torstai 28. kesäkuuta 2012

Pakkausrumbaa

Moikka täältä vihdoin taltutetun kaaoksen keskeltä! Munhan siis tosiaan täytyy muuttaa heinäkuuksi toiseen asuntoon ja muuttopäiväksi oli sovittu 29. eli huominen, joten eilen ei auttanut muu kuin alkaa sullomaan kamoja kasseihin. Samaan aikaan Sigrid pakkaili omia tavaroitaan, sillä Sigridin kotiinlähtö koittaa viiden tunnin päästä. Täällä oli eilen aikapaljon vaatteita levällään, ja sekä normaalia että pakkaustuskanhikeä valui kasvoilla. Nyt kuitenkin Sigridillä on tavarat pakattuna, minulla melkeinpä myös - vaikka eihän sillä mitään väliä vielä olisi ollut, sillä vuokraemäntä kävi äsken vierailulla ja kappas, muuttopäivä onkin vasta tiistai. Selvä homma. Elellään sitten matkalaukusta vaatteita etsien vielä viisi päivää.

IMG_1044

Eilen oltiin viimeisellä illallisella oikein ihanassa pienessä ravintolassa Campo de' Fiorin lähellä. Tunnelma oli mukava ja ruoka hyvää.. minulla ei tietenkään kameraa ollut mukana, mutta Sigridiltä sain lainattua vähän tunnelmakuvaa ja kuvan muitten tyttöjen jakamasta alkupalasta. Minä mussutin alkupalaksi tomaatti-bruschettaa, möms möms!

DSCF4951 DSCF4955

Mutta nyt vielä suorittamaan viimeiset valokuvien vaihtelut ja sitten lähdetään testaamaan vielä yksi kovasti kehuttu jätskipaikka. Illalla pitääkin sitten mennä kannustamaan Italia EM-futiksen finaaliin, olisi nimittäin hauskaa olla täällä sitä humua seuraamassa. Joten peukut pystyyn Italialle eiks vaan?

4 kommenttia:

  1. Tulipa taas kerran italialaiseen tyyliin ilmoitus muuttopäivän siirtymisestä! Kiinnostaa, että näyttikö tavarat mahtuvan matkalaukkuun ja trolliin, ja että kuinka paljon Jonin kapsäkkien tilaa tarvitsetkaan lopulta?!
    Ihanan näköistä tuolla ravintolassa. Kaiholla muistelen lomaa siellä Roomassa! Täällä on surkeat kesäkelit, vettä ilmassa (tihku-) ja lämmintä noin 12 astetta, että semmosta...
    Okei, kannatetaan Italiaa (muuten se on mulle yks hailee), mutta muista olla varovainen liikkeellä ollessa.... siellä voi olla tunnelmaa niin paljon sekä voiton että tappion tullessa! Pidä tavaroistasi ja ennen kaikkea itsestäsi huoli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllähän ne "mahtui", kuten arvata saattaa!

      Ja ihanaa siellä ravintolasaa olikin, ja niin oli kyllä ainakin teidänkin kanssa!

      Sunnuntaina pidetään sitten itsestä huoli seuraavan kerran! :)

      Poista
  2. Ja ehdottomasti kannatetaan Italiaa! Forza Azurri! Jotain sinnepäin.

    Hyvältähän nuo sun pakkailut näyttää, ei tarvii mun paljoo huolia omista tavaranvähyyksistäni. Ei vaan, jätetään tilaa niin kannetaan tavarat tasapuolisesti kotiin. Ei muutakun tsemppiä vaan, vielä saat asua siinä huoneessa muutaman päivän itekseen. Ja sit hetkeks toiseen kämppään, varmaan aika hauska kokemus sekin, toivottavasti on hyvä asunto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Forzzaaa! :)

      Ja kyllä sun vähän kannttaa huolia.. nimittäin alennusmyynnit on vasta alkamassa! ;)

      Poista