tiistai 29. toukokuuta 2012

Joni tuli taloon vol. 2

Tässähän kävi niin, että ihmeiden aika ei ole ohitse, joten tilastotieteen kurssi meni jo läpi! Ja minä kun olin valmistautunut tekemään vielä kaksi tenttiä lisää! No, mikäpä siinä.. opiskeluja jäljellä siis ýksi tentti kesäkuun loppupuolella. Nyt onkin luvassa reilun viikon tauko lukemisesta, sillä huomenna saan vieraita! Tai vieraan, äiti nimittäin tulee viikoksi käymään. Muitakin iloisia uutisia vierailu-rintamalta kuuluu, sillä Milla on myös varannut lennot tullakseen vanhaa raihnaista ystäväänsä viihdyttämään heinäkuussa, jee!

Ennen kuin otetaan uusia vieraita sisään niin täytyy vielä kertoa edellisen vierailun kuulumiset loppuun! Jonin vierailu nimittäin onneksi kesti edes vähän enemmän kun sen yhden odotuksen täyteisen perjantain. Superhelteisenä lauantaina käytiin Jonin kanssa aamusta pyörähtämässä yliopistolla, jotta Joni vähän näkisi missä minä päiväni luuhaan. Sittemmin kierrettiin vähän nähtävyyksiä, Piazza di Spagna, Fontana di Trevi, Pantheon, Piazza Navona, Campo de' Fiori, Vittorio Emmanuelen muistomerkki ja pieni vilkaus Colosseumille. Lounasta pysähdyttiin nauttimaan Spaghetteria L'Archettossa, eikä muutenkaan jaksettu pitää kiirettä! Päivän jätskit napattiin mun lemppari-jätskipaikasta läheltä Torre Argentinaa.

Antaa kuvien taas puhua puolestaan. Herkimmille lukijoille kuitenkin taas ällövaroitus! Tämä postaus pitää sisällään ällösöpöjäihQilukuvia!

Yliopistolta:

IMG_9827 IMG_9835 IMG_9840



Espanjalaiset portaat:

IMG_9863 IMG_9879 IMG_9856



Trevin suihkulähde:
(tässä on nyt kuvia siitä toivomuslähteestä, mistä olen Aaronin kanssa jutellut! Aika hieno eikö vaan? Tässä on mukana kuvatkin siitä, kun minä ja Joni heitettiin kolikot lähteeseen olkamme yli!)
IMG_9891 IMG_9927 kolikot



Pantheonilta, Piazza Navonalta ja Vittoria Emmanuelen muistomerkiltä:
IMG_0003 IMG_0044 IMG_0055 IMG_0086 IMG_0096



Päivän mössötyksiltä:
IMG_9955 IMG_9958
IMG_0070



Illalla sitten esittelin Jonin mun kavereille ja kaverit Jonille ja vietettiin iltaa niiden kanssa! Paljon mahtui yhteen päivään, mutta ei tuntunut raskaalta ollenkaan. Oltiin päätetty ettei oteta paineita nähtävyyksistä vaan mennään rauhassa sinne minne jaksetaan ja monumenttien koluamisen sijaan istuskellaan ja nautitaan elämästä niin paljon kun mieli tekee!

Miltäs kuulostaa? Viettäisitkö itse lauantain näin?

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Gran Ballo

Eilen saatiin jossain määrin mekkokriisit voitettua ja tanssittiin Luissin tanssiaiset 1920-luvu tyyliin. Valmistautuminen alkoi aamu kymmeneltä siivoamisella, kaupassa käynnillä ja sitten itseni ja Lisan ja Sigridin laittamisella. Etkot pidettiin täällä meidän kämpillä ihanalla ystäväporukalla. Itse yliopistolle saatiin astella tunnelmavalaistuksessa punaista mattoa pitkin. Nyt väsyttää ja vieläkin tuntuu jaloissa, mutta oli mukavaa! Ja sain tehdä itse hattaran, jee! Tosin siitä ei tullut kovin tyylikästä..

Jos muuten yleensä ei turhan paljon meikäläise naamasta kuvia nähdä niin nyt otetaan vahinkoa takaisin...

IMG_0350
IMG_0316 IMG_0325 hiukset IMG_0347 IMG_0344
IMG_0331
IMG_0377 IMG_0402 DSCN0903 DSCN0901 DSCN0911

perjantai 25. toukokuuta 2012

Kuulumisia

Heissulivei! Pitkästä aikaa sain itseni tänne näpyttelemään kuulumisia. Johan onkin pitänyt kiirettä! Viime päivät on menneet aika omistautuneesti tällaisissa merkeissä.

DSCN0889

Keskiviikkona oli jo yksi tentti (markets & strategies), ja toivon syvästi että se meni läpi, ettei tarvitsisi siitä alkaa enää murehtimaan. Nimittäin riittämiin murehtimista on tässä tämänhetkisessä päntättävässäni, tilastotieteessä. Tässä on välillä oltu jo aikalailla epätoivon partaalla, mutta tänään koin oikean läpimurron kun kertakaikkiaan vaan ymmärsin regressioanalyysien ja korrelaatiokerrointen kiemurat. Ei vaan niin, että saan ähisten vastaukset kasaan, vaan kertakaikkiaan ymmärsin! Olipa ilahduttavaa huomata, että osaa ratkoa minkä vaan tehtävän lineaarisen regressioon liittyen, wuhuu! Ei kyllä ihan hirveästi varaa ole tuuletella, sillä se on kuitenkin vaan kolmasosa tiistain tentin aihepiiristä. Ja se tentti taas on vaan puolet koko kurssin aiheista, joten kyllä tässä vielä urakkaa riittää.. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaa niin opiselut olisi pulkassa 25.6., kun tuo tilastotieteen toinen tentti on tehty. Sitä ennen, muistaakseni 19.6. olisi myös vielä tentti kurssista behavioral psychology & economics.. Eli ei muutakun rannalle ja lukuhommiin koko kesäkuun ajaksi!

Täällä ei kyllä tällä viikolla ole säät oikein suosineet.. maanantaina ja tiistaina tuli vettä kun saavista ja kamalaa ukkosmyrskyäkin se tässä päällä pyöritteli molempina päivinä.

DSCN0885

Maanantai-iltana käytiin kavereiden kanssa apertiivolla ja siellä raflassa ollessamme oli tuo myräkkä alkanut. Minähän en tunnetusti mikään suuri ukkosen ystävä ole, ja se myrsky täällä hakkasi tuossa päällä ihan älyttömän kovaa, joten kyllä pelotti. Suunnattiin vauhdilla bussilla kotiin, ja kun hypättiin bussista pois meidän pysäkillä nousi kyydistä myös joku italialainen nuori mies. Tällä miekkosella oli sateenvarjo ja hän herrasmiehenä tarjosi sitä minulle. Jokainen ukkos-fanaattinenhan tietää, ettei kannata ukkosella hertsyykkel sentään sateenvarjon alle mennä, joten kieltäydyin kauniisti ja nuori herra ja me lähdettiin kävelemään. No ei kovinkaan kauas ehditty kävellä, kun herra huomasi, että me kävellään sen perässä samaan suuntaan Sitten tämä mies pysähtyi odottamaan ja tarjosi uudestaan sateenvarjoa. En vieläkään olisi halunnut mennä sen alle, mutta vaikka kuinka kaivelin mieltäni niin en saanut mieleeni italiaksi sanaa ukkonen, että olisin voinut sanoa, että en tule, koska pelkään ukkosta. Järkeilin sen verran, että pelkkä "En halua. Pelottaa!" olisi voinut kuulostaa vähän oudolle. Onneksi kotiin ei ollut enää kovin montaa metriä, niin en ehtinyt saada kuolettavaa salamaniskua, vaikka hetken aikaa sateenvarjon alla kävelinkin.
Koska tällaisia tilanteita, joitta italialainen tarjoaa sateenvarjoa, muttet halua mennä sen alle, koska päällä on ukkosmyrsky, tapahtuu alvariinsa, opettelin tietysti heti kotiinpäästyäni sanomaan, että pelkään ukkosta. Pitäisi kyllä varmaan selvittää myös lause "Sateenvarjo saattaa houkutella salamoita", että osaisin tarpeen vaatiessa selittää lisää.. hmmm..

DSCN0893

Tenttiinluvun ja myrskyjen lisäksi minua on pitänyt kiireisenä lähestyvät tanssiaiset. En kertakaikkiaan vaan löytänyt mitään 20-luvun tyylistä mieleistä mekkoa. Sitten päätin, että ostan ihan minkä tahansa mekon, oli se 20-luka eli ei, mutta siinä vaiheessa epätoivo oli langettanut jo kirouksen meikäläisen päälle, enkä löytänyt enää mitään mieleistä. Nyt olen kuitenkin sitten päättänyt mennä tuollaisessa pikkumustassa, joka on aikaminen putki eikä korosta mitään - kuten 20-luvun tyyliin kuuluu. En ole kovin innoissani, mutta ei voi mitään. Tuossa henkarissa se ei tosiaan näytä yhtään millekkään, päällä sentään vähän kivemmalle. Tanssiaiset on tosiaan huomenna ja tänään pitää laittaa kynsiä ja kokeilla kampauksia - olen luvannut laittaa myös Sigridin ja Lisan hiukset 20-luvun tyylisesti. Sunnuntaina sitten palaillaan asiaan, että mille se lopputulos näytti! Iiks, pitäkää peukkuja. Täällä on ollut semmoinen maailmanluokan rumuus-tyhmä-mekko -kriisi, että olen jo etukäteen sanonut kaikille, että vaikka näyttäisin kuinka kamalalle niin kaikkien on pakko sanoa edes valheellisia kehuja mun ulkomuodosta, muuten alan itkemään, haha!

torstai 24. toukokuuta 2012

Ööö... mitä ihmettä?

Kun kopsailen kameralta (tai parhaimmillaan puhelimelta, pikku-kameralta ja isolta kameralta yhtäaikaa) kuvia tietokoneelle ja alan selailla niitä, tulee minulle joka kerta erinäisiä "Öööö... mikä ihme tämä on?!" -hetkiä kuvia katsellessani. Aika erikoisia räpsyjä sitä tulee välillä otettua ja delete-nappia saa klikkailla useasti.

Esimerkiksi tässä valokuvataiteen merkkiteoksessa ikuistin ensimmäisen rantapäivän jälkeen selkääni tuleen  selkeän rusketusrajan. Muistaakseni minun oli tarkoitus lähettää tämä Jonille todisteeksi siitä, että rusketuin mutta en palanut. No aikomukseksi jäi, ja kovastipa olisi Jonia varmaan meikäläisen selkä kiinnostanut.. (katsokaa nyt tuota oikeata reunaa, vähän tuosta paidan reunan alapuolelta, siinä se raja on!!)

DSCN0807

Yhdessä välissä taas oli monia todella mielenkiintoisia kuvia meikäläisen niskasta. Ne sai kuitenkin selityksen tämän seuraavan kuvan tullessa niiden jälkeen.

DSCN0755

Hajoitin pienen meikkipeilini maaliskuussa, enkä ole vieläkään saanut aikaiseksi ostaa uutta tilalle (jep jep, seitsämän vuoden epäonnet ansaittu 23-v synttäripäivänä.. uuden peilin hankkiminekin olisi muuten aika suuri panostus, vanhakin oli nimittäin H&M:ltä, 1.95€...), joten aina jos laitan hiukseni nutturalle ei minulla ole muuta mahdollisuutta nähdä miltä se näyttää, paitsi taiteilla kameran kanssa kuva omasta takaraivostani!

Kyllä hätä keinot keksii, ja onneksi on teknologiaa!

Ps. Kameralta löytyi myös erinäisiä otoksia meidän ikkunalaudalla istuneesta pulusta. Kiva. Ihanko olen ajatellut, että nämä on niitä juttuja joita haluan sitten mummuna muistella Rooman vaihtoajoista..? Job well done, Kirsi!

DSCN0823

maanantai 21. toukokuuta 2012

Kirsin keittiössä

... tarinoita siitä, kun luulin osaavani laittaa ruokaa! Kuten äitin kanssa jo olikin puhetta niin ostin sunnuntaina itselleni tarpeita "vähän parempaan ruokaan" - joko juhlistaakseni jääkiekkomitalia tai sitten syödäkseni suruun. Nyt pääsette seuraamaan keittiömestari Mannisen matkassa kuinka loihtia itselleen se suruversio!

DSCN0856



Surusyöpön kasvispasta

Noin kolmen hengen annokseen tarvitset:

- tuorepastaa
- tomaattimurskaa (tosin tämä on kyllä semmoista sileää, että olisiko sitten Suomessa paseerattua tomaattia?)
- pari porkkanaa
- kesäkurpitsan
- kasvisliemikuution
- neljä jos pudotat yhden roskikseen ja luiskautat puolikkaan lattialle, kaksi ja puoli valkosipulinkynttä (toim. huom. jos haluat, että kastike maistuu valkosipulille niin kyllä niitä enemmän kuin 2,5 tarvitsee..)
- rimpsaus suolaa
- chilirouhetta

Salaattiin:

- salaattia
- kurkkua
- tomaattia

Ohjeet

1) Leikkaa salaatti, kurkku ja tomaatti palasiksi ja läimäise lautaselle odottamaan.

DSCN0858

2) Kuori porkkanat, huuhtele kesäkurpitsa. Leikkaa niistä suikaleita kuorimaveitsellä. Kuori valkosipulinkynnet. Halutessasi voit tässä vaiheessa pudottaa yhden roskikseen. Koska et omista valkosipulin puserrinta, leikkaa valkosipuli pieniksi paloiksi. Tässä vaiheessa voit helposti lennättää puolikkaan valkosipulinkynnen lattialle.

DSCN0857

3) Ota esille kattilat sekä pastaa että soossia varten. Kattilan kuntoa ihaillessasi kirjaa listaan taas yksi asia lisää, miksi kaipaat kotiin.

DSCN0859

4) Laita vettä kiehumaan pastaa varten. Istu lukemaan hyvää kirjaa, koska unohdit laittaa veden kiehumaan aiemmin.

DSCN0866

5) Kun vesi kiehuu melkein, laita toinenkin kattila tulille, heitä pohjalle vähän öljyä ja laita valkosipulit ruskistumaan. Mieti, että pitääkö niitä valkosipuleita yleensä ruskistaa? Muista, että viimeksi ne ainakin kärvähtivät, joten lisää porkkana- ja kesäkurpitsasuikaleet kattilaan. (Jos et haparoinut porkkanoita suikaloitaessasi tehden niistä äääärimmäisen ohuita, lisää ensin porkkanat ja vasta vähän ajan päästä kesäkurpitsat).

DSCN0867

6)Lisää myös pastat veteen, joka tässä vaiheessa on jo varmasti alkanut kiehumaan.

DSCN0870

7) Laita jääkaappiin kaikki yli jääneet raaka-aineet. Koska käytössäsi on vain yksi hylly jääkaapista ja luulet omistavasi hirveästi ruokaa aloita tiivis pakkaminen hyllyn vasemmasta laidasta. Kun kaikki on jääkaapissa, huomaat, että puolethan jäikin tyhjäksi... mitä mää oikein ostin tänään siellä ruokakaupassa?

DSCN0860

8) Sekoittele sekä pastaa, että kasviksia. Kun kasvikset alkavat vähän pehmentymään, kaada sekaan tomaattimurska ja heitä seuraksi myös se kasvisliemikuutio.

DSCN0871

9) Koita rytmikkäästi roiskia viimeisiä tomaattimurskia pullon pohjalta samaan tahtiin sanoen, TÄ-TÄ-EN-KYL-LÄ-E-NÄÄ-SÄÄS-TÄ ja pullauta viimeiset tomaattisoossit hellalle. Vilkaise siivouslistaa ja hymyile tyytyväisenä, että on poikien siivousviikko, hähähähä!

DSCN0875

10) Sekoita soossi ja roiskaise samalla kastiketta kädellesi. Kastikkeen maku on helppo tarkistaa lipaisemalla kädelle roiskahtanut klöntti pois, slurps!

DSCN0874

11) Huomaa, ettei se paljoa millekkän maistunut ja päätä lisätä vähän mausteita. Suolan lisäksi omistat vain chilirouhetta, joten päätä lisätä sitä!

DSCN0862

12) Haluat olla vähän italialaisempi, joten lisää vielä vähän öljyäkin kastikkeeseen!

DSCN0869

13) Haluat ottaa todistusaineistoa siitä, kuinka italialaiselta näytät, kun täällä kokkailet pastaa ja tomaattikastiketta kaasuhellallasi sunnuntai-iltana. Kuvaa tarkistaessasi ajattelet, "Vitsi mää näytän typerälle... eikä toi Suomi-paitakaan oikein lisää sitä italialaista vaikutelmaa.. OHO, pastahan näyttää kiehuvan yli!"

DSCN0872

14) Vilkaiset kattilaa muuallakin kuin kameran näytöllä ja toteat, että ylihän se meinaa kiehua. Reilusti yli on mennyt myös se aika (5 min), joka pastan olisi tarvinnut kiehua. Nappaa kattila hellalta (sammuta molemmat "levyt" ja muista sammuttaa myös kaasu!!) ja kippaa pastat IKEAn lävikköön. Laadusta ei tingitä, vaikka Italiassa asutaan.

DSCN0876

15) Ruoka on nyt valmista. Kasaa salaatin viereen (ok, päälle, sillä salaatti levittäytyi koko lautaselle) pastaa, sen päälle kastiketta ja SEKOITA NAINEN SEKOITA! VAUHDILLA! Ennenkuin kukaan huomaa, että syyllistyit yhteen seitsämästä kuolemansynnistä: Pastan ja kastikkeen tajoileminen erikseen.

DSCN0877

16) Sitten ei muuta kuin juhla lohtuaterialle. Kuvaa tarkastaessasi huomaat, että tuolla keittiön pöydällä, kukkaruukun vieressähän ne eilen etsimäsi rannekorut ovat, hups. Sitten oletkin valmis vetämään pasta-överit. Onneksi kokkaat vain itsellesi, niin voit hyvin laittaa lautaseltasi takaisin kattilaan sen, mitä et jaksanut syödä!

DSCN0878

17) Hyvä ruoka, parempi mieli! Lopuksi voit vielä taputtaa itseäsi selkään, kun et tehnyt syödessäsi lukemaasi kirjaan kuin yhden pastakastikejäljen! Hienoa Kirsi!

DSCN0884

Ps. Tottakai minä siivosin omat tomaattikastikeroiskeeni hellalta! Vaikka musta on tullut näköjään melkein uusavuton, niin ei musta sentään vielä niin ilkeetä ihmistä kuitenkaan.. nih! Luulitte jo..