"Vaimo, älä ole onneton.." ja yllätyksiä

Tyhjäsin Itävallan reissukassini ja heitin sängylle kaikki tekniset vempaimet, käyttohjeet ja piuhat joita kassista löytyi. En voi sille mitään, mutta heti alkoi soida päässä Leevi and the Leavingsin "Vaimo, älä ole onneton, meillä melkein kaikki laitteet on, mitkä kehitys on tuonut tullessaan, vaikka kaikki eivät niistä piittaa, kerää kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaa, kun olen hankkinut meille tuvan täydeltä elektroniikkaa..." Itävallasta tuli tuomisena uusi kännykkä, uusi tietokone ja meidän järkkäri - asiaankuuluvine piuhoineen tietenkin! (Ja mii sou häppiii, uuden koneen omistaja!)

Ajattelin järkkärin olemassaolosta innostuneena aamulla, että nyt lähden kyllä kuvailemaan kaikkea ihanaa oikein hyvällä kameralla. No, avasin sitten verhot ja ulkona oli pimeää ja satoi vettä. Lämpötilaakin oli huimat 14 astetta.. ei vissiin tänään sitten! Joten nyt ei ole teille kauniita Rooma -kuvia tarjota. Eikä tässä päivässä muutenkaan kehumista ollut. Luentoja ja sen jälkeen (terkut vaan Päiville ja Teijalle) naputtelin kandia. Koska nyt ei kertakaikkiaan uusia Rooman kuulumisia ole, ja lisäksi kävi ilmi, että blogia lukee muutama henkilö, jotka eivät ole minulle sukua, kirjoittelen vielä muutaman sanasen Itävallasta ja yllätysjuhlista.

 Se onkin oikeastaan aika pitkä tarina.. Ja tarina alkaa... (voi hetsyykkeli, nyt tassu pystyyn jokainen, jolle tuli sama mieleen, kuin minulle, TÄMÄ NIMITTÄIN) Joka tapauksessa, meidän suvussa yllätysjuhlat on enemmän sääntö kuin poikkeus. Jos oikein laskeskeltiin, niin ensimmäiset yllärit on järkätty vuonna 1997. Sen jälkeen onkin ylläreitä järjestetty monta kertaa - monen monia synttäreitä, ja kerran on jopa järjestetty häät niin, ettei morsian tiennyt olevansa menossa naimisiin. Itävallassa asuva täti on joka kerta järjestänyt itsenä, yllätyksenä juhlakalulle tietenkin, paikalle. Joten tällä kertaa me päätettiin yllättää täti oikein kunnolla!

Näiden juhlien suunnittelu alkoi jo melkein vuosi sitten (oli tässä välissä kyllä yhdet toisetkin yllätyssynttärit), joten olin koko Italiassa olo aikani tiennyt näkeväni koko suvun, perheen ja Joninkin pääsiäisenä. Tätini kuitenkin on blogin lukija, joten täytyi pitää tiukkaa linjaa sen suhteen mitä blogiin kirjoittelen, ja mitä muut kommentoi! Kun tätini oli Roomassa kyläilemässä jouduin valehtelemaan suut ja silmät läpeensä, miten kesällä tätin tullessa Suomeen ne juhlat sitten on. Ja miten surullista on, kun en näe Joniakaan piiitkään aikaan (no oli se surullista ja ikävä oli kova, vaikka tiesinkin, että pääsiäisenä nähdään!).

Ei siinä sitten muuta kuin koko muu porukka lentämällä Itävaltaan ja meikäläinen junalla. Toinen tätini miehineen meni jo aiemmin Itävaltaan, heillä oli kolmistaan tarkoitus reissata ympäri Eurooppaa autolla, niinkuin usein muutenkin tekevät. Me oltiin sitten sovittu ajankohta, jolloin Suomen täti miehineen vaativat päästä tiettyjä nähtävyyksiä katselemaan ja me muut vaan satutaan olemaan siellä myös. Eipä meinannut täti uskoa silmiään, kun yhtäkkiä Grazissa maisemia katsellessaan sukulaisia istuskelikin penkillä Viitasaaren Seutua lueskelemassa. Ei itseasiassa edes tunnistanut, vaikka katsoi päin! Joten yllätys onnistui niin täydellisesti kun toivoa saattoi! Tätin toivoma Kroatian vierailu tosin vahtui viihtyisäksi oleiluksi viehättävässä Unterpremstettenissä (tai jotain sinne päin!), mutta eipä näyttänyt valittavan.. oli meillä kaikilla niin kertakaikkisen hauskaa!

Nyt sitten odotellaan kuka yllätetään seuraavaksi!

Sepä siitä Itävallasta ja ylläreistä, saa toki kysellä, jos jotain haluaa vielä tietää. Toivottavasti seuraavan kerran palaisin jo Rooman juttujen merkeissä, ei ole kyllä turhan hemaisevaa säätä loppuviikollekaan luvattu..