höpöttelemään ensisijaisesti tästä päiväastä vaan vanhemmista jutuista. En uskalla nyt mennä vannomaan kirjoittelinko tänne blogiin jo siitä (uskoisin että en), kun meidät kutsuttiin tässä pari viikkoa sitten yhden italialaisen ystävän kotiin illalliselle, maistamaan ihan oikeaa italialaista ruokaa. Menu piti sisällään tarkkaan vaalittua salaisuutta, tämän kyseisen ystävän kotiseuduilta tuotua salamia. Minä en tietenkään kehdannut kieltäytyä, vaan kokosin kaiken rohkeuteni ja maistoin tätä herkkua myös. Nyt kun ihmettelette, että ei kai salamin maistaminen voi niin vaikeaa olla edes minulle, niin kerrottakoon että se oli erikois-makkaraa, jota ei oltu valmistettu porsaan lihasta, vaan kaikista niistä porsaan osista voita normaalisti ei syötäisi! Eikä sisältö tietenkään ollut mitään hienoa tahnaa, vaan niitä osia (joita en halua edes ajatella niin tarkasti, että voisin niitä tähän listata!) oli vaan sullottu mahdollisimman tiiviisti sen kuoren (suolen) sisään. Mutta maistoin sitä! Ja rehellisyyden nimissä ei se maku edes ollut kamalaa, se oli aika mausteista. Mutta se koostumus.. no, jokainen voi varmaan kuvitella.

Kiitokseksi tästä italialaisesta illallisesta tanskalaiset kämppikseni halusivat viime keskiviikkona kokata samlle porukalle tanskalaisen illallisen. Itse ruoka - keitettyjä perunoita, porsaan lihaa, persiljakastiketta ja "kurkkusalaattia" - oli kyllä todella hyvää. Keitetyt perunat maistui niin kotoisalle! Jälkkärin kanssa tanskalaiset ystäväiseni olivatkin sitten pistäneet parastaan. En pysty muistamaan mikä tämän viehättävän ruokalajin nimi oli, mutta se koostui oluessa puuroksi keitetystä ruisleivästä, joka oli maustettu sokerilla ja kanelilla ja nautittiin jäätelön kanssa. Se näytti ruispuurolle, ja maistui makealle ruisleivälle. Ei se varsinaisesti pahaa ollut, mutta ei sitä kyllä kokonaista lautasellistakaan pystynyt syömään. Kaikki muut olivat aivan järkyttyneitä ulkonäöstä, miten kukaan voi syödä jotain joka näyttää niin voimakkaasti kakalle.. hihittelin mielessäni, että ettepä ole vielä nähneet suomalaisten ylpeyttä, mämmiä!

Jottein koti-ikävä pääsisi yltymään liian suureksi lähdin Lisan kanssa seuraavana aamuna käymään tutussa ja turvallisessa IKEAssa. Ikea sijaitsee jättimäisen kauppakeskuksen Porta di Roman yhteydessä. Sinne pääsi helposti bussilla. Ainoa vaan, että oltiin melko epäileväisiä että ollaanko oikeassa bussissa, kun oltiin istuttu kyydissä puoli tuntia eikä mitään Porta di Roman tapaistakaan näkynyt. Ei nimittäin oltu tarkistettu itse, että miten sinne pääsee, vaan uskottiin vaan kun meille sanottiin että hypätkää tuolta pysäkiltä bussiin 38 ja ajakaa toiseksi viimeiselle pysäkille. Perille kuitenkin päästiin ja IKEA oli samalainen kuin arveltiinkin. Paitsi ehkä hieman värikkäämpiä esineitä ja tekstiilejä, kuin Suomessa. Lisa halusi ostaa IKEAn ruotsalaisen ruuan osastolta tavaraa sunnuntaista piknikkiä varten, ja niiden lisäksi hankittiin äärimmäisen tarpeelliset (mutta söpöt!) kylmälaukut. Kyllä nyt kelpaa hurauttaa junalla meren rantaan tai köpötellä lähipuistoon istumaan iltaa eväiden kanssa.

Koska olen nyt tehnyt täyskäännöksen ja alkanut villisti maistelemaan kaikkea, niin alistuin eilen ankaran painostuksen jälkeen maistamaan ensimmäistä kertaa elämässäni kahvia. Sanoin, etten tykkää siitä ja että pelkkä haju yököttää minua enkä halua maistaa kahvia, mutta silti minullekkin ostettiin espresso ja kaikki painostivat niin kauan että maistoin. Ja hetken päästä yrjösin. Että vahvastihan se meni. Mutta onneksi minulle luvattiin, ettei mun tarvitse enää ikinä maistaa kahvia. Nyt kaikki uskoo, kun mää sanon, ettei se ole meikäläisen juttu!

Synttäribileet

Ei tässä auta muu kuin myöntää, että tässä aletaan olla jo ainakin toista reittä myöten haudassa. Varsinaiset synttärithän mulla on vasta keskiviikkona, mutta koska ensi viikonloppuna on luvassa jotain kivaa (siitä lisää myöhemmin) niin päätettiin juhlia synttäreitä näin jo vähän etuajassa. Minähän en tunnetusti stressaa lainkaan, en varsinkaan minkään juhlien järjestämisestä, joten kiirettä on pitänyt tässä loppuviikosta. Ja silloin kun on hetkinen ollut vapaata aikaa, on se tullut vietettyä ihanan kandin tutkielman parissa. Tänään sen parissa tuli vietettyä vielä vähän enemmänkin kuin hetkinen!

Synttäripippalot kuitenkin meni oikein mallikkaasti. Tässä meidän kämpässähän ei tosiaan ole semmoista turhaa keksintöä kuin uuni, laisinkaan, joten leipominen oli vielä vähän erityisen haastavampaa. Päätin sitten tehdä cocktail-paloiksi leipiä erilaisilla täytteillä ja kanasalaattia suolapaloiksi (kanasalaatti unohtui laittaa tarjolle, hupsis..). Kakkupuolella selvittiin sillä, että onneksi on hyytelökakut keksitty! Ettei elämä kävisi liian helpoksi, niin leipomistarvikkeiden hankkiminen ulkomailla ei ihan mitään helpointa mahdollista lystiä ole, mutta "vähän" soveltamalla selvittiin.

Tällaiselle näytti perjantai-iltapäivän kakkutehtaassa. Tietokone on välttämätön leipomisvaruste, sillä jälleen Kinuskikissan resepteillä mentiin. Sähkövatkainta nyt ei varmaan kukaan edes kuvittele, että meillä olisi joten käsin vatkaamalla mentiin. Fiksuna tyttönä sitten kopautin vispilän kulhon reunaan kun olin valmis. Ei siitä sen enempää, mutta sanonpahan vaan, että A:n ja CAPS LOCK näppäimen välissä on edelleen kermavaahtoa...

Kakkutehtaalla onnistuttiin ja kakut tekivät hyvin kauppaansa. Vähän jäi vielä jäljellekkin, että saadaan täällä mutustella rauhassa sitten vielä jämät. Olin tänne muutamia kavereita kutsunut ja kieltänyt ankarasti lahjojen oston. Sain kuitenkin Hello Kitty päiväkirjan ja muistilappupidikkeen! Ja olin muuten onnellinen. Äitin sanoja lainatakseni - kyllä nuo kaverit täällä on nopeesti mut oppinut tuntemaan! Olin ostanut myös Hello Kitty kertakäyttölautaset ja servietit, koska kaverit halusivat niin kovasti että pidän Hello Kitty synttärit. Niiden mielestä on äärimmäisen hauskaa, että tykkään Hello Kittystä. 

No, joka tapauksessa illalla sitten lähdettiin tanssimaan ja mukavata oli, vaikka musiikki ei ollutkaan ollenkaan niin hyvää kun täällä kämpillä. Täällä se oli aika voimakkaasti Backstreet Boys pitoista, mutta höystettynä suurilla artisteilla kuten Bomfunk Mc's:llä. Valtaosa juhlaväestä osasi Freestylerin ja B-Boys, Fly Girlsin sanat, että aika hyviä valintoja oli DJ tehnyt! Aika myöhään asti me jaksettiin siellä tanssipaikassa tanssailla, ja tänään päästiin kömpimään suoraan sängystä Lisan järjestämälle piknikille - ruotsalaiseen tyyliin tottakai. Koitan saada Lisalta kuvia ja kirjoitella siitä sitten myöhemmin.

Mulla olisi kauheasti asiaa ja kirjoteltavaa, mutta koskahan mää aion ehtiä kaikesta tänne höpötellä? Yritän palata huomenna jo seuraavan kerran astialle. Jospa sitä pikkuhiljaa huomenna jo alkaisin tervehtyäkin: mulla on nimittäin ollut koko viikon ääni ihan maassa. Tänä aamuna se oli kyllä aika pohjalukemissa ja Henrik sanoikin, että kuulostan sille että oon 50 vuotta polttanut 100 tupakkaa päivässä. Miten ihania kohteliaisuuksia nuo pojat täällä osaakaan sanoa.. ihan sydäntä lämmittää!

Miniloma

Viime viikonlopun "minilomasta" voisi vielä jotain turista. Käytiin silloin muun muassa tutustumassa San Calliston katakombeihin, jotka onkin Rooman suurimmat. Täytyy vielä vähän taputella myös itseäni selkään, sillä minulla ei ollut aavistustakaan millä pysäkillä bussista piti nousta. Jossain vaiheessa sitten totesin, että no hypätään ulos vaikka seuraavalla - ja tadaa! Sehän oli suoraan portin kohdalla!

Sisäänpääsy maksoi 8 euroa, ja sisälsi vajaan puolen tunnin mittaisen opastetun kierroksen. Mentiin saksankielisen opasryhmän mukana (ok, ei siinä ryhmässä ollut kuin kaksi henkeä + opas), joten ihan kaikkea en voi väittää ymmärtäneeni. Wikipedia kuitenkin jelppaa ja Rooman seudun katakombeista voi lueskella klikkaamalla tästä. Sen verran kuitenkin ymmärsin, että maan alla on noin 20 kilometriä niitä käytäviä, enpä haluaisi sinne ilman opasta lähteä hortoilemaan. Paikka oli ehdottomasti kokemisen arvoinen, vaikka pääasiassa se oli kyllä karmivaa. Kylmää, pimeää, ahdasta ja seinät täynnä hautapaikoiksi kaiverrettuja koloja. Oli siellä muutama sarkofagikin ihan aitojen jäännösten kera. Kuvia siellä ei valitettavasti saanut itse ottaa, mutta tässä ongelmassa jelppaa Google, kun klikkaat tästä. Jos on yhtään enemmän aikaa Roomassa pyöriä ja haluaa nähdä vähän muutakin kuin Colosseumin ja Espanjalaiset portaat niin suosittelen tuolla käyntiä kyllä kaikille!

Minilomailuun kuului luonnollisesti myös ulkona syöminen. Testailtiin viikonlopun aikana erilaisia paikkoja ja ruoka kyllä maittoi jokaisessa. Yhtenä iltana syötiin spaghetteriassa, jossa spagetille sai valita kastikkeen noin sadasta eri vaihtoehdosta. Kuva on toki "hieman" ylivalottunut, mutta haluaisin tässä välissä lähettää terveiset tuolle öljyn määrälle, joka minun spaghettikastikkeenani oli. Erästä vanhaa sananlaskua lainatakseni ruoka oli hyvää, ja öljyä riittävästi!

Nyt nokka kohti italian kielikurssia, jonka jälkeen täytyy käydä ruokakaupassa kurkkimassa onko siellä kaikkea mitä tarvitsen leipomiseen. Synttäripippalot on nimittäin ylihuomenna, jee!

Maraton

Alkuun sanottakoon, että eilen illalla ulos lähteminen oli paras päätös ikinä. Koko päivän ahertamisen ja kiukuttelun jälkeen tuntui etten saanut edes henkeä. Bussipysäkillä seistessä vihdoin pystyin hengittämään oikein syvään ja tuntui, että kyllä se elämä vielä iloksi muuttuu. Lähdin Sigridin ja Lisan kanssa lasilliselle, mutta myös Domenico liittyi seuraamme. Tarkoituksena oli mennä netistä ennalta katseltuun paikkaan, mutta paikanpäällä kävi ilmi, ettei se ole enää ollut toiminnassa vähään aikaan. Eipä hätä ollut tämän näköinen, vaan kurvattiin sitten apertiivolle johonkin sattumalta lähistöltä löytyneeseen paikkaan, ja kävi ilmi, että siellä oli  parhaat drinkit ikinä. Metsämarjamojito, me näemme vielä!

Mutta eihän minun ollut tarkoitus tulla höpisemään apertiivoista tai drinkeistä vaan sunnuntaina Roomassa juostusta maratonista. (Googlettamalla kävi ilmi, että sitä ei kirjoiteta suomeksi maratooni, krhm..) Yksi kämppiksistäni, Henrik, oli nimittäin siellä juoksemassa ja me tytöthän lähdettiin tietenkin cheerleadereiksi. Pahviroskiksesta löytyneen KONEen pahvilaatikon ja mustekynien avulla saatiin kasaan erittäin upea kylttikin!

Oltiin vähän pettyneitä kannustamassa olleiden ihmisten määrään, ja siihen miten vähän ne katsomassa olleet oikeasti kannustivat. Me koitettiin ottaa vahinkoa takaisin ja kanustaa kaikkia muitakin niin paljon kuin kurkuista lähti. Ja ilmeisesti riittävän hölmöille näytettiin, sillä joku kamera kaulassa kulkenut turistin näköinen mies kysyi, että voiko hän ottaa meistä kuvan! Tokihan me poseerattiin!

Henrik oli tyytyväinen aikaansa, ja ennen kaikkea siihen että voitti kevyesti muut juoksemassa olleet LUISSin vaihtarit. Tärkeintä ei ole voitto, vaan rökälevoitto.

Tänään vielä aherran hetken opiskeluiden parissa ja sen jälkeen lähdetään baariin katsomaan Juventus - AC Milan peliä. Täytynee katsoa tarkasti, ettei päälle eksy mitään punaista. Ollaan nimittäin Juventus fanien kavereita, ja heidän vaimoaan ei sovi pettää edes vitsillä!
EDIT: Olinkin vanha ja raihnanen ja jäin kotiin!

Iltapäiväkahveet

Nyt on sitten vierailija matkalla kotiaan kohti ja Roomassa palattu arkeen oikein rysäyksellä. Eilinen ilta ja tämä päivä on mennyt aikas tiiviisti kotiin tekeillä olevan kandidaatintutkielman parissa. Tarinointiahan riittäisi, mutta ei nytkään ole aikaa kaikkia turinoitaan tähän kirjoitella. Tänään mulla on ollut känkkäränkkäpäivä, ja kun Sigridillä ja Lisalla oli ollut myöskin kaamea ja pitkä luento, päätettiin että ansaitaan lähteä hetkeksi jonnekkin ulos istuskelemaan. Huh, aivot kaipaavatkin tuuletusta jossain muualla kun tässä tietokoneen äärellä!

Lauantaina saitsii'ingin ohella pysähdyttiin nautiskelemaan päiväkahvetta näissä maisemissa, kyllä silloin muuten kelpasi! Täytyy vielä sanoa, että hinnatkaan ei olleet ollenkan niin pahat kuin tuollaiselle paikalle olisi voinut olettaa. Käytiin sitten kurkkimassa ihan sisätiloissakin, että miltä tuolla mm. Rafaellon hautapaikassa näyttää. Komialta. Jotta ette ihan vihaisi mua, niin kerrotaan myös, että puolen tunnin kahvittelujen jäljiltä rintakehä on edelleen punainen ja kutisee, ai kuka palaa herkästi?

Täällä ei tänään ollut enää lämmintä ja aurinkoista, mutta kummasti osasin olla tyytyväinen saatuani Jonin lähettämän, tänään meidän parvekkeelta otetun kuvan. Hihi, vähän naureskelen partaani. Mutta kyllä se kevät vielä teillekin tulee, ihan varmasti!

Ei tän kummempia turinoita ehdi tällä kertaa, mutta jospa huomenissa sitten palaillaan asiaan seuraavien seikkailujen kera.

Ps. yhdeksän yön päästä olen 23! 23?! Onko paketit jo postitettu, hihi?

Sekalainen pläjäys

Pikaiseen täytyy käydä heittämässä kuulumisia tännekkin ennenkä äiti tai joku muu huolestuu! Hengissä ollaan ja paljon olisi tekemistä ja menemistä. Eilen illalla pyörähdin pippaloissa joissa oli ihan liikaa väkeä. Tunsin sieltä kymmeniä ihmisiä, mutta silti yhdessä vaiheessa kuljin puoli tuntia löytämättä ketään tuttua. Eihän siellä sitten viihtynyt, joten köpöttelin kotiin hyvissä ajoin. Tänään piti muutenkin olla skarppina jo heti aamusta! Vaikka ilmeisesti tänä viikonloppuna pitäisi juhlia rankasti. Milla oli ystävällisesti jakanut tällaisen tietopläjäyksen Facebookissa:

"Tästä voi tulla astetta rankempi viikonloppu: antiikin Roomassa 16. maaliskuuta nimittäin oli bakkanaalien ensimmäinen päivä. Alun perin bakkanaalit olivat hurjia kolmipäiväisiä kekkereitä, joissa viini virtasi, eikä se moraalikaan kovin tiukassa ollut. Bileitä pidettiin viininjumala Bacchuksen kunniaksi"

Jep, taitavat bakkanaalit jäädä tällä kertaa väliin... Lisäksi nyt taitaa olla Pyhän Patrikin, tai jonkun vastaavan, päivä ja Irlantilaistyylistä pukeutumista ja irkku-pippaloita on ollut nähtävissä paljon. Nyt ei kuitenkaan taivu enempää juhlimaan tällä viikolla. Tänään aion viettää iltaa illastaen hyvässä seurassa - kuten koko viikonlopun muutenkin.

Jotta tämä teksti menisi mahdollisimman sekavaksi niin mainittakoon vielä, että olen niin rakastunut Roomaan! Täällä on ihanaa! Katsokaa nyt näitä kuvia, jotka on otettu minun kotikadulta, ja yhden korttelin päästä: täällä kasvaa appelsiineja, sitruunoita ja kirsikkapuita ihan vaan normaalisti katujen varrella. Eikö muka ole siistiä?

Ja katsokaapas tätä. Ihan vain yhden luentosaleistamme ajattelin esitellä. Tuommoinen perus auditorio. Sanoinko vielä, että täällä on mahtavaa! Mahtavaa! Mahtavaa!

ps. Ne, jotka eivät selvittäneet edellisen tekstin otsikon salaisuutta voivat klikata tästä. Ja katsokaa ihmeessä muutkin osat!

Keskiviikko, postipäivä!

Heti alkuun: kuka tunnistaa mistä otsikko on saanut inspiraationsa? Jos äiti ei tunnista, niin olen vähän pettynyt!

Pari viime päivää on kiiretä pukannut, ollaan käyty ilallisella, opiskeltu, siivottu ja katsottu jalkapalloa yliopiston ruokalassa. Eikä varsinaisesti kiire taida vielä helpottaa, sillä tänään saan Roomaan ensimmäisen "vierailijan" kun Itävallan Tante tulee tänne synttäreitään juhlimaan - kivaa! Muista vieraista ei sitten olekkaan tietoa.. vissiin kesäkuussa vasta saa odotella näkevänsä taas suomalaisia naamoja! (Jotka muuten kuuleman mukaan tunnistaa siitä, että ne ovat litteitä?!)

Eilen oli kuitenkin mukava päivä, sillä kun tulin aamun luennoilta oli sängylläni kirjekuoria oikein kaksin kappalein, jee! Äiti lähetti pinnejä ja olihan siellä yllätyksenä vähän salmiakkiakin, ja Marin kirjoittama lehtijuttu vaihtoon lähtemisestä. Toinen kuori oli Millalta, en suinkaan voinut aavistaa, että se oli synttärilahja joten tietenkin avasin sen heti - sisältönä oli paikallislehti etten unohtaisi suomen kieltä enkä kotiseutuani ja muistitikulla mahtavaa kuva- ja elokuvamateriaalia Vihtavuoren tytöistä - etten unohtaisi niitäkään. Kyllä muuten tuli kertakaikkisen hyvä mieli (ja hyvät naurut niille vidoille!)Suuret kiitokset vielä molemmista kuorista!!

Italian postilaitos taisi yllättää kaikki nopeudellaan, sillä kuorten tulemiseen meni vain pari päivää! Eli lisää vaan tulemaan, hihi..

Blondeilua

Ennen tänne tuloani osasin tietenkin olla vähän peloissani siitä, miten täällä tämmöinen yksinäinen blongi pärjää. Kaikki tutut tietenkin heittivät vielä bensaa liekkeihin. Aina kun kerroin lähteväni Roomaan vaihtoon, tuli kommenttina takaisin "Miten sää siellä niiden Luigien keskellä pärjäät?". Nyt on sitten aika raportoida, että miten täällä on oikein tällä kuontalolla pärjätty! Ettei ihan pelkäksi höpinäksi menisi, niin silmänruuaksi kokosin teille kuontaloni "huippuhetkiä" männä vuosilta - ihan vaan, että ymmärrätte mistä täällä Italiassa niin kovasti hälistään, haha!

En ole täällä hiusteni tai minkään muunkaan takia vielä varsinaisiin ogelmiin joutunut. Huomiota olen kyllä herättänyt jonkin verran. Esimerkiksi kauppaan mentäessä, ennenkä ehdin edes tervehdystä sanoa huudahti myyjä minulle: "Non sei italiana!" - Et ole italialainen! En tiedä johtuuko hiuksista, muuten vaan valtaisasta kauneudestani, vai siitä että satuin "oikeaan aikaan oikeaan paikkaan", mutta muutamia kertoja on joku keski-ikä-pappa -ikäakselilla oleva mieshenkilö töötännyt autolla ohi ajaessaan ja lähettänyt lentosuukkoja. Samoin välillä kadulla kävellessä kuulee "Ciao bella! Di dove sei?" huutoja, joihin yleensä huikkaan takaisin "Sono di Finlandia" ja jatkan matkaa.

Luonnollisesti olen ihan paniikissa yhtään myöhäisiin aikoihin kulkiessani. Olen keskustellut tästä muutaman italalaisen kanssa ja kaikki sanovat järjestään, että täällä on tosi turvallista. On kuulemma vähintäänkin odotettavaa, että koska olen blondi kuulen poikkeuksellisen paljon olevani maailman kaunein muutamilla rakkaudentunnustuksilla siivitettynä. Sen vaarallisempaa ei täällä kuulemma blondillakaan pitäisi olla. Minä, niinkuin muutkin vaihtarit pelataan kuitenkin mieluummin varman päälle ja yhtään myöhempään aikaan en koskaan olekkaan yksin ollut liikkeellä. Raukat ESN:n pojat joutuvat aina pippaloiden jälkeen kiertämään (välillä tuntitolkulla) ylimääräisiä lenkkejä, että kaikki vaihtaritytöt pääsevät turvallisesti koteihinsa asti.

Maalaisjärjelläkin osaa varoa muutamia juttuja ilta- tai yöaikaan. Puistoihin ei parane mennä yksin, päärautatieasemaa ja metroja kannattaa varoa. Kerran olen yöllä mennyt metrolla, silloin meillä oli mukana italialainen poika, mutta aika rauhallista se meno näytti muutenkin olevan. Joitakin kaupunginosia esimerkiksi San Lorenzoa ja Tiburtinaa kannattaa kuulemma erityisesti varoa. Tämän Piazza Bolognan alueen, jolla me asutaan, pitäisi olla erittäin turvallista seutua - oli minkä värinen kuontalo tahansa.

Lopputulemana siis: hyvin olen pärjännyt hiuksistani huolimatta tai niiden ansiosta, mene ja tiedä. Minut muuten tunnistaa helposti suomalaiseksi kun olen "niiin valkoinen"! Melkein yhtä usein kun minun on pitänyt sanoa nimeni samalle ihmiselle useammin kuin kerran (joka kerta kun esittäydyn jollekkin) on tummahiuksinen Lisa joutunut kuulemaan: "Ethän sinä voi olla ruotsalainen, kun et ole blondi!". Eli vaikka olenkin vähän luonnonoikku täällä Italiassa vaaleine kutreineni, vielä suurempi luonnonoikku olisin jos olisin skandinaavi tummilla hiuksilla - voitteko semmoista ihmettä tähän maailmaan kuvitellakaan?

Hyvä viikonloppu!

Nyt on kyllä ollut kertakaikkisen hyvä viikonloppu! Tästä merkinnästä tulee varmaan kilometrin mittainen, kun koitan selostaa viikonlopun kohokohdat. Yritän tiivistää!

Perjantaina ei ollut yhtään luentoja, illalla oli jalkapallopeli ja jalkapallopelin jälkeen suunnattiin vielä Trasteveren kaupunginosaan hetkeksi istuskelemaan. Lauantai-aamuna lähdin kämppikseni Sigridin kanssa katsastamaan yhdet markkinat, ja siellähän oli vaikka mitä ihanaa. Mielettömät määrät vintage-mekkoja, hameita yms.. niin paljon itseasiassa, että jossain vaiheessa todettiin, että nyt on lähdettävä kotiin, koska täällä on niin paljon niin ihania asioita, ettei mihinkään pysty enää keskittymään. Itselleni löysin yhden ihanan keltaisen pliseeratun vintage-hamosen, ja pienen ruskean nahkalaukun - ehtaa vintagea myöskin! Päivällä sitten siivoilin, sillä oltiin perjantaina tehty Sigridin kanssa upea siivouslista, ja minulla oli keittiön ja käytävien siivousvuoro.

Me tytöt oltiin haluttu lähteä lauantai-iltana ulos syömään ja tanssimaan. Meidän kämpän pojat olivat molemmat vähän sairaita joten ne jäivät kotiin. Meitä oli sitten koossa kuuden hengen porukka: minä, kämppikseni Sigrid, ruotsalainen Lisa, italialainen Domenico sekä tanskalainen Christina Roomassa käymässä olevan poikaystävänsä kanssa. Ravintolan valinnassa vaikutti se, että parhaillaan on kuulemma artisokkasesonki, ja ne ovatkin tällä seudulla jonkinmoinen erikoisuus. Olimme kaupunkikierroksella kuulleet, että juutalaisessa kaupunginosassa, Ghetossa, ne valmistetaan jollain aivan erityisellä tavalla. Lisa onnistui saamaan meille pöydän sellaisesta ravintolasta kuin Sora Margherita, jonka erikoisuus on uppopaistetut artisokat. Niitä on kehuttu ravintola-arvioinneissä The Guardian -lehteä myöten.

Ravintola oli melko erikoinen tapaus sekä ulkoa, että sisältä. En älynnyt ottaa ravintolassa enempää kuvia, mutta Googlen kuvahakuun kun laittaa "Sora Margherita Roma" niin näkee aika hyvin millaisesta paikasta on kyse. (Päätin helpottaa elämäänne, kuvahakuun suoraan klikkaamalla TÄSTÄ! ) Ruokalista kirjoitetaan joka päivä uudestaan ja käsin. Jos jonkun annoksen raaka-aineet loppuvat, se vain vedetään listalta yli. Helppoa! No, entäs ne uppopaistetut artisokat sitten? Ihan hyväähän se oli, maistui aikaslailla uppopaistetulle artisokalle!

Illallisen jälkeen haluttiin lähteä tanssimaan. Käytiin ensin istuskelemassa muissa kuppiloissa, ennen varsinaiselle, ihan oikealle italialaiselle klubille siirtymistä. Domenico nimittäin tiesi varoitella, että siellä tanssiklubilla ei ole kovin edullista ostaa juotavaa. Kohde-baarissamme oli muutenkin vähän kovemmat kriteerit kun esimerkiksi Jyväskylän yöelämässä. Pojat eivät pääse baariin ilman kauluspaitaa, eivätkä myöskään yksin tai poikaporukassa. Poket ovat todella tiukkoja ja pitävät huolen siitä, että kaikki ovat pukeutuneet riittävän tyylikkäästi ja, että naisia on baarissa enemmän kuin miehiä. Päästiin kuitenkin helposti ja ilman jonottamista sisään ja tanssiminen oli yhtä hauskaa kuin aina ennenkin - ellei jopa hauskempaakin!

Me pysyteltiin luonnollisesti siellä tavisten tanssilattialla. Jostakin vajaasta satkusta olisi nimittäin päässyt ylemmälle tasolle tanssimaan, mutta meille riitti ihan tavallinenkin rahvaanomainen tanssilattia. Ja ne hinnat muutenkin riittivät meille oikein hyvin: narikka maksoi 5€, ja juomat 15€ kappale. Kyllä, kirjoitin ihan oikein, 15 euroa! Mutta tanssiminen oli hauskaa ja tanssimisen lomassa jonkin verran tuli otettua kuviakin, yhtä edustavia kuin aina. Onneksi kuitenkin Sigridin kameralla, niin en mitenkään pysty niitä teidän kanssanne nyt jakamaan, harmin paikka!

Tänään lähdettiin Sigridin kanssa kaupungille, käyskenneltiin ja kuljeskeltiin tuntitolkulla. Nautittiin auringosta ja kuviteltiin olevamme italialaisia aurinkolaseinemme. Käytiin meidän lemppari jätskipaikassa, jossa on meidän lempparein jätski-setä. Otin minttua, stracciatellaa ja panna cottaa, nam nam! Tänään ei ole enää ohjelmassa muuta kuin ruuanlaittoa, rentoutumista ja ehkä vähän skypettelyäkin. Kertakaikkisen hyvä viikonloppu - tämä se on elämää!

Ai niin, meinasin unohtaa! Lienette varmaan kaikki valtavan ylpeitä, sillä olen ottanut ensimmäisen askeleeni ja puhunut italiaa myös jollekkin tutulle henkilölle (kaupan kassat yms.. oli siis jo aiemmin koettua). Rehellisyyden nimissä en vielä kovin montaa lausetta sanonut, mutta kävin kokonaisen pitkän keskustelun niin, että minulle puhuttiin italiaksi ja minä vastasin englanniksi. Se on jo alku sekin, että edes ymmärrän mitä minulle puhutaan!

Futista

Pankkiryöstöjen ja ihmisten ryöstöjen sijaan eilen olin tutustumassa yhteen tärkeään italialaisen kulttuurin osaan: jalkapalloon. Liityin LUISSin tyttöjen jalkapallojoukkeeseen. Ei siis mihinkään vakavamieliseen sellaiseen vaan me vaihtarit ja muutkin opiskelijat käydään kerran viikossa pelaamassa toisiamme vastaan futista. Kenenkään ei tarvinnut osata pelata futista vaan tarkoituksena oli pitää hauskaa. Ihan hauskaa se olikin, mutta minä mökötin kun minut pakotettiin pakiksi. Jokaisen oli pakko olla maalivahtinakin viiden minuutin ajan, ja mokena olinkin hyvä. Tein kuulemma päivän hienoimman torjunnan, joka sisälsi vähän maassa kieriskelyä ja kiljumista.

Minusta yritettiin ottaa kuviakin, mutta olin kuulemma liian nopea kuvattavaksi! Toisessa kuvassa kiidän (en ole se valkopaitainen, vaan se aave sen edessä) ja toisessa mökötän kun jouduin vasten tahtoani puollustamaan.

Nyt pitää mennä laittautumaan. Tänään mennään syömään artisokkia, niiden pitäisi olla paikallinen erikoisuus!

Nokka pystyssä

Tänään kuljeskelin kaupungilla turisteilemassa. En mennyt minnekkään uuteen paikkaan, mutta näin paljon uusia asioita. Nimittäin huomasin tässä yksi päivä, että kulkemalla nokka pystyssä näkee paljon mitä ei eteenpäin tuijottelemalla huomaakkaan. Nämäkin kaikki kuvat on ihan tutuilta Via del Corsolta ja Via dei Condottilta (se kalliiden kauppojen katu), ja silti en näihin aiemmin ole edes kiinnittänyt huomiota. Okei, paitsi tuohon Trinità dei Monti -kirkkoon, joka on siis se siellä Espanjalaisten portaiden yläpäässä.

Eilen oli naisten päivä ja oisin kovasti halunnu olla Jyväskylässä. Kaija Koo nimittäin esiintyi Paviljongilla, ja se olisi ollut oikein oivallinen naistenpäivän yllätys Jonilta. Valitettavasti ei semmoista hemmottelua ollut luvassa, mutta onneksi toinen kämppis-pojista oli tuonut minulle ja Sigridille vähän kukkia. En tiedä mikä tuon kukan nimi on, mutta KAIKKI möivät ja ostivat niitä eilen. Se on ilmeisesti tyypillinen naisten päivän kukkalahja!

Tänään onkin luvassa yksi uusi italialaisen kulttuurin osa-aluuen valloitus. Tässä varusteeni (eivät kovin täydelliset sellaiset), arvaatteko mistä on kyse?

Pikkulauantai EUR-alueella

Tänään yliopistolla oli kevään akateemisen vuoden avajaiset, joten luennot oli peruttu. Tuntui ihan lauantaille, kun lähdettiin vaan kuljeskelemaan ja harhailemaan. Lisa oli lukenut opaskirjastaan Rooman EUR-alueesta, joten hypättiin metroon ja hurautettiin melkein päätepysäkille asti. Päivään ei kuulunut sen kummempaa kuin kuljeskelua, istuskelua, hyvää seuraa ja jäätelöä. Puitteet olivat näyttävät: yhtä aikaa kauniit ja vähän pelottavat!

Jouduin kyllä vähän varmistamaan tietojani wikipediasta, etten ihan mene valehtelemaanm kun ei ihan kaikki tieto kovin tarkasti päähäni tänään jäänyt. EUR alue (Esposizione Universale Roma) on siis Rooman eteläpuolella sijaitseva kaupunginosa, jonka Mussolini rakennutti 1930 ja 1940 -lukujen taitteessa juhlistaakseen fasismin 20-vuotis "synttäreitä". Tarkoituksena oli, että tästä kaupunginosasta olisi tullut uusi Rooman keskusta - Mussolini ei ilmeisesti vanhasta Rooman historiasta hirveästi perustanut. Nämä suunnitelmat jäivät kuitenkin mm. toisen maailmansodan jalkoihin. Arkkitehtuuri on täysin erilaista kuin muualla Roomassa, melko yksinkertaista, vaaleaa ja siistiä (Googlen kuvahakuun EUR Roma niin kyllä löytyy!) Nykyisin alueella on paljon ministeriöitä, pankkeja ja muita toimistorakennuksia.

Yksi niistä pytingeistä, joiden luona me käyskenneltiin on tämä Palazzo della Civilità Italiana - Mussolinin oma versio Colosseumista. Äärimmäisen kaunis, mutta jotenkin uhaava ja pelottava yhtä aikaa! Valitettavasti rakennus ei ollut yleisölle auki (löysin tiedo, että suljettu rempan vuoksi vuonna 2003... ööö?), mutta tyydyttiin vaan kuikuilemaan ulkopuolelta. Tämä ei varmastikkaan ole niitä ensimmäisiä kohteita, jonne perus turistit Roomassa eksyvät, mutta suosittelen ilman muuta käymään vilkaisemassa. Aika vaikuttavat puitteet. Lähellä on myös ruoho-puistoja veden äärellä, jonne voi istahtaa jätskille. Ja se vasta olikin vaikuttavaa!

Ongelmia paratiisissa

Tämä teksti on omistettu erityisesti ystävälleni Almalle, joka katkerana makaa kotona sängynpohjalla sairastamassa ja meitä reissaavia ystäviään kadehtimassa! Ei se aina ole yhtä juhlaa ja auringonpaistetta tämä Roomassa elokaan. Tänään keksin (vähän keksimällä kylläkin) valittamista ainakin kolmesta asiasta:

1) Melkein koko päivän on satanut vettä! Tylsää, märkää ja ei edes mitään sellaista lämmintä kesäsadetta! (Onneksi huomenna on taas parempi keli)

2) Mulla on flunssa. Tiedätte varmaan sen toukokuussa tulevan kevätflunssan, kun innostuu lämmöstä ja toteaa, että eihän ulkona takkia tarvise.. tai muita kuuluisia viimeisiä sanoja. Jep. Mulla on se, maaliskuun alussa.

3) Tilastotieteen kirja painaa kun synti. Ja maksoi myös, varsinkin verrattuna siihen, että Suomen päässä ei ole vielä tarvinnut ostaa yhtään kirjaa yliopistoa varten.

Mutta ei kai tässä auta toteuttaa Hautamäen Masan mottoa leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, on näet lähdettävä vielä yliopistolle viideksi tunniksi iltaa viettämään. Luennoille siis. Joten ei muuta kun pää pystyyn ja nokka kohti Luissia!

Scusa ma non parlo italiano!

Miten voi ihmisellä olla näin suuri kynnys puhua italiaa? Muut saivat eilen minun kustannuksella hyvät naurut, kun kerroin ihan tosissani, että haluaisin vaan opiskella, opiskella ja opiskella - ja sitten puhua täydellistä italiaa. Kaverit väittivät, ettei se muka niin mene. Miksi ei voisi mennä? Kyllä minä olen jonkin verran italiaa käyttänyt, kaupoissa, bussilippuja ostellessa, taksikuskeille puhuttaessa jne. Italialaisille kavereille en kuitenkaan ole vielä rohjennut alkaa sönköttämään. En vaan halua tehdä virheitä! Yllättävän paljon minulta on tultu italiaksi kysymään metroista, tai busseista. Kerran joku äijä taisi pyytää minua auttamaan häntä tekemään taskuparkkia, mutta kun en ihan satavarmaksi ole ymmärtänyt olen vaan huikannut aina tutun ja turvallisen Scusa, ma non parlo italiano!

Ostin itselleni italiankielistä luettavaa, jotta vähän voisi saada rutiinia ja laajennettua sanavarastoa. Jos olisi ollut aivot mukana kaupoilla, niin olisi ehkä voinut tajuta, ettei Pikku Prinssi ole ihan mitään helpointa mahdollista kieltä. Sanakirjan kanssa olen päässyt etenemään jo melkein yhden sivun, hyvä minä!

Porta Portese

Roomassa on sunnuntaisin Porta Portesen markkinat ja nehän piti käydä tänään testaamassa. Siellä on kuulemma myös eniten taskuvarkaita, joten laukustaan / rahoistaan saa pitää kiinni. Onneksi eivät minun omaisuuteeni (tietääkseni) yrittäneetkään kajota. Markkinoilla oli paljon ihmisiä ja paljon tavaraa. Paljon halpaa ja jotain tyyriimpääkin. Pääasiassa keinonahkaisia laukuja ja rihkama koruja, mutta jos eurolla saa kaulakorun hankittua, niin ei kai se niin nuukaa ole, vaikkei se aitoa kultaa olisikaan!

Kyllähän sieltä jotain itsellekkin mukaan tarttui. Ostin laukun, kengät ja sormuksen. Laukun hinnan sain vahingossa tingattua viidestätoista eurosta kymppin. Sormuksestaki tinkasin huomaamattani vitosen pois. Ongelma oli enemmänkin runsaudenpula. Joillaki tiskeillä tuli semmoinen olo, että on tarjolla niin paljon niin ihania jttuja, että ei vaan osaa valita ja siksi ei osta mitään.

Nyt on kuitenkin omistauduttava Suomen pään opiskeluille - kandidaatin tutkielmalle ja sen lisäksi muiden proseminaaritöiden opponoinnille. Kun saan opiskelut tältä illalta hoidettua onkin aika kipaista suihkuun, ja sen jälkeen suunnataan apertivolle! 

Pizzaa!

Eilen lähdettiin ensimmäisen kerran ulos syömään. Ja siis paino sanalla syömään. Muuten vaan ulkona oltiin sentään käyty aiemminkin. Kämppikseni Sigrid oli bongannut jostakin tanskalaisesta blogista halvan, mutta hyvän pizzerian nimeltä Formula 1. Minä hihittelin tietenkin, että ihan niinkuin se kilpa-autoiluluokka ja kukaan ei oikein ymmärtänyt. Kunnes kävi ilmi, että kyse olikin nimen omaan siitä kilpa-autoiluluokasta! Seinillä oli formula-kuvia ja tableteissa tietenkin myös. Saavuttiin paikalle kriittisillä hetkillä, koska muutamia minuutteja saapumisemme jälkeen alkoi italialaisia ihmisiä tulvia paikalle. Ja me saimme tosiaan sen viimeisen vapaan pöydän! Odotusaika pöytään oli kuuleman mukaan 30-45 minuuttia, ja aika monet paikallisistakin jäi ulos odottelemaan. Ilmeisen suosittu paikka siis!

Minähän en yleensä edes ihan valtavissa määrin italialaista pitsaa fanita. Itsetehdyt, Kotipitsan ja tietenkin vakkarimme pizzeria Operan pizzat on olleet aina suosikkilistani kärkipäässä. Eilen käänsin kelkkani. Söin tonnikala pitsan ja se oli H Y V Ä Ä! Tässä istua tönötän ja koitan keksiä sanoja kuvailemaan sitä, mutta ei minulla ole. Sanonpahan vaan ihmiset, se oli hyvää.

Jotkut ottivat jälkkäriksi vielä tiramisuakin. Sekin oli kuulemma hyvää. Minä jätin tällä kertaa jälkkärin väliin, koska maha oli juuri sopivan täynnä! Jälkkäreiden jälkeen lähdettiin sitten jatkamaan illanviettoa vaihtari-pippaloita kohti. Teemana oli ollut pukeutua kotimaansa lipun väreihin. Olin yksi niistä harvoista, jotka niin olivat oikeasti tehneet. Tyhmällehän minä näytin, mutta väliäkö sillä. Kun lähdettiin kuppilasta kotia kohti (noin puoli viideltä) ei voitu muuta kuin pysähtyä ihmettelemään näitä puitteita, joissa me saadaan iltaa viettää ja käydä juhlimassa. Ihan mieletöntä. Sen kunniaksi heitin kehiin yhden kirsimäisen poseerauksenkin! Eikö ole ihanat sukkikset? (Vaikkei sille hirveästi näytäkkään, olen kyllä aika varma siitä, että minulle oli päällä myös hame!)

Ps. Ilmeisesti innostun vähän turhan paljon kirjoitusteni kääntämisestä Google Translatorilla, mutta selkeästi sanonpahan = I say evil, sekä kuppilasta = cup of baby weight!

Kouluviikko pulkassa

Tällä ahkeralla pikku koululaisella on ensimmäinen kouluviikko pulkassa. Tällä viikolla sai käydä kaikilla luennoilla testaamassa ja huomiseen kello 12 mennessä piti toimittaa opiskelijavaihtoasioita hoitavaan toimistoon virallinen kursseilleilmoittautuminen. Vein sen jo tänään, koska huomenna minulla ei muuta asiaa olisi yliopistolle ollu. Otin kolme kurssia, yhdeensä 24 opintopistettä, suositusten mukaisesti. Jyväskylän yliopistostahan saan lisäksi 10 opintopistettä vaihdossa olemisesta - toisin kuin minkään muun maalaiset vaihtarit! He saavat vain ne opintopisteet, jotka suorittavat. Muilla on ollut myös ongelmia sen suhteen, mitä kursseja kotiyliopisto antaa heidän suorittaa. Minulla kaikki sujui pelottavankin helposti!

Luissilla puitteet ovat kertakaikkisen mahtavat. Yliopisto on jakautunut kolmeen kampukseen: lakikampukseen, hallintokampukseen ja pääkampukseen, jossa valtaosa opiskelijoista (minä mukaan lukien) on. Myös hallintokampus on mielettömän kaunis paikka vanhoine upeine rakennuksineen. Mutta niin on kyllä minunkin kampukseni! Suurin luentosali on vanha valtavan kaunis kirkko. Myös osa muista rakennuksista on vanhoja kirkon osia. Yliopistolta minulla ei valitettavasti ole vielä toistaiseksi kuvia (alla olevat on vaan kaduilta sielä tältä!) Kaikki rakennukset on pidetty todella hyvässä kunnossa ja mm. luentosalien ulkopuolella on digitaalinen näyttö johon päivittyy mikä luento tässä salissa on seuraavaksi, kuka sitä opettaa ja kauanko se kestää. Ala-auloissa on luonnollisesti näyttöjä, joissa näytetään kaikki alkavat luennot!

Me vaihtarit saadaan syödä ruokalassa, mensassa (niinpä, se älykkäiden ihmisten kerho!), kolmen ruokalajin ateria hintaan 3,20. Ateriaan kuuluu siis leipää, ensimmäinen ruokalaji (yleensä saa valita muutamasta eri pastasta), toinen ruokalaji (saa valita parista-kolmesta eri lihasta ja lisukkeeksi saa valita riisiä/perunaa/kasviksia/salaattia), jälkkäristä, hedelmistä ja juomasta (hanasta saa mm. limpparia). Ruokalan lisäksi koululla on oma kahvila, ja vähän erilainen kun Sonaatti! Kahvilan pihassa on auringossa pöytiä (myös aurinkovarjot saatavilla). Pihalla on myös mahdollisuus pelata pöytäfutista tai pingistä ja kaiuttimista soi musiikki ja Radio Luissin omat ohjelmat. Me vaihtarit todettiin, että meidät on heitetty joko johonkin elokuvaan tai Beverly Hills 90210 -sarjaan. Kertakaikkisen mahtavaa!

Tänään täällä oli tosi lämmin päivä, pari kymmentä astetta. Kävelin yliopistolta kotiin ja siihen meni noin 35 minuuttia. Kävelin myös tässä naapurustossa, otin valokuvia kuten kunnon turistin kuuluukin. Koitin metsästää hiustuotteita ja sainkin jotain ostettua. Luonnollisesti vasta sen jälkeen, kun olin kerännyt leukani lattialta, kempparikaupan (naispuolisen!!) myyjän sanottua minulle: "Uuuu, ciao bella!". Kohta taidan lähteä vielä käyskentelemään ulos, eihän näillä keleillä malta sisällä istua! Illalla lähdemme porukalla kurkkimaan miltä näyttää Trasteveren kaupungin osassa.

(Ps. Alma, Milla ja Krista! Yksi noista kuvista on omistettu erityisesti teille, arvaatteko mikä?)