Heippa ja hyvää elämää!

(Olisin hirveästi halunnut otsikoida tän dramaattisesti And then there were three...)

Sunnuntaihuomenta! Tai no, siellä ollaan kyllä jo iltapäivän puolella ja täälläkin kello lyö puoltapäivää. Mutta rehellisyyden nimissä heräilin vasta reilu puoli tuntia sitten. Kaikki uni tuli tarpeeseen sillä höyhensaarille matka alkoi vasta noin viiden aikaan aamuyöstä - ja toisinkun arvelen rakkailla sukulaisillani käyneen, tällä kertaa valvominen ei johtunut minkäänlaisista pippaloista, vaan huomattavasti haikeammista syistä: viime yönä nimittäin lähti kotimatkalle ensimmäinen meidän kämppiksistä. Henrikin yhdistettyjä läksiäisiä ja synttäreitä vietettiin perjantaina (kuvat siis siltä illalsta!), ja nyt sitten lauantain ja sunnuntain välisenä yönä huikattiin viimeiset heipat ja lykättiin Henkka viimeisen kerran meidän ihanaan hissiin ja kotia kohti.

Tuntuu niin hassulta nähdä tuolla käytävässä Henrikin huoneen ovet levällään ja huone ihan tyhjillään. Ja tuntuu hassulta ajatella, että neljä kuukautta on eletty niin tiiviisti. Nähty joka päivä, jaettu keittöt ja kylppärit ja kierretty yhdessä näkemässä ja kokemassa kaikkea ja nyt vaan sanottiin heipat ja se on ohi! Tanska ei kuitenkaan ole hirveän kaukana Suomesta, joten ei tämä ihan niin lopulliselta tuntunut, kun esimerkiksi heippojen sanominen Annalle, joka asuu Philadelphiassa. Tottakai hartaana toiveena on, että vielä nähdään (hihi, varsinkin kun olen "muutamia" kutsuja toistaiseksi kuvitteellisiin häihini jaellut), mutta ei sitä koskaan voi tietää. Varsinkin semmoisia kaukana asuvia ihmisiä, joista ei tullut tosi läheisiä, tuskin näen enää ikinä.

Oli hauskaa, heippa ja hyvää elämää!

Onhan tässä vielä joidenkin tyyppien kanssa reilun kuukauden verran aikaa vietettävänä, mutta valtaosalle joutuu kyllä tulevan kahden viikon sisään sanomaan heipat. Suosituin kotiinlähtöaika kun taitaa kesäkuun loppu olla. Jos saa ihan rehelliseksi heittäytyä, niin kyllä minua myös vähän hirvittää, että kuinka yksinäiseksi tänne jää. Varsinkin viimeisen vajaan viikon, ennen Jonin tuloa (heinäkuun 27. päivä) olen ilmeisesti täällä ihan yksin. No, ei kai sekään niin kamalaa ole, hurautan junalla biitsille loikoilemaan ja lukemaan HALPOJA naisten- ja muotilehtiä! Ja nautin ylhäisestä yksinäisyydestäni (ja siitä, että Italian Voguen ja kesä-Voguen yhdistelmän saa alle viidellä eurolla, ja Cosmopolitan -lehden hintaan 2,20€!!).

Ei kai tuollainenkaan kamalaa ole... Mutta muutokset vaan ovat.

Ps. tottakai olisin voinut nukkua viime yönä ennen Henkan lähtöä. Ja oma valintani oli myös herätä sanomaan heippa silloin aamu yöstä.. mutta minun kanssa eläneet ihmiset, ainakin Joni, varmaan hyvin tietää, että reagoin jännitykseen aina unellani.. kun joku vaivaa, huolettaa tai jännittää, ei uni vaan tule. Ei vaan tule.