Itsetunnonkohotuspäivä

Kuten Jonillekin eilen sanoin, niin tänään oli viimeinen päivä vapaudessa! Huomenna, eli perjantaina, saan taas pallon jalkaani. Ja ihanan pallon saankin! Jee, puoliltapäivin nähdään ja sitten en vähään aikaan kyllä eroon suostukaan.

Viime päivät on sisältäneet paljon pastaa, pitsaa, gelatoa, supplíta (en oikein tiedä miten tuon suomen kielelle taivuttaisi), yhden uudet rantaläpsyt, liian monia jäähyväisiä, aika monia kyyneleitä, erittäin monia hysteerisiä naurukohtauksia, yhden yökyläilijän, paljon nähtävyyksiä yön hiljaisuudessa, henkeviä juttuja, äärimmäisen huonoja vitsejä, liian vähän yöunia ja yhden setin niin painavia matkalaukkuja, että hauikseen sattuu kun käden suoristaa.

Tänään viimeisenä vaihdon päivänäni (lasken niin, koska huomenna alkaa loma Jonin kanssa!) nautin hyvästä seurasta meren rannalla, sain vähän rusketusta, söin valkosuklaa Magnumin (lemppari jätski-jätski Suomessa, ei kyllä silti gelatoa voita...) ja tiskasin ison kasan tiskejä.

Illalla päätin lähteä vielä hetkeksi pyöriskelemään kaupunkiin ja hengittelemään tämän ihanan kaupungin tunnelmaa. Tarkoituksena oli siis nauttia vielä kerran ylhäisessä yksinäisyydessä Roomasta ja napsia pari valokuvaa. Viimeisen kerran pääsin myös kuuntelemaan italialaisten miesten huuteluita. Niitä ei nimittäin hirveästi miesseurassa enää jaella. Oon jo vitsaillut Jonille, että mitenköhän mää pärjään Suomessa, kun en enää ookkaan kaikkien mielestä kaunis. Itsetunto romahtaa oikein urakalla. Joten naureskelin itseksteni, että tänään mun tunnelmointireissusta tuli oikea itsetunnonkohotusreissu.

Aluksi, kun tänne tulin, se oli ihan hirveää! Että kaikki huuteli ja katsoi (blondi = luonnonoikku), mutta nyt sen on saanut todistaa, että ihan viatonta hölpötystä se on, joten olen päättänyt vaan iloita siitä, jos olen jonkun mielestä bellissima tai beautiful woman. Tai ihan sama, vaikkei ne sitä tarkoittaisi, nykyään otan tuollaiset jutut vastaan ihan hymy huulilla. Kiitoksia sitten vaan!

(Tätäkään kuvaa en ole muuten yhtään muokannut, katsokaa nyt miten ihanaa täällä on!)

Bussipysäkillä aika komeissa maisemissa kasikymppistä odotellessani, sain vielä kerran ilon aihetta. On nimittäin aina niin hauskaa, kun joku tulee kysymään multa tietä jonnekin! Italiaksi! Mää näytän sille, että mää tiedän, ja tiesinhän minä (no, tällä kertaa tiesin kyllä, ettei tähän kohteeseen pääse sisälle kello 21.30). Sitten kävi vielä ilmi, että tämä tietä kysyvä Firenzeläis-herra on ollut vuosia sitten Turun lääkiksessä Erasmus-vaihdossa. Kun mun bussi, tuli se vielä sanoi: "You are such a smiling person that you deserve all the best in the world!"

Kiitos vieras mies ja kiitos Rooma - tänään ette mua paljon onnellisemmaksi olisi voineet tehdä!

(asiaan vaikuttaa kyllä myös huomisen vieras! Jee!)

Ai niin, ja nyt on taas kirjoiteltukin varastoon, joten pitäkäähän blogia silmällä. Juttuja kyllä ilmestyy, vaikka lomalainen tuleekin. Muun muassa tulossa se toivottu juttu mun lemppari ruokapaikoista!