Cancello 6

Sunnuntaina mentiin tosiaan rannalle vähän parantelemaan rusketusta. Suunnattiin taas samaan paikkaan, josta on tullut meidän lemppari. Normaalit Ostian rannat on tosi täynnä ja biitsit on muutenkin valtaosin ykityisiä ja seutu lomakylämaista. Viimeiseltä Ostian junapysäkiltä voi kumminkin hypätä bussiin (jossa lukee että suuntana on MERI) ja körötellä noin 10 minuutin matkan i cancelli -rannoille. I cancelli tarkoittaa portteja, ja siellä on seitsemän eri porttia, joista voi pujahtaa ihanille, tosi luonnollisina säilyneille ja ilmaisille rannoille.

Sunnuntaina tuuli jonkin verran, joten rannalle ei läkähtynyt, vaikka olikin tosi kuuma keli. Lisäksi tuuli tarkoitti ihan älytsin siitejä aaltoja. Tämä tyttöhän rakastaa uimista ja erityisesti isoja aaltoja! Suureksi surukseni ne ei kuitenkaan kameralle tallentuneet ollenkaan niin hurjina. Mutta hurjia ne oikeasti oli! Mentiin uimaan ja ihan oikeasti ei taida yhden käden sormet riittää niiden kertojen laskemiseen kun ne aallot pyyhkäisi mukanaan ihan uppisukkeluksiin (onko tuo edes sana?!). Vaikka vettä oli vaan puoleen reiteen ja vaikka kuinka koitettiin ottaa aaltoja hyvin vastaan, silti ne iski välillä niin voimakkaasti että ne kaatoi meidät ja vei mukanaan.

Vähän syvemmälle kun meni, niin oli paljon helpompaa. Siellä ne aallot ei enää sillä tavalla paiskanneet, nosti vaan kivasti ylöspäin! Eli kertakaikkiaan täydellinen juttu lapsenmielisille aikuisille. Valitettavasti lapsukaisille ne aallot ei kyllä oikein olisi sopineet.

(Kristalle tiedoksi: seuraava kuva on ylivalottunut eli ei mun koivet noin valkoset oo!! )

Sitten huristeltiin kotia kohti. Odotettiin täpötäyttä bussia vaikka kuinka kauan. Vaikka joku mies ajoi meidän ohi bussipysäkillä, jarrutti ja peruutti takaisin tarjotakseen kyytiä juna-asemalle. Me oltiin niin hölmistyneitä, että hädin tuskin saatiin sanottua ei kiitos. Todettiin, että melkein olisi kannattanut suostua, kun bussia odotettiin parikymmentä minuuttia ja sittenkin saatiin änkeytyä ääriä myöten täyteen bussiin. No, pelattiin tällä kertaa varman päälle - sen verta nämä tytöt tietää, ettei vieraitten tyyppien kyytiin saa noin vaan hypätä!

Näistä tytöistä puheen ollen.. nyt Lisan kanssa päikkäreille Villa Borgheseen ja sitten illalliselle ja sanomaan heipat Lisalle. Huomenna aikaisin aamulla se hyppää lentokoneeseen ja meidän päivittäiset näkemiset loppuu. Siitä oon kyllä varma, ettei nämä hyvästit ole. Moikat vaan vähäksi aikaa. Saattaa kyllä silti olla, että vähän itken. Saattaa olla, että vähän itkettiin jo tänä aamuna aamupalalla. Ja eilen illalla.