keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

"Hullu mutta hauska päivä"

Moikka! Firenzestä on palattu ja eilen juhlistettu taas kolmen kivan tyypin läksiäisiä. Rehellisyyden nimissä mää oon tällä hetkellä ihan mielettömän väsynyt, mutta ei kyllä huvittaisi tuhlata koko päivää nukkumiseenkaan. No, aloitetaan nyt ainakin kertoilemalla vähän juhannuksesta, jota Christina facebookissa kuvaili hulluksi mutta hauskaksi päiväksi.

IMG_0943

Me siis nautittiin juhannusaatosta Villa Adassa. Minä ja Lisa oltiin valmisteltu ohjelmaa ja vähän ruokia. Me hoidettiin ne perinteiset jutut, ja tytöt toi sitten jokainen vähän jotain, että aika kiva lounas saatiin kasaan. Listalla oli "uusia" perunoita, "tillillä" (ruohosipulilla, ei löydetty tilliä), silliä (matjes, sinappi ja kermaviili), näkkäriä ja salaattia. Sitten lisänä ihan normalia leipää, vähän juustoja ja lihaksia siihen päälle. Jälkkäriksi balleriina-keksejä, hedelmiä ja mansikoita (mansikkakakkusuunnitelma jouduttiin perumaan +35 asteen lämpötilan vuoksi). Ruuan jälkeen laulettiin Helan går ja maistettiin snapsia.

IMG_0926

Meitä oli paikalla Suomi & Ruotsi edustuksen lisäksi moooonta tyttöä Tanskasta, ja lisäksi edustukset Saksasta, Itävallasta ja Bulgariasta. Kun massut oli täynnä sai tytöt nauraa suomalaisille juhannustaioille ja ihmetellä mm. saunavastan tarkoitusta. Sen jälkeen oli vuorossa vähän pihapelejä, eli kahdella joukkueella kisattiin muutamia viestejä. Lajeina oli pussihyppely, porkkanajuoksu, lusikka-suussa-peruna-lusikassa -viesti ja tukkihumala. Mun mielestä meidän joukkue kyllä selkeästi voitti, mutta päätettiin sitten kuitenkin tuomita se viralliseksi tasapeliksi.

IMG_0975 IMG_0965

Öö... mites tää mun porkkanajuoksun tyylinäyte? Voin vaan kuvitella kuinka oleellisesti tuo käsien asento auttoi sitä porkkanaa pysymään asemissaan..

Ihan ei juhannussalkoa saatu kasaan, joten tehtiin vähän köyhän miehen versio isosta männystä ja parista ilmapallosta. Sitten nautittiin ruotsalaisesta ehdottoman tärkeästä juhannuksen osasta. Odottakaas vaan: juhannussalon ympärillä tanssien ja laulaen esitettävästä PIENET SAMMAKOT -laulusta! En vaan ymmärrä, miten se liittyy juhannukseen, mutta kuulemma olennaisesti. Selvä homma! Minä ja Lisa näytettiin ensin mallia, ja sen jälkeen muutkin osallistui tanssiin.

IMG_0991

Kun oltiin juostu ja hypitty ja tanssittu lötköiltiin vielä jonkin aikaa nurmikolla (joka veden puutteessa on kärtsänny ihan kuivaksi) ja sitten käytiin vähän raikastautumassa ja mentiin illalla tanssimaan. Tosiaan aika erilainen juhannus suomalaiseen verrattuna, mutta kyllähän sitä nyt voi edes kerran jotain muutakin kokeilla. Kivaa oli kaikkiaan!
IMG_1020

Palaillaan taas huomenna asiaan. Tänään pitää pakkailla, siivoilla ja valmistautua muuttoon (joudun muuttamaan heinäkuuksi toiseen kämppään), skypeillä ja sitten käydään illalla vielä jäähyväisillallisella.

6 kommenttia:

  1. Hauska juhannus teilläkin oli! Sulle kyllä tekee hyvää kokeilla vähän erilaisia juttuja - olet aika lailla perinteitä kunnioittava nainen! Suomalaisia juhannuksia ilman "Pieniä sammakoita" (omituisia ruotsalaistapoja!) tulee vielä erinäisiä...
    Eväät näytti hyvältä ja leikit hauskoilta. Sun käsien asento täydensi vaikutelmaa! Ja teillä oli niin lämmin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sillähän mää yritinkin sanoa, että kai se vaihtelu virkistää :)

      ja voidaanhan me alkaa jatkossa joka juhannus myös ottamaan pienet sammakot ohjelmaan!

      ja hyvä jos porkkanajuoksutyyli vakuutti - kädet täydentää vaikutelmaa, ilmeestä puhumattakaan! :D

      Poista
  2. Tervehdys täältä työpaikalta tiskin takaa! En määkään kyllä ihan välttämättä pieniä sammakoita kaipaa suomen juhannukseen(isot käy, ne ois hauskoja :D), mutta tuollaisia tyylinäytteitä sais olla enemmänkin kyllä! :D Pistät parastas ja oot elementissäs!

    Kaiken kaikkiaan oikein hyvältä näyttää! :) Hauska juhannus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi, mää en kyllä halua nähdä isoja sammakoita! Ja ihan kiva että oon elementissäni kun esitän lastenlauluja ja -tansseja joukolle ihmisiä, jotka ei ymmärrä mitään :D

      Poista