perjantai 18. toukokuuta 2012

Joni tuli taloon

Vihdoin on kuvia sen verta koneella, että voi alkaa tännekkin höpöttelemään Jonin vierailusta! Sanonpahan vaan, että oli muuten kiva viikonloppu. Vaikka - itseäni lainatakseni - maailmankaikkeus olikin meitä vastaan! Joni tuli siis perjantaina, ja me oltiin sovittu, että hurautan junalla lentokentälle vastaan. Lähdin hyvissä ajoin liikkeelle ja päätin kurvata lähimmän tabacchin kautta ostamassa Jontsulle bussilipun jo valmiiksi. Menen sisään, jonotan, jonotan, jonotan ja: "Joo ne on meiltä loppu!". Ahaa.

No eipä siinä sitten, saa niitä muualtakin ostettua, vaikka sieltä metrosta. Lähden sitten köpöttämään metroa kohtia ja: portit kiinni. Julkisen liikenteen lakko, jonka vuoksi koko metroverkosto kiinni koko päivän. Jes.

No eipä siinäkään sitten, lähden laukkaamaan kohti bussipysäkkiä, jotta pääsisin bussilla Terminille (päärautatieasema)... siellähän se 310 oli kun tulin näköetäisyydelle. Jes! Bussi seisoo ruuhkassa joten ei muutakun juoksuun, kun ei se pysäkiltä pois pääse. No pääsihän se, sitten kun olin noin 1,5 metrin päässä ovilta. Kiva, kiitos.

No, eipä siinäkään sitten auttanut (vaikka pienet stressi-itkut tässä välissä tirautinkin) muuta kuin jäädä odottelemaan. Se bussi menisi normaalisti vartin välein, vaan eipä tietenkään tänään (edelleen se lakko). Seuraavan tulemiseen meni 45 minuuttia. Ja uskotte varmaan, että ei siellä bussissa ollut kovinkaan täyttä. No eipä kovinkaan kun metro on suljettu ja busseja kulkee todella pieni murto-osa normaalista määrästä. En tosiaan ehtinyt siihen junaan mihin aioin, enkä sitä seuraavaankaan, enkä itseasiassa sitä seuraavaankaan. Mutta sitä seuraanpa ehdin. Wuhuu. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että se menikin niin päin, että Joni odotti lentokentällä meikäläistä vastassa?

DSCN0830

Tässä välissä kelaan pari tuntia eteenpäin, sillä en viitsi edes aloittaa siitä kauanko odotettiin sitä samaista 310-bussia takaisinpäin. Meidän hotelli kuitenkin oli oikein mukava. No olihan siinä ovimatossa neljä tähteä, että jotain sopi odottaakkin! Wc-pöntössäkin oli oikein hygieniasinetti, ettei kukaan ole käynyt sitä pissimässä sotkuun sitten siivoamisen. Sitä se Jonikin tässä ihailee!

pönttö

Ei Italian loma ole mitään ilman jätskiä, joten kun lähdettiin hotellilta matkaan käytiin nappaamassa myös vähän gelatoa, nams nams! Ja kermavaahdon kera! (Terkkuja Kristalle!) Sitten kuljeskeltiin ja hipsittiin vähän shoppailemaan (tämä ei ole edes valhe, vaan Joni oikeasti halusi päästä shoppailemaan!!). Jos voidaan unohtaa taas erinäiset tunnit bussien odottelua, oli shoppailureissu oikein onnistunut. Sitten haettiin vähän pitsaa hotskulle mukaan ja jääkiekkoa läppäriltä tuijottelemaan (Jonin Italiassa olo on jatkossa kiellettyä lätkän MM-kisojen aikana, sillä molemmat tappiot sattui sille ajalle!). Sitten lähdettiin vielä vähän kävelylle ja ostettiin yhdestä nurkkakuppilasta lasipullot kokista ja kuljettiin ympäriinsä käsikädessä, pilleillä kokista niistä lasipulloista juoden - kuinka söpöä!

nam

(Ja nämä ei ole ne kokikset! Nämä on K-18 juomia ja tiedoksenne, että molemmat juojat ovat jo piiiiiitkästi sen rajapyykin yli.)

Sitten matkalainen ja ehkä-kevyesti-emännöimisestä-sekä-lakkoilevista-kulkuneuvoista-stresssiä-ottanut melkein-roomatar olivatkin siinä määrin väsyneitä, että kurvattiin unosille! Kyllä muuten oli mukava nukkua toisen kainalossa eikä Joni tällä kertaa edes säikytellyt minua. Jee!

Semmoinen oli miniloman perjantai! Palaillaan astialle taas toivottavasti jo huomenna! Ja toivottavasti voidaan silloin myös juhlia välierävoittoa jääkiekossa! Kaikki peukut ja varpaat pystyyn. Mua ainakin jännittää ihan mielettömästi!!

10 kommenttia:

  1. Mikään ei sussa ollu onneks muuttunu kun pääsin sua rauhottelemaan pienen stressaamisen jälkeen :) Kiva oli kuitenkin perjantaipäivä! Which seat should I take? Tosiaan bussissa oli vaan seisomapaikkoja. Edustan hyvin pöntön kanssa! :D Ja oli muuten hyvät pitsat! Vaikka yks pikku rehu mun pitsalla onkin aika reppana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, vanha stressierkki se täällä oli, kun aina ennenkin :)

      Ja älä sano sitä reppanaks, olisit kiitollinen, että sait multa yhden rucolan ;)

      Poista
  2. Oli kyllä kiva päivä!Täälä oli 36,9 astetta lämmintä auringossa.huhhuh.
    Teillä oli näköjään tosi kiva päivä!Haluis heti tulla sinne tekemää samoja juttuja kun sä.


    Ps.ei kai Joni tullu sinne salaa Suomen peli meni niin surkeesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, onpas siellä ollut lämmintä, täälläkään ei ole tainnut noin lämmintä enää viimepäivinä ollut!

      Ja olisikohan se niin, että Joni karkasi tänne salaa pelin aikana? Ei tullut ainakaan mua moikkaamaan! :)

      Poista
  3. Toisikko mulle matkalaukun täydeltä jätskiä Suomeen palatessasi?! :) Me ei kyllä keretä tänä kesänä mihinkään, käytännössä kaikki vapaa-aika menee tontilla hääräilyyn.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voin tuua jos toimitat mulle matkalaukun, en halua omaani tuhota siihen tarkoitukseen! :D

      Poista
  4. Onneksi tiedetään, ettet ota stressiä mistään, koskaan.... Mutta ainahan se on just noin, että kun on vaikkapa kiire rakasta vastaan lentsikalle, niin KAIKKI mahdolliset esteet on ensin voitettava! Loppu hyvin, kaikki hyvin!
    En ole koskaan kuullut, näkemisestä puhumattakaan, hygieniasinetistä. Kyllä olitte "onnen poikia" kun sellaisen ihmeen näitte, heh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkä se onkin niin, että välillä kaikki ikävä kasaantuu? Tänää on myöskin ollut yksi niistä päivistä, kun kaikki menee pieleen!

      Joo kyllä oltiin onnekkaita sinetin kanssa, silläpä sitä hygieniasinettiä noin kovasti jäätiinkin ihmettelemään :D

      Poista
  5. Juu, tuo hygieniasinettihän on maailmanmatkaajille tuttu juttu. Niitä alkaa olemaan nyt vähän siellä sun täällä. Seuraavaksi voitte aloittaa bongaamaan vessanpönttöä, jonka yllätykseksemme löysimme Japanissa hotellihuoneemme veskistä. Siihen varsinaiseen istuimeen kuului tietysti se tärkein eli reikä, mutta lisäksi istuin oli kuin lämmitetty nojatuoli käsinojineen. Vielä systeemiin kuului kaikkien hygieniajuttujen lisäksi myös alapesut ja huuhtelut, jotka toimivat napista painamalla. Vähän pelotti niitä kokeilla, Oksusta varsinkin, kun ei oikein tienny, mitä sieltä vetäistään! Että sitten vaan bongaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonin, se kuulostaakin aikamoiselta laitokselta! Liekköhän moisia täällä Euroopan puolella laisinkaan? Tässähän täytyy lähteä bongailemaan, mitä kaikkea ihmeellistä sitä on vessojen saralla keksitty.

      Pääasiassa täällä on kyllä saanut ihailla niitä KYMMENIÄ VUOSIA sitten tehtyjä wc-pönttö-keksintöjä...

      Poista