Tänä vuonna ei vappuaattona tullut Kuhajärveen (jäiden sekaan) pulahdettua. Ei tullut syötyä yhtään munkkia eikä juota yhtään simaa (ilman rusinoita, kiitos!). Ei ollut yhtään ilmapalloa, eikä yhtään serpenttiiniä. Ei ollut yötivolia eikä ylioppilaslakkia (jotka liittyvät olennaisesti yhteen?). Ikävä oli suomalaista vappua, mutta pääsi täälläkin vähän juhlahumusta nauttimaan. Sekä vappuaatto, että vappupäivä olivat vapaapäiviä, ja aina vappupäivänä täällä Roomassa järjestetään iso ilmaien konsertti, joten vähän pääsi juhlahumusta nauttimaan!
(Mukana ei muuten tietenkään ollut kameraa, joten kuvat on kännykkäräpsyjä!)
Konsertti järjestettiin ainakin nyt, ja ilmeisesti aina muulloinkin, San Giovannilla. San Giovanni in Laterano, suomeksi ihan vaan Lateraanikirkko. Tämä kirkko on äärimmäisen vanha ja äärimmäisen iso. Iso on myös sen edustalla oleva aukio. En tiedä tarkkaan, kuinka paljon ihmisiä paikalla oli, mutta tuhansia meitä siellä varmasti oli!
En tuntenut esiintyjiä, ja aluksi olinkin vähän tylsisynyt. Iltaa kohti kuitenkin alkoi menokin vähän paranemaan. Oli kuitenkin jotenkin hassua olla siellä tuhansien ihmisten hulinassa, roskan ja rellestämisen keskellä kun kovaäänisistä pauhaa rokki ja lavalla valot vilkkuvat - ja vieressä tönöttää yksi Rooman vanhimmista basilikoista (ei, en tarkoita sitä yrttiä, vaan sitä kirkkoa!). Tässä vielä pieni kännykällä kuvattu video, niin pääsette kurkistamaan Roomalaiseen vapputunnelmaan!
Miltäs näyttää, vaihtaisitteko munkit ja simat konserttiin?
Tässäkin asiassa sanon, että jäissä uimista, simaa ja munkkia on tarjolla joka vappu täällä, mutta mukava kokea erilainen vappu. Joka maassahan on omat traditionsa, ja kokemuksia on kiva bongata! Ja olihan tuollakin ilmapalloja näköjään! Niin ja voisi tuo "vapuaattona vapaapäivä" sopia mullekin....
VastaaPoistaJoo jospa sitä kerran malttaa jotain muutakin kokeilla. Juhannus onkin sitten seuraava, mistä saan kokeilla uutta versiota. Mitenköhän sitä voi pimeässä viettää?
PoistaMulle kans sopisi, Kakkosen Kyösti, tuttavallisemmin Köysti, on näköjään eri mieltä... :)
VastaaPoistaNo ei muuta kun pistetään Köystille adressi vetämään, niin joskohan saataisiin lisää vapaapäiviä sinnekkin?
PoistaHei nou hätä, me hoideltiin vappuaattona se Kuhajärven jäihin pulahtaminen (rannasta oli ehkä 2m sulaa...). Ens vuonna siis uudestaan!
VastaaPoistaHui kauheeta! Keli oli muistini mukaan aika viileä....
PoistaNo oli meillä onneks sauna lämpimänä. Mutta ei siä jäitten seassa kovin montaa sekuntia viihtyny :)
PoistaHaha, kuulostaa ihan tutulle! Muistan yhden vapun, kun just ja just pääsi kastautumaan kun meni makaamaan veteen rantaviivan suuntaisesti.. järven selkää kohti ei ollut niin paljon sulaa, että siihen olisi voinut pötkähtää. Ja sitten äkkuä kierähdys selälleen ja sitten vauhdilla poies!
PoistaJa sauna kyllä auttaa kovasti asiaa! :)
Mulla kyllä jäi tällä kertaa väliin. Olis nimittäin jäätyny meikäläinen kalikaks. Tulevina vuosina kyllä sit taas kunnostaudun! Vielä kyllä aion oottaa ihan lämpimiä kesävesiä! Kyllä tietty tännekin vois tollasen jonkun vappukonsertin järjestää :) Vaikka ees ihan omasta takaa!
VastaaPoistaMää huomasin tän kommentin vasta nyt, kun se oli roskaposteissa! :D
Poista