perjantai 11. toukokuuta 2012

Tällaista on opiskelu!

Sanonpahan vaan, että kyllä Suomessakin kiinnostaisi läksyjen luku vähän enemmän, jos sen voisi aina tehdä tällaisissa olosuhteissa!

WP_000071 WP_000072 WP_000079 maha

Ei sokaistuta tuosta mun mahan valkoisuudesta, eihän...

No okei, myönnetään. Saattoi käydä kerran tai pari niin, että tilastotieteen kirja jäi vähän vähemmälle huomiolle, kuin auringonpalvominen.. muttakun siinä on yli tuhat sivua, ja ei sitä jaksa kannatella käsillä selällään maatessa, ja ei kokoajan voi mahallaan olla, kun selkähän siinä väsyy + muita koottuja selityksiä..Tuollaiset polvimittaiset pökät ja t-paita oli sitäpaitsi ihan liikaa vaatetta opiskeluun, ihan liikaa, sanon minä! Tehtiin myös hieman empiiristä tutkimusta ja todettiin, että jatkossa voi opiskella bikinien yläosassa, se näyttää olevan soveliasta. Tai siis ainakin tuolla Villa Adassa oli paljon italialaisia naisia bikineissä makoilemassa.. itseasiassa siellä oli myös paljon naisia, jotka makoilivat ihan vaan rintsikoissa. Siihen ei meikäläinen taitaisi ihan taipua!

Tällä viikolla oltaisiin menty viettämään opiskeluperjantaita meren rannalle, mutta mullapa onkin vieraita, jeejee! En valita yhtään, etten pässyt mukaan!

Ps. Empiirisestä tutkimuksesta puheen ollen, nyt ei tarvitse enää pelätä, että kirjoittelen kaiken tämän ohessa vähän tekeväni kandia, sillä se on nyt onnellisesti PALAUTETTU! Nyt odotellaan kauhulla arvosanaa, mutta se asia ei enää ole meidän käsissä. Kiitos vielä Maijalle ja Esterille mahtavasta kandi-seurasta!

Ps. nro 2. Hyttysenpuremat näyttivät kuulemma pahalta, mutta katsokaapa millaista jälkeä meikäläinen sai parissa päivässä aikaan, kun ei kukaan estänyt raapimasta niitä puremia! No nyt on kuitenkin Vape hankittu Hubertin karkoittimeksi!
raps

9 kommenttia:

  1. Pakko sanoa, että pääsisipä opiskelemaan! Näytti nuo olosuhteet sen verran lokoisilta... Ihana puistoalue; eikös se ole aika lailla keskellä kaupunkia, jos muistan kartasta oikein.
    Sen sijaan sun raapimiset ei näytä ihanilta. Toivottavasti annat niiden nyt parantua rauhassa, ettei ihan arpia sentäs tule! Ja toivotaan että Vapesta on apua.
    Onnea kandin osalta, nyt saa vähän hengähtää! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arpia on kyllä jonkin verran jo tullut. Ainakin tuossa sääressä (ylin kuva) olleen ruven onnistuin näköjään arville repimään. Muitten kanssa taisi sujua vähän paremmin. Ja vapesta on onneksi ollut apua.. kunhan muistaa aina välillä laittaa sen päälle!

      Poista
  2. Kylläpä on komeita huubertin puremia, kyllä siitä kandin työstä hyvä arvosana tulee. Ei vois paljon aurinkoisempi luokkahuone lukemiseen olla, minä sattaisin jopa nukahtaa noissa olosuhteissa.Onnea kandin työstä minunkin puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ciao Bambina, kyllä Hubert perheineen on tehnyt hyvää työtä, sehän on tuttua ainakin minulle. Mutta onhan Sulla nyt hyvä rapsuttelija, että eiköhän se siitä! Tällä hetkellä om enemmän päänsärkyä lätkätilanteesta Suomi vastaan Kanada, saas nyt nähdä ... Opiskelussa on aina se hyvä puoli, ettei opiskella koulua vaan elämää, niinkuin kuuluisa sananlaskukin sanoo "Non vitae, sed scholae discimus", että anna palaa!
      Terkkuja Teille molemmille ja kivaa aikaa ikuisessa kaupungissa!

      Poista
    2. Isi,

      sinä saattaisit kyllä nukahtaa aika monissa olosuhteissa! Mutta kyllähän siellä ihan lokoisaa oli. Nyt on oltava niin tehokas opiskelija muutaman viikon ajan, ettei ole itsekkään uskaltanut puistoon mennä lukemaan. Jos sitä kuitenkin täällä sisällä tulee vähän paremmin keskityttyä.

      Raili,

      Lätkässä oli muutama vähän hankalampi peli, mutta jospa me vielä tästä noustaan! Torstaina voi nyt ottaa revanssin sitten jenkkilän pojista.

      Ja kiitos tuosta sananlaskusta, täytyykin istää se korvan taakse. Sitähän minäkin koitan ajatella, että kyllä tämä vaihto on ennen kaikkea kokemus ja siitä on nyt otettava kaikki irti!

      Poista
  3. Terkut vaan täältä lämpimästä Suomesta! Viitasaarella mittari näyttää 2,2 astetta plussaa, että silleen! Mutta aurinko paistaa, ei tosin auringonpalvojan keleihin päästä...läheskään! Onnea sulle kovasti Oksuksen ja mun puolesta, että olet saanut kandin homman valmiiksi. Ei nuo opiskelupuitteet kyllä kovin kehnoilta näytä! Kaiken lystin rinnalla älä nyt kuitenkaan enää koske noihin puremajälkiin, ettet vaan saa vielä joitain tuliaisia niistä tänne kotiin saakka! Onneksi Joni on sulla siellä nyt huomion keskipisteenä, joten voit kybällä keskittyä teidän yhdessäoloon ja nautiskella siitä.Ja nauttikaa nyt koko rahan edestä! Muistakaa vaan, että ette kaikkea ahmi tällä kertaa itse Roomasta, sillä tiedättehän, että sinne pitää vielä mennä toistekin. Sanoo nimimerkki kokemusta on! Mukavaa tutustumisreissua kaupunkiin! Terkkuja molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaani koitan olla rapsuttamatta, mutta kutitti niin vietävästi! No nyt on nuo pahimmat puremat (tai ruvet) jo parantuneet (tai muuttuneet arviksi), joten nyt saa olla vähä rauhassa, huh!

      Ja olet kyllä oikeassa siinä, että tännehän on vielä palattava! Tuskin tätä kaupunkia saa koskaan koluttua lävitse asti. Itsellä on ainakin semmoinen olo, että edes puolen vuoden asustelun jälkeen ei voi olla mahdollista, että täällä on nähnyt kaiken!

      Poista
  4. Kyllä kateeks käy. Täällä kun eli jos kelit paranee niin saapi katsella noita kelejä sisätiloista töissä. Täytyypi ottaa kyllä kaikki irti viikonlopuista ja mahdollisista vapaapäivistä :) Ja muista aina, ei saa raapia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun kutitti!!

      Ja ei tainnut vissiin keleissä tai puitteissa olla viime viikkonloppunakaan valittamista...? :)

      Poista