Kerran vielä pojat!

Tää on jo vanhaa kauraa ja valitettavasti Italiaan tuli futiksessa hopeaa. Mutta palataan nyt kerran vielä futisturnauksen aikaisiin tunnelmiin, ja jaetaan vielä pieni maistiainen siitä, miten älytön tunnelma tuolla Circo Massimolla oli pelin alkuhetkillä. Valitettavasti tunnelma lässähti loppua kohden, mutta olin positiivisesti yllättynyt että italialaiset jaksoi kannustaa omiaan ja heiluttaa lippujaan katkeraan loppuun saakka. Muuten, noita videolla näkyviä jättiruutuja oli sillä alueella neljä, jotta kaikki näkivät!

Saksa-pelin traumojen jälkeen pelasin varman päälle ja hankin Italian pelipaidan. Tällä kertaa oli paljon kivempi olla tyhmän saksalaisen sijaan bellissima.

En muuten tiedä voiko pitää paikkaansa, mutta Googlailin italialaisten lehtien sivuille etsimään tietoa, paljonko ihmisiä tuolla Circo Massimolla peliä katsoi ja varovaisin arvio oli 400 000! Että ihan kiva...

Cancello 6

Sunnuntaina mentiin tosiaan rannalle vähän parantelemaan rusketusta. Suunnattiin taas samaan paikkaan, josta on tullut meidän lemppari. Normaalit Ostian rannat on tosi täynnä ja biitsit on muutenkin valtaosin ykityisiä ja seutu lomakylämaista. Viimeiseltä Ostian junapysäkiltä voi kumminkin hypätä bussiin (jossa lukee että suuntana on MERI) ja körötellä noin 10 minuutin matkan i cancelli -rannoille. I cancelli tarkoittaa portteja, ja siellä on seitsemän eri porttia, joista voi pujahtaa ihanille, tosi luonnollisina säilyneille ja ilmaisille rannoille.

Sunnuntaina tuuli jonkin verran, joten rannalle ei läkähtynyt, vaikka olikin tosi kuuma keli. Lisäksi tuuli tarkoitti ihan älytsin siitejä aaltoja. Tämä tyttöhän rakastaa uimista ja erityisesti isoja aaltoja! Suureksi surukseni ne ei kuitenkaan kameralle tallentuneet ollenkaan niin hurjina. Mutta hurjia ne oikeasti oli! Mentiin uimaan ja ihan oikeasti ei taida yhden käden sormet riittää niiden kertojen laskemiseen kun ne aallot pyyhkäisi mukanaan ihan uppisukkeluksiin (onko tuo edes sana?!). Vaikka vettä oli vaan puoleen reiteen ja vaikka kuinka koitettiin ottaa aaltoja hyvin vastaan, silti ne iski välillä niin voimakkaasti että ne kaatoi meidät ja vei mukanaan.

Vähän syvemmälle kun meni, niin oli paljon helpompaa. Siellä ne aallot ei enää sillä tavalla paiskanneet, nosti vaan kivasti ylöspäin! Eli kertakaikkiaan täydellinen juttu lapsenmielisille aikuisille. Valitettavasti lapsukaisille ne aallot ei kyllä oikein olisi sopineet.

(Kristalle tiedoksi: seuraava kuva on ylivalottunut eli ei mun koivet noin valkoset oo!! )

Sitten huristeltiin kotia kohti. Odotettiin täpötäyttä bussia vaikka kuinka kauan. Vaikka joku mies ajoi meidän ohi bussipysäkillä, jarrutti ja peruutti takaisin tarjotakseen kyytiä juna-asemalle. Me oltiin niin hölmistyneitä, että hädin tuskin saatiin sanottua ei kiitos. Todettiin, että melkein olisi kannattanut suostua, kun bussia odotettiin parikymmentä minuuttia ja sittenkin saatiin änkeytyä ääriä myöten täyteen bussiin. No, pelattiin tällä kertaa varman päälle - sen verta nämä tytöt tietää, ettei vieraitten tyyppien kyytiin saa noin vaan hypätä!

Näistä tytöistä puheen ollen.. nyt Lisan kanssa päikkäreille Villa Borgheseen ja sitten illalliselle ja sanomaan heipat Lisalle. Huomenna aikaisin aamulla se hyppää lentokoneeseen ja meidän päivittäiset näkemiset loppuu. Siitä oon kyllä varma, ettei nämä hyvästit ole. Moikat vaan vähäksi aikaa. Saattaa kyllä silti olla, että vähän itken. Saattaa olla, että vähän itkettiin jo tänä aamuna aamupalalla. Ja eilen illalla.

Spoleto

(Doris - if you "read" this: i was not patient enought to wait all the photos to be put in Dropbox so i stole some from facebook!)

Läksiäisiä saa tällä viettää niin monia kuin vai ehtii. Yksi ihana ystävä, Itävaltalainen Doris lähti kotia kohti myös viime lauantaina, mutta onneksi ehdittiin sitä ennen käydä tekemässä vielä yksi ihana päiväretki. Keskiviikkoaamuna oli vuorossa tämän puolen vuoden aikaisin herätys kun kello pärähti soimaan 6.15, ja meitsi ponkaisi ylös. Suihkun ja pukeutumisen jälkeen silmät ristissä hyppäsin metroon, jotta ehtisin Spoletoon vievään junaan.

Spoleto on pieni, vanha kaupunki Umbrian alueella, Perugian maakunnassa n. 125 kilometrin päässä Roomasta pohjoiseen. Meillä ei ollut mitään sen suurempia suunnitelmia kaupungin suhteen. Tarkoituksena oli mennä vaan nauttimaan päivästä ja uusista maisemista ja siinä tavoitteessa kyllä onnistuttiin.

Ihailtiin kukkulalla olevaa linnaa ja katseltiin maisemia sen ympäriltä. Ihmeteltiin vanhaa siltaa, joka on osa vanhaa akveduktia. Ihmeteltiin myös sitä valtavaa metsän määrää, ja myöhemmin selvisikin, että sitä aluetta kutsutaan Italian vihreäksi sydämeksi. Käytiin me myös arkeologisessa museossa ja toteamassa että hehkutetut vanhat teatterin rauniot oli suorastaan minimaaliset. Kuljettiin pienen pieniä kujia ja ihmeteltiin sitä, miten jotkut voi oikeasti elää siellä! Ja ajaa autoa! Säikähdin melkein 20 senttistä kirkkaanvihreää ötökkää ja istuskeltiin puistossa juttelemassa haikeita vaihtoajan päättymisestä.

Kertakaikkiaan siis hyvä reissu ihanan ystävän kanssa viimeisistä yhteisistä hetkistä nauttien. Kaupunkikin oli kiva uusi kokemus, olihan se mukava nähdä, mutta ei se mikään turistirysä tosiaan ole. Joten erittäin sopiva tuommoiseen rentoiluun. Ja tulipahan ruksitettua lisää yksi alue Italiasta valloitetuksi. 20:stä Italian alueesta olen toistaiseksi tsekannut Lazion, Campanian, Toscanan, Umbrian, Veneton ja Emilia-Romagnan. Ennen Suomeen paluuta tulee vielä käytyä myös Lombardiassa, joten tuleville vuosille jää vielä ainakin 13 matkakohdetta!

Vielä vanhempia juttuja

Vielä äitin ja isin vierailua vanhempi juttu oli Jonin vierailu. Kahdesta ekasta päivästä raportoinkin, mutta rehellisyyden nimissä nyt tuntuu jo niiin kaukaiselta se Jonin edellinen vierailu, etten ihan heti edes muistanut, että mitäs me sen loppuvierailun aikana tehtiin. Kyllähän se kuitenkin muistui mieleen, että sen viikonlopun sunnuntaina käytiin katselemassa Colosseumia, katseltiin hotellilla jääkiekkoa, ja sitten lähdettiin illalla sekä ihmettelemään Vatikaania iltahämärissä, käveltiin piiiitkä matka Vatikaanista Gianicolo kukkulan yli Trastevereen illalliselle.

Ja maanantaina sitten ei ollutkaan ohjelmassa paljon muuta kuin Jonin saatteleminen lentokentälle. Niin ja sen jälkeen parin kyyneleen tirauttaminen. Kyllä oli silloin taas vaikeaa sanoa heippa, mutta nyt ei ole enää kuin pari vaivaista viikkoa, että saa taas sanoa moikka! Jee!

Vanhoja juttuja

Tässä tajusin viimeisimmän vieraan käynnistä kirjoittaessani, että mullahan on jäänyt edellistenkin vieraiden käynneistä sepustaminen kesken. Sekä äitin ja iskän, että Jonin vierailuista. No, ei muuta kuin tarttumaan härkää sarvista ja eetterin ennennäkemätöntä materiaalia äitin ja iskän vierailusta.

Kaikkien nähtävyyksien katselun lisäksi haluttiin ottaa välillä rennostikin. Sen takia yksi päivä vietettiinkin melkein kokonaan Villa Borghesessä piknikillä. Yksi toinen päivä taas vietettiin

Ostiassa rannalla, kun siellä oli joku kuuluisa ja suosittu lentonäytös.

Kun viikko oli aikaa tuhlattavaksi niin yhtenä päivänä tehtiin sitten reissu myös Tivolin kaupunkiin, jossa on kolme kuuluisaa puutarhaa. Käytiin tutstumassa kahteen niistä. Villa d'Estestä äiti haki erityisesti ideoita oman puutarhan vesiaiheeseen.

Villa Gregorianassa puolestaan vesiaiheet oli myös mielenkiintoisia, mutta ehkä nuo vesiputouset voi olla vähän liian haastavia toteuttaa?

Kaikkiaan kuitenkin viikkokin hujahti tosi nopeasti. Oli kuitenkin kiva saada molemmat, sekä äiti että iskä tänne käymään (Jartsa, sua kaipailtiin!)  ja kyllähän nekin väittivät, että mukavaa oli. Vai eivätkö vaan uskaltaneet sanoa muuta päin naamaa..?

Musei Capitolini

Tiistaina käytiin Lisan kanssa tutustumassa Musei Capitoliniin, siis museoihin, jotka siis sijaitsee nimensä mukaisesti Capitolium-kukkulalla, ihan Rooman keskustassa. Capitolium on yksi niistä seitsämästä kukkulasta, joille Rooma muinoin rakennettiin. Siellä sijaitsi vaaanhan Rooman tärkein temppeli, Jupiterin temppeli, jonka raunioita on osittain vieläkin nähtävissä museon sisällä.

Museo on täynnä patsaita ja maalauksia. Kuuluisin patsas on varmaan pronssipatsas, jossa naarassusi imettää Remusta ja Romulusta. Museon sisällä on myös iso pronssipatsas Marcus Aureliuksesta. Alkuperäinen on siis sisätiloissa ja kopio siitä edelleen ulkona, Campidoglion aukion keskellä, mihin eräs herra nimeltään Michelangelo sen muinoin sommitteli. Maalauksista kuuluisin lienee Carvaggion Fortune Teller.

Olihan se mielenkiintoista ja onhan siellä tämmöisen todellisen roomalaisen käytävä. Mutta rehellisyyden nimissä myönnettäköön että ehkä tuli taas pariksi päiväksi patsas-, ruma renesanssivauva- ja taulukiintiö täyteen. Museolta maisemat on kuitenkin niin näyttävät. Yhden rakennuksen ikkunasta näki ihanan ilta-aurinkoisen Colosseumin ja museon takaa sai taas kurkkia oikein hyvillä näkymillä Forum Romanumille, jossa muinoin oli poliittisen toiminnan ydin.





Olihan se tällaisille pienille aivoille, tällaisilla helteillä myös aika uuvuttavaa. Kulttuurin täyteistä iltaa täytyikin käydä vähän keventämässä pitsalla kahden ja puolen tunnin ahkeran museoinnin jälkeen. Nams! Kuvia ei tosin ehtinyt napsia kun pitsat ja suplit meni parempiin suihin niin nopeasti.

Vihtavuoriedustus

Kuten jo mainitsinkin niin viime viikonlopuksi sain vieraita suoraan kotinurkilta (no ehkä ei enää ihan suoranaisesti, mutta kumminkin..). Viikonloppu sujui mainiosti: perjantai yö meni huonepalvelun ruokaa syöden ja juoruillen. Lauantai nähtävyyksiä katsellen, Formula 1:ssä pitsaa syöden ja italianlippushottia testaillen. Sunnuntaina väsytti, mutta sitten katseltiin ihmisiä ja osteltiin tuliaisia. Oli myös aikamoista luksusta asustaa hotellissa, ja vielä erittäin kivassa semmoisessa. Huone oli tosi siisti ja mukava ja piha ihanan tunnelmallinen. Partsilla kelpasi istua pitsaa mussuttamassa ja varpaita lepuuttamassa.

Aika meni nopeasti, mutta tämmöinen tiivistetty pakettikin oli ihan kätevä! Sitäpaitsi eihän siihen enää kauan aikaa ole, että jo seuraavan kerran nähdään. Herran jestas, vieläkin elän sellaisessa harhaluulossa, että mullahan on täällä vielä ikuisuus aikaa, mutta eihän mulla ole. Kaks viikkoa ja kaks yötä ja Joni jo tulee tänne! Kaks viikkoa ja mun vaihto on ohi. Ihan oikeesti. Nyt täytyy kyllä sanoa, että tää on ollut yks hujaus vaan. Sitäpaitsi apua, enhän mää oo vielä ollenkaan niin ruskee, kun mun piti olla joten rannalle mars, sanon minä.

No en mää tänään enää taida kuitenkaan suunnata muualle kun suihkuun ja omaan sänkyyn. Ehkä voisi vähän nautiskella Suomesta saaduista, ihan liian runsaslukuisista tuliaisista. Milla nimittäin toi lakuja, Dracula pastilleja, ruisleipää, vodkaa (no sitä en kyllä ajatellut tänään nautiskella), MeNaiset lehden ja äärimmäisen coolin t-paidan! Suuri kiitos vielä!

Ps. huh huh nyt on urakalla tullut naputeltua juttuja valmiiksi blogiin varten joten ainakin viitenä päivänä putkeen pitäisi ilmestyä luettavaa, jei!