Koulua, rantaa, futista ja jäähyväisiä

Moikka taas! Täällä on tosiaan taas kiirettä pitänyt. Ei kuitenkaan kovinkaan paljoa opiskeluiden suhteen, nimittäin niistä on jäljellä enää yksi tentti ja siihenkin on vielä vähän reilu viikko aikaa. Lisäksi kaikki jotka sen kurssin tenttivät jo aiempana tenttipäivänä saivat tosi hyviä numeroita, eli en viitsi ottaa ihan hirveää määrää stressiä ja paineita siihen tenttiin lukemisesta (tai niinhän mää luulin.. tänäänkin oon lukenut koko päivän ja peruin iltamenotkin lukemisen takia...). Tilastotieteethän tosiaan mennä hujahti jo aiemmin lävitse. En tiedä kuinka paljon mun tilastotieteellisellä osaamisella oli vaikutusta asiaan, vai oliko kyse enemmänkin vaan professorin hyvästä sydämestä. Sen kurssin proffa oli muutenkin vähän keskivertoa rennompi. Tässä esimerkki lomakkeesta, joka meidän piti netissä täyttää ilmoittaaksemme, mitä aiomme loppukurssin aikana tehdä.

Minähän valitsin luonnollisesti seuraavat vaihtoehdot:

Kysymykseen: mitä haluat tehdä?
- rekisteröidä arvosanani 1. kesäkuuta... ja elän onnellisena elämäni loppuun saakka!

Kysymykseen: tuletko katsomaan arvioitua tenttiäsi proffan vastaanotolle?
- Öööö.. mikä sua vaivaa, äijä?!?!

Täällä on ollut tosi hyvät kelit männä viikolla, ja onhan sitä pitänyt vähän rannallakin käydä. Vaikka olen kyllä aika huolella aurinkorasvaa ja kerrointa 30 iholleni lätkinyt, niin onnistuin silti kärväyttämään ahterini. Kyllä oli sen jälkeen pari päivää istuminen mukavaa! Perjantai-iltana lähdettiin myös Ostiaan ranta-pippaloihin. Ostiaan, minne aina rannalle suunnataan, on siis puolen tunnin junamatka. Pippaloissa oli ihan mukavaa, mutta ei ne rantabailut olleetkaan missään rannalla, vaan ihan normaalissa baarissa, joten ei se kyllä sen matkan arvoista lystiä ollut.. (varsinkaan takaisinpäin, sanokaa minun sanoneen!)

Uudenlaista vilinää tähän elämään on tuonut myös jalkapallon EM-kisojen alkaminen. Kuten arvata saattaa, niin ne on suhteellisen kova juttu tässä maassa. Täällä on monessa paikassa, ihan ulkosallakin, isoja näyttöjä, mistä pelit näytetään ja niitä voi seurata ulkoilmassa istuskellen.. tai sitten hirveässä ihmismassassa tönöttäen. Lauantaina oltiin kannustamassa Tanska voittoon Hollannista. Se oli kyllä aikamoinen pommi kaikille, myös tanskalaisille itselleen! Italian kisataival ei lähtenyt ihan toivottuun alkuun, kun Espanjan kanssa tuli tasapeli, mutta jospa se siitä vielä.. toivotaan! Että uskaltaa jatkossakin kulkea kaduilla...

Eilen oltiin kiertelemässä tyttöjen kanssa taas yksillä vintagemarkkinoilla, ja oli se vaan outoa, kun osa porukasta puuttui! Ja ei siinä mielessä, että eivät olisi tulleet mukaan, vaan osa kavereista on jo lähtenyt kotiin! Tuntuu ihan usomattomalta, että täällä mukamas oltaisiin oltu jo niin pitkään, että jotkut voi vaan palata kotiin. Sekin tuntuu uskomattomalta, että täällä on tavannut tiettyjä ihmisiä niinkin tiiviisti, mutta nyt ei ihan oikeasti voi vannoa, että näkeekö kaikkia tyyppejä koskaan. Toki noita Pohjoismaalaisia kavereita on aika helppoa treffata, mutta entäs ne jotka asuvat esimerkiksi rapakon takana? Mieliala alkaa olla aika haikea.. tai enemmänkin ristiriitainen. Ei tunnu sille, että malttaa lähteä (tai päästää ketään lähtemään) kotiin, mutta toisaalta ei tunnu sille, että jaksaisi enää olla täälläkään. Ei tee mieli mitään muuta kuin lomailla täällä Roomassa, mutta voi että kun pääsisi jo omaan kotiin! Ei puolitoista kuukautta lisää ole riittävästi, mutta en jaksa odottaa näitä viikkoja, että Joni tulee tänne ja päästään kotiin... miten elämä voi olla näin vaikeaa tällaisessa paikassa? Täällähän on kaikki niin ihanaa!

(paitsi julkinen liikenne)