keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Biitsillä

Viime viikolla näin tuttuja naamoja täällä Roomassa, kun Alma ja Juuso pyörähtivät täällä lomailemassa. Lomalaiset toivat mukanaan aika ihanat kelit ja täällä päästiinkin nauttimaan ihan reippaista helelukemista. Lauantaina kun rakastavaiset-lomalaiset kolusivat kahdestaan tätä ihanaa kaupunkia, en minä jäänyt kotiin istumaan vaan suunnattiin vaihtarikavereiden kanssa biitsille.

DSCN0793

Roomasta on rannalle noin puolen tunnin junamatka, ja (ilmeisesti) saadaan tuo junamatka matkustaa ihan näillä meidän normaaleilla bussikorteilla. Rannalle suuntaaminen kävi siis helposti ja löhöilypäivä taisi tulla kaikille meille enemmän kuin tarpeeseen. Käytin myös meressä uimassa, oli niin ihanaa! Tytöt sanoivat, että oli kylmää vettä, mutta minä olisin kyllä voinut polskia vaikka kuinka pitkään (polskinkin pidempään kuin muut).

DSCN0787

Siinähän se päivä kului rannalla Guido Brunettin tutkimuksia lueskellen ja illalla tehtiin Sigridin kanssa tutkimustyötä toukokuun lopussa koittavia Luissin tanssiasia varten katsomalla elokuva Midnight in Paris. Tanssiaisissa on nimittäin teemana juurikin 1920-luvun Pariisi, ja saihan tuosta elokuvasta vähän inspiraatiota asuihin ja asusteisiin.

DSCN0792


Kylläpäs meikäläisen sääret hohtavat valkoisena! Ylpeänä on kuitenkin sanottava, että rusketuin, mutta en palanut, wuhuu! Tästä kuvasta voi muuten bongailla muutamia ystäviemme Hyttys-Huberttien tekosia..

Tänään on pitänyt palata arkeen taas viikon loman jäljiltä. Viime viikolla keskiviikko oli vapaapäivä, torstain ainoa luento peruttu, perjantai on normaalistikkin vapaa, sitten normaali viikonloppu ja maanantai ja tiistai vapaita vapun takia. Tänään homma jatkui kuitenkin taas normaalisti ihanan tilastotieteen parissa! Jospa tässä arkeen palaamisen myötä saisi taas palailtua arkeen myös blogin päivittelyn kanssa.. taas kerran asiaa kyllä riittäisi kun vaan joutaisi naputtelemaan!

Kuulin myös, että johan se meinaa kevät alkaa tuleman sinne Suomeenkin, ihanaa!

13 kommenttia:

  1. Ohhoh! Todellinen ohhoh sille että siellä helteessä oot ruskettunu, etkä yhtään palanu! Hienoa, jatka samaan malliin :) Hyvä että on ollut hyvä loma. Eikä haittaa yhtään, vaikka et oo ehtiny niin tiheään blogiin päivittää, koska tärkeintä että sulla siellä on hauskaa! Kerrot sit kun ehdit! :)

    Huikeeta keliä siellä kyllä on! Täälläkin aurinko kyllä paistaa, mutta aamulenkin sain juosta nautittavassa +3 asteen lämpötilassa. Päivällä toki päästään n. 10 asteeseen, mutta kyllä sitä kesää vielä joutuu vähän odottelemaan. Pekka Poutakin uhkaili että viikonlopulla saadaan räntää :(

    Mutta toivottavasti siellä on turvallisia ja hyviä biitsikelejä jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mää kyllä vielä hirveen ruskeekskaan tullu.. sen verran tuli aurinkorasvaa läträttyä palamisen pelossa :D ja on kyllä ollu mukava loma. Ollaan kuorossa hoettu täällä miten paljon nautitaan elämistämme.

      Ja kävit aamulenkillä, reipas! Mutta kyllä noi kymmenen lämpöastettakin alkaa jo lupaavia olla, siitä on suunta vaan ylöspäin. Ja jos tänä viikonloppuna tulee räntää, niin sulla ainakaan sitä seuraavana tuskin räntää sataa :)

      Poista
    2. Ciao Bambina, onko Sulla treffit Jonin kanssa, vai mikä, etteikö Suomessa voisi sataa räntää vielä useampaankin eri otteeseen? Ja Joni vihjasi taannoin, että näette parin viikon jälkeen. Minun kalenterini mukaan on heinäkuuhun vielä 8 viikkoa ...

      Poista
    3. Sinun kalenteri on ihan oikeassa! Joni vaan yllätti: sai viikonlopun vapaaksi töistä ja osti lennot Roomaan! Aika kiva ylläri, täytyy sanoa.

      Poista
    4. Ciao Bambina! Todella kiva yllätys, pitäkää hauskaa ikuisessa kaupungissa!!! Eikös sitä sanota, että rakkaudestahan se hevonenkin potkii!?

      Poista
    5. Näinhän se on! Ja kiitos, ei kai täällä voi kuin nauttia?!

      Poista
  2. Joo, kohta alkais kyllä kaivata jo lämpöäkin tänne Pohjolaan. Aurinkoa on jo ollut, mutta mm. vappuaattona rapsutin jäät auton ikkunasta. Meinattiin lähteä ensi viikonloppuna mökille siivoileen, mutta harkitaanpa uudestaan: Matti Huutonen lupasi räntäsadetta!!!!Puutarhan tonkimisessakin onneksi aika kuluu. Ei tarvii vielä aurinkorasvaa eikä itikkamyrkkyjä, voi tätä onnea! No joooo.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joni kommentissaan sano, että Pekka se räntsyä lupaili! Ootte hauskoja, kun meteorologit on niin isoja auktoriteetteja, että kyllä se pitää paikkaansa kun Pekka tai Matti lupaa! :)

      Poista
    2. Valitettavasti Pekka ja Matti omilla kanavillaan näyttäisi olevan oikeassa: iltapäivällä sateli rakeita ja räntääkin!

      Poista
  3. Tuli muuten mieleen, että yksi kolleega sanoi ehkä eläneensä joskus toisessa elämässä Rooman vanhassa kaupungissa. Ei ennen uskonut moiseen, mutta oli sitten ollut miehensä kanssa lomalla Roomassa ja tietäneensä heti kaikki paikat ja kadun kulmat ja reitit vanhassa kaupungissa. Ja sanoi, että oli ollut niin kotoinen ja tuttu olo! Eikä ole kokenut moista filistä missään muissa vanhoissa kaupungeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa, aika jännä juttu! Mistäs me sitä voidaan tietää? Mutta tää on kyllä ihana kaupunki, ei musta ihan tuolla samalla tavalla kotoisalle tunnu, mutta täytyy myöntää, että kyllä tästä mun koti on tullut!

      Poista
  4. Moikka vaan! Olen kyllä vähän kateellinen, kun olet jo päässyt biitsille käymään. Mutta ei hätä ole tämännäköinen; kyllä täällä meilläkin jo alkaa ilmat lämmetä, eilisen kahden lämpöasteen sijaan tänään on ollut jopa kokonaiset yhdeksän astetta! Ja kiva yllätys oli, kun lähdettiin mökillä käymään, Kymönselkä samoin kuin Suovanselkä Keiteleessä lainehtivat jo ilman jäitä! Mökkkilahdellakaan ei ollut enää jäitä, joten ehkäpä Ruunankallion tienoollakin jo alkaa vaikuttamaan kesäisemmältä! Tante Rapu kertoi eilen, että sireenit kukkivat heilläpäin, meillä kukkivat hätäisesti vain muutamat kukkapenkin sinivuokot, valkovuokotkaan eivät ole vielä kunnolla nousseet. Joko oot päässyt eroon noista öppiäisistä ja niiden pistoksista? Oli kyllä aika ällön näköiset. Se Rapun kertoma juttu, joka laitetaan pistorasiaan, on kyllä ihan jees. Olemme kokeilleet sitä joskun Thaimaassa ollessamme, ja jopa niiden öppiäiset pysyivät sillä konstilla kurissa! Jos et ole vielä hommannut, hommaa ensi tilassa, jos vaikka niitä pikkuystäviä tässä kesän kynnyksellä muutenkin alkaisi esiintyä enemmänkin. Oli kiva kuulla, että Jonikin pääsee pitkästä aikaa (??!!) sua tapaamaan. Itse lähden aamulla Aaronin seuraksi, ja tuon näillä näkymin Aaronin tänne Viitasaarelle loppuviikoksi, että isäkin pääsee töihin ihan oikeasti! Meillähän Arska menee vaikka työmaalla. Jospa vaikka Aaronin kanssa sitten kirjoiteltais sullekin. Terkkuja meiltä molemmilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkamoi!

      Kävin hankkimassa sen laitteen ja nyt on hytykäiset pysyneet kurissa! Huh, kylläpä onkin mukavaa taas nukkua, kun eivät ole korvan juuressa koko ajan surisemassa.

      Mukava kuulla, että sielläkin on kesä tulossa! Hitaasti mutta varmasti. Sitten ei muuta kuin talviturkkia heittämään, kerta jäätkin alkaa olla jo lähteneet. Tulihan tässä aikamoinen kaipuu kotiin, kun ei vappuaattona päässytkään tänä vuonna jäiden sekaan pulahtamaan..

      Terkkuja sinne kaikille takaisin!

      Poista