sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Date night!

Kuten vähän jo kirjoittelinkin niin lauantai-iltana oli luvassa viimeiset oikein kunnon treffit ennen lähtöä. Olin hellävaraisesti pyytänyt Jonia järjestämään mulle treffit (ilman ennakkovaroitusta: "Joko sää oot suunnitellu mulle yllätystreffit?") sen kunniaksi, että saatiin varattua ennen mun lähtöä yksi yhteinen ilta, niin ettei kummallakaan ollut menoja - myöskään aikaisin sunnuntaiaamuna. Joni oli päivän töissä ja minä vietin kotona aikaa tunnin jos toisenkin.

No, joskus puolen viiden jälkeen ne treffit sitten saatiin käyntiin kotona kokkaillun kanasalaattilounaan merkeissä. Pienen kandi-koulu-maanantain-tentti-italiaan-lähtö-kun-en-tiiä-ees-minne-meen -hermoromahduksen jälkeen päästiin vihdoin ja viimein ulos täältä kämpästä. Nokat käännettiin kohti pohjoista, kun lähdettiin testaamaan sitä kuuluisaa pohjoismaiden pisintä vesiliukumäkeä Peurungan kylpylään. Uiskentelu ja saunominen oli ihanaa ja sanonpa vaan, että se vesiliukumäki oli hurja! Mun ensimmäisen laskun jälkeen Jonin kommentti olikin, että "Kivasti kuului se sun kiljunta tänne allasalueelle!" - hups!

Sitten hurautettiin kotiin, laittauduttiin enemmän tai vähemmän kauniiksi ja käytiin syömässä napamme täyteen hyvää ruokaa ravintolassa. Kotona odotti vielä herkkuja ja tarkoituksena oli katsoa myös Grease, mutta kello oli jo pitkästi yli puolen yön kun tultiin kotiin, joten eihän me jaksettu elokuvaa katsoa eikä herkkuja syödä. Sen sijaan höpötettiin hetki sohvalla peiton alla, kierrepilleillä limpparia juoden ja kun silmät ei meinanneet enää pysyä auki niin suunnattiin nukkumaan!

IMG_8687
IMG_8670

Tänä aamuna olin aikonut nukkua pitkään, mutta kymmeneltä iski niin kova koulu-stressi, että oli pakko nousta opiskelemaan. Joni lähti käymään salilla ja tulikin kohta kotiin kukkapuskan kanssa! Kyllä eilisten treffien ja tämänaamuisten kukkien (ja aamupalasipsien!) voimalla jaksoi käyttää sunnuntaista 8 tuntia opiskeluun. Kirjat ja tiedostot lykkäsin kiinni tasan 22.02! Sen verran malttoi pitää taukoa, että käytiin Vihtavuoressa syömässä ja äitin parturinpenkissä. Pikaisesti laitoin myös kynteni, mutta arvaattekin varmaan, että matkalaukku se odottelee edelleen kellarissa? Kuinka saamaton voi ihminen olla...

IMG_8740
cats

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Thanks! Ehdin vaan jo tuhota yhden noista liljoista...

      Poista
  2. Se mäki oli ekan kerran jännä, ku tuli ihan pimeetä eikä tienny mitä on eessä, mutta sitte siihen tottu... ja nyt se on jo aika tylsä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sekin oli jännää, kun ensin oli ihan pimeetä ja sitten ihan yhtäkkiä se humpsahtikin siihen allasalueelle, missä se ei enää mennykkään umpiputkessa! Mää en ehtiny laskee niin montaa kertaa, että ois vielä tylsäks käyny! :D

      Poista
  3. Sää oot söpö! Ja onneks siinä vaiheessa olin paikalla kun pitäis-jo-lähtee-mut-kun-jännittää-ja-ei-ehdi-ja-on-stressi-hermoromahdus tuli niin osasin auttaa! :) Ps. Hienot on kynnet!

    VastaaPoista