tiistai 7. helmikuuta 2012

Läksiäispippalot

Lähtö se lähenee niin nopeasti ettei sitä voi oikein todeksi uskoakaan! 12 yötä enää Suomessa! Ihan oikeasti! Alunperin suunnitelmissani oli että olisin ensi viikonlopulle järjestänyt vähän suuremmallekin porukalle läksiäispippalot, mutta nyt tässä kyllä kävi niin, että ensi viikonlopun olen tiiviisti naimisissa ihanaisen kandidaatin tutkielmamme kanssa. No, lauantai-illalla on kyllä luvassa onneksi myös treffit Jonin kanssa, jee! Täytyy vissiin sitten pitää ne isommat pippalot kotiinpaluun kunniaksi, eikös vaan?

Etten nyt ihan vaan pääsisi livahtamaan sinne Italiaan niin järjestettiin me sentään läksiäis-mökkeily-viikonloppu noiden tyttökavereiden kanssa, joiden kanssa ollaan oltu parhaita kaveruksia käytännössä ikiajat. Nyt kävi vielä niin harvinaisesti, että ensimmäistä kertaa tämä kauhunelikko oli saanut yhtäaikaisesti saalistettua itselleen miehet! Eli siis suomeksi ensimmäistä kertaa meidän neljän tyttöporukalla oli kaikkien poikaystävät samaan aikaan saman katon alla. Aika historiallista.

Tulihan sieltä viikonlopun varrelta myös muutamia valokuvia räpsittyä, mutta kaikki, jotka allekirjoittaneen tuntevat osaavat myös varmaan aavistaa, että eihän niistä valtaosa mitään kovin julkaisukelpoisia ole.. Viikonloppu sen sijaan oli kaikkiaan ihan kelpoisa, mitä nyt hajosi ovenkahva, parit lukkoa ja me jopa onnistuttiin jäädyttämään putket lähdettyämme. Mitäs pienistä, kun ei ne pienetkään meistä! Viikonloppu piti sisällään hyvää seuraa ja paljon herkkuja (Alppi väitti että aina me yliarvioidaan herkkujen määrä, mutta kyllä ne kaikki kuusi sipsipussia vaan tuli tyhjennettyä!), yhden karvalakin, halkojen kantamista, halkoliiterissä selälleen lentelemistä ja -30 asteen pakkasia. Tarttuihan sieltä mukaan yksi lentävä lausekin, mutta koska olen kiltti tyttö enkä käytä kirosanoja, niin en voi valitettavasti sitä toistaa!

Pakko kyllä vielä sanoa vahingoniloisena, että jäätävän kylmän viikonlopun jälkeen ainoa auto, joka ei meinannut lähteä käyntiin, oli se hiano Audi! Että niin! Kyllä meidän vanha kunnon Corolla ja Alpin Seatti (kavereiden kesken Siitin) starttasivat ilman mitään ongelmia.

No, sen pidemmittä puheitta muutamia kuvia katselemaan!

IMG_8610
IMG_8574
IMG_8471
IMG_8498
IMG_8585

Semmoista tällä kertaa. Joskohan sitä kohta aloittaisi sen pakkaamisen, minkä kovasti vannoin aloittavani viime viikolla!

10 kommenttia:

  1. Hannu ja Kerttu -polku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onki! Yritin laittaa sen kuvatekstiks, mutta kun oon laittanu noi kuvat html-koodilla, niin en osannu enää laittaa kuvatekstiä :D

      Ja ps. eikö ookkin söpö kuva susta?

      Poista
    2. Mikäpä kuva ei ois ;)

      Poista
  2. Hauskaa! Oli mukavata ja kylmää. Saunan jälkeen ei kyllä yhtään liian kylmää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumihangessa sen sijaan oli vähän vilpoisaa! :)

      Poista
  3. Ja tarinahan kertoo, että tyttöjen vanhat partiotaidot oli taas kunniassa mm. lämmityksen suhteen. Mites ne intin käyneet miekkoset pärjäsivätkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Aika monilta tulien uudelleen sytytksiltä olis me tytöt säästytty, jos ne olis siellä intissä opettanu että puita pitää lisätä, että tulet pysyy... koitettiinhan me sitä sanoa, mutta ei tuntunut menevän perille :)

      Poista
  4. Kyllähän minä vanhana Toyota miehenä tiedän, että hyvin starttaa kylmälläkin. Kannattais Tuken vaihtaa oikeaan merkkiin vai mitä.

    VastaaPoista