torstai 3. toukokuuta 2012

Tiger Manninen & kumppanit

Kuten jo aiemmin mainitsinkin, kävivät Alma ja Juuso täällä Roomassa lomailemassa. En niiden lomasta viitsi sen enempää tällä raportoida, mutta laitetaan nyt eetteriin edes vähän kuvamateriaalia siltäkin ajalta. Perjantaina tämä Rooman täti vei matkalaiset minigolffaamaan. Täytyy myöntää, että en kokoajan ollut ihan varma olinko meitä oikeaan suuntaan raahaamassa, mutta perille löydettiin ja vaan kerran jouduin kysymään suuntaa sitä ennen!

DSCN0771
DSCN0776
DSCN0770

Ensimmäisellä reiällä minä näytin ns. mistä kana pissii. Huomasin kuitenkin, että erityisesti Juusoa minun menestykseni näytti kovasti harmittavan, joten muilla rei'illä pelasin sitten tahallani huonommin. Kröhöm. Tai jotain sinne päin! Me tytöt sitten annettiin Juuson voittaa, ettei tarvitsisi kiukutella. Ja minä päästi Almankin vielä edelleni, että jäisi hyvä muisto matkasta. Olenpas ollut kertakaikkisen jalo! Tässä vähän kuvamateriaalia näiden ammattigolffareiden iltapäivästä.

DSCN0782
DSCN0784
Sanonpahan vaan, että vähänkö oli siisti tuo reikä, missä piti pallo lyödä pienestä delfiinin pyrstössä olevasta reiästä, ja niin kovaa, että se kulkee ylös delffiinin sisässä ja lentää sitten nokasta ulos! Aina ei ihan kuitenkaan osunut ja silloin joutui haavi-hommiin... pikku vikoja!

5 kommenttia:

  1. Nimimerkki "villasukat jalassa"3. toukokuuta 2012 klo 18.18

    Ihania vallankin tuo delfiini ja pelaajien paljaat varpaat (kateeksi käypi)! Ja tuo "kesäperhonen"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas kummaa: &quot ja puolipiste on yhtä kuin lainausmerkit!

      Poista
    2. Oli muuten ihanaa hipsutella paljain varpain. Täällä ei paljon viitti talon pihassa/kaduilla paljain varpain pistellä menemään - ja on se niin ankeaa pitää kenkiä jalassa näin hyvillä keleillä! Joten ihanaa oli, kun pääsi hetkeks sukkamehuja tuulettelemaan :D

      Poista
  2. Tuo vesi näyttää siltä että siihen tekis mieli loikata uimaan! :D Siitä huolimatta että on matalahko allas. Ja näyttää tuo Rooma sulle opettaneen uusia juttuja kun muiden mielen parantamiseksi oot valmis itse häviämään! :) Hauskannäköinen golfrata joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä määkin sanoin, että haluaisin sinne uimaan! Ja älä pelkää, kyllä mää edelleen oon huono häviäjä ;)

      Poista