Villeä ikävä

Olipahan viikonloppu. Ei mennyt jääkiekossa ihan niinkuin piti. Ei auttanut Leijona-paidat, Suomi-kynnet eikä siniset silmänrajaukset! Täällä huudettiin hengessä mukana. Muutaman kyyneleenkin jouduin tirauttamaan.

Ja kyllä oli Villeäkin ikävä, vai mitä?

Viltsun kuva lainattu TÄÄLTÄ

Lauatai oli mulla kokonaisuudessan the kökkö-päivä. Pankkikortti ei toiminut. Se hirveä pommi-juttu etelä-Italiassa. Pommin takia peruttu museoiden yö, jonne piti mennä. (Ja ei, en vertaa pankkikortin toimimattomuutta tai peruuntutta museo-käyntiä pommiräjähdykseen, jossa kuoli ihmisiä, vaan luettelen asioita, jotka veti mieltä maahan!). Ja sitten se välieräpeli. Mitäs Jalonen jätti Villen ulos joukkueesta, nih! Sen siitä saa. Ja Tuomo Ruutukin oli hoitelemassa vammojaan ja vauvaansa (annettakoon tämän kerran anteeksi). Onneksi edes yksi mun murusista oli mm-kisoissa mukana, Filtteri nimittäin!

Fillerin kuva lainattu TÄÄLTÄ

Ja sitten ei tänään pronssipelissäkään pomppinut kiekot meille, ei sitten millään. Voihan itku! Sain streamattua pelit (osittain ruotsiksi/norjaksi selostettuna, mutta pikku sikoja!), mutta mitään haastatteluita ei tietenkään näytetty. Pronssipelin jälkeen sitten skypetellessä äiti onneksi skypen välityksellä näytti mulle Filtterin haastattelun. Kyllä meinasi taas tulla tippa linssiin, kun Filtsu raukka ei meinannut sanoja löytää, kun oli niin harmissaan.

Meikäläisen mieli kuitenkin muuttui vähän paremmaksi, ja ihan nauruksi asti, kun äitin kanssa muisteltiin mun ja Filtterin välillä männä vuosina käytyä "kirjeenvaihtoa", haha! Ja Sigridkin haki lähi-kahvilasta lohtukakkupalan mulle, miten herttaista! Eihän siinä voi kovin kauaa antaa alahuulen mökötyksen merkkinä roikkua!

Jääkiekon tuijottamisen ohella tämä viikonloppu onkin mennyt aika tiivisti lukemisen parissa. Keskiviikkona on ensimmäinen tentti, iiks! Jos se menee läpi niin sitten olisi ensimmäinen kolmesta kurssista taputeltu. Toivotaan parasta, mutta pelätään pahinta!

Ps. olihan pohjois-Italiassa sitten se maanjäristyskin! Ei se kyllä täällä tuntunut yhtään! Tai sitten signorina Manninen on tullut isovanhempiinsa, jotka Sisiliassa maanjäristyksen tullessa laittoivat vaan ikkunaluukut kiinni, kun "tuuli niin kovasti". Kuulemma ihmettelivät, että onpa huonosti rakennettu hotelli ja käänsivät kylkeä - siis samaan aikaan kun maanjäristys helisti ikkunaluukkuja ja muut ihmiset juoksivat pakoon!

Laiskiaisen ruokavalio

Halveksun itsekin itseäni, mutta näyttää sille, että joitakin meikäläisen kammoamia italialaisen naisen tunnuspiirteitä on tulossa minussakin esiin. Nojoo, en tiedä onko kyse oikeasti siitä, vai vaan puhtaasti laisuudesta. Ruuanlaittoon liittyen nimittäin! Nyt kun ei tarvitse huolehtia enää Jonin syömisistä, vaan kokkailen vain ja ainoastaan itselleni, niin en monestikkaan meinaa jaksaa laittaa mitään kunnon ruokaa. Jotain simppeliä vaan, jolla pysyy hengissä. Haluaisin vaan tieää, koska musta tämmöinen tuli, että ainoa hyvä syy ruuanlaittoon, on se, että miehen on syötävä? Minähän rakastan ruokaa, ja oikeastaan tykkään ruuanlaitostakin! (Tiskaamisesta sen sijaan en viitsi edes aloittaa...)

Tähän on kuitenkin nyt tultu ja tällaisia pöperöitä sitä on tullut itselleen pyöräyteltyä. Katsokaa ja ihailkaa, mutta lapsukaiset: älkää ottako oppia! Ainakaan tuosta keitetyt-porkkanat & keitetyt-herneet gourmet illallisesta.

Jälkkäriksi syön aika usein näitä, nams! Tuoreita mansikoita muiden herkkujen sijaan, siinä ei ole kyllä mitään vikaa! Siitä saa ottaa vaikka malliakin. Tosin täällä mansikkasesonki onkin juuri nyt. Siellä Suomessa saatte vielä hetken odottaa, ennen kun kannattaa (taloudellisesti ja mansikan laadullisesti) alkaa mansikoita päivittäin popsimaan.

Täytyy kyllä sanoa vielä muutama sananen noihin italialaisiin naisiin liittyen. En oikeasti tiedä kuinka hyviä kokkeja minun ikäiset italialaiset naiset on. Naisten ruuanlaittotaidoista puhuu nimittäin ainoastaan pojat! Vaikka naisten asema ja kohtelu (esim. kaduilla ahdistelun suhteen) monessa asiassa huomattavasti parempi kuin kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten, on silti vanhat perinteiset vaimo-kriteerit aika tiukassa. Tämä koskee erityisesti etelä-Italialaisia poikia! Toki tämä on hieman yleistämistä ja poikkeuksiakin löytyy, mutta pelottavan monen italialaisen pojan mielestä hyvä vaimo on sellainen, joka:

- siivoaa (aina)

- laittaa ruokaa (aina)

- on tottelevainen (aina)

- hoitaa lapset (aina)

- on "alhaisemmassa sosiaalisessa asemassa kuin mies" eli sellaista vaimoa ei voi ottaa, joka on korkeammin koulutettu tai korkeammassa virassa kuin mies

Hohhoijjaa sanon minä, kyllä naistutkimuksen sivuaineopiskelijalla tekee täällä välillä tiukkaa!

Uusi banneri!

Jihuu, vihdoin ja viimein olen saanut jotain semmoisia kuvia räpsittyä, että sain kasattua blogin yläreunaan Rooma-aiheisen bannerin, mitäs tykkäätte?




Ps. huomaattehan alla myös eilen näpytellyn tekstin Jonin ensimmäisestä odottelu lomapäivästä.

Joni tuli taloon

Vihdoin on kuvia sen verta koneella, että voi alkaa tännekkin höpöttelemään Jonin vierailusta! Sanonpahan vaan, että oli muuten kiva viikonloppu. Vaikka - itseäni lainatakseni - maailmankaikkeus olikin meitä vastaan! Joni tuli siis perjantaina, ja me oltiin sovittu, että hurautan junalla lentokentälle vastaan. Lähdin hyvissä ajoin liikkeelle ja päätin kurvata lähimmän tabacchin kautta ostamassa Jontsulle bussilipun jo valmiiksi. Menen sisään, jonotan, jonotan, jonotan ja: "Joo ne on meiltä loppu!". Ahaa.

No eipä siinä sitten, saa niitä muualtakin ostettua, vaikka sieltä metrosta. Lähden sitten köpöttämään metroa kohtia ja: portit kiinni. Julkisen liikenteen lakko, jonka vuoksi koko metroverkosto kiinni koko päivän. Jes.

No eipä siinäkään sitten, lähden laukkaamaan kohti bussipysäkkiä, jotta pääsisin bussilla Terminille (päärautatieasema)... siellähän se 310 oli kun tulin näköetäisyydelle. Jes! Bussi seisoo ruuhkassa joten ei muutakun juoksuun, kun ei se pysäkiltä pois pääse. No pääsihän se, sitten kun olin noin 1,5 metrin päässä ovilta. Kiva, kiitos.

No, eipä siinäkään sitten auttanut (vaikka pienet stressi-itkut tässä välissä tirautinkin) muuta kuin jäädä odottelemaan. Se bussi menisi normaalisti vartin välein, vaan eipä tietenkään tänään (edelleen se lakko). Seuraavan tulemiseen meni 45 minuuttia. Ja uskotte varmaan, että ei siellä bussissa ollut kovinkaan täyttä. No eipä kovinkaan kun metro on suljettu ja busseja kulkee todella pieni murto-osa normaalista määrästä. En tosiaan ehtinyt siihen junaan mihin aioin, enkä sitä seuraavaankaan, enkä itseasiassa sitä seuraavaankaan. Mutta sitä seuraanpa ehdin. Wuhuu. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että se menikin niin päin, että Joni odotti lentokentällä meikäläistä vastassa?

Tässä välissä kelaan pari tuntia eteenpäin, sillä en viitsi edes aloittaa siitä kauanko odotettiin sitä samaista 310-bussia takaisinpäin. Meidän hotelli kuitenkin oli oikein mukava. No olihan siinä ovimatossa neljä tähteä, että jotain sopi odottaakkin! Wc-pöntössäkin oli oikein hygieniasinetti, ettei kukaan ole käynyt sitä pissimässä sotkuun sitten siivoamisen. Sitä se Jonikin tässä ihailee!

Ei Italian loma ole mitään ilman jätskiä, joten kun lähdettiin hotellilta matkaan käytiin nappaamassa myös vähän gelatoa, nams nams! Ja kermavaahdon kera! (Terkkuja Kristalle!) Sitten kuljeskeltiin ja hipsittiin vähän shoppailemaan (tämä ei ole edes valhe, vaan Joni oikeasti halusi päästä shoppailemaan!!). Jos voidaan unohtaa taas erinäiset tunnit bussien odottelua, oli shoppailureissu oikein onnistunut. Sitten haettiin vähän pitsaa hotskulle mukaan ja jääkiekkoa läppäriltä tuijottelemaan (Jonin Italiassa olo on jatkossa kiellettyä lätkän MM-kisojen aikana, sillä molemmat tappiot sattui sille ajalle!). Sitten lähdettiin vielä vähän kävelylle ja ostettiin yhdestä nurkkakuppilasta lasipullot kokista ja kuljettiin ympäriinsä käsikädessä, pilleillä kokista niistä lasipulloista juoden - kuinka söpöä!

(Ja nämä ei ole ne kokikset! Nämä on K-18 juomia ja tiedoksenne, että molemmat juojat ovat jo piiiiiitkästi sen rajapyykin yli.)

Sitten matkalainen ja ehkä-kevyesti-emännöimisestä-sekä-lakkoilevista-kulkuneuvoista-stresssiä-ottanut melkein-roomatar olivatkin siinä määrin väsyneitä, että kurvattiin unosille! Kyllä muuten oli mukava nukkua toisen kainalossa eikä Joni tällä kertaa edes säikytellyt minua. Jee!

Semmoinen oli miniloman perjantai! Palaillaan astialle taas toivottavasti jo huomenna! Ja toivottavasti voidaan silloin myös juhlia välierävoittoa jääkiekossa! Kaikki peukut ja varpaat pystyyn. Mua ainakin jännittää ihan mielettömästi!!

Vintagea ja paniikkia

Roomassa on niin paljon tapahtumaa ja tekemistä, ettei kaikkea pysty millään koluta läpi. Koitetaan kuitenkin saada itsemme raahattua kaiken maailman tapahtumiin aina silloin tällöin. Tässä kerran suunnattiin Lisan ja Sigridin kanssa Pigneton kaupunginosaan vintage-markkinoille. Ennakkoon oltiin odotettu, että nämä markkinat olisi olleet vähän isompikin juttu, mutta valitettavasti aika pienen mittakaavan tapahtuma se oli.

Rekeissä roikkui ihania juttuja, ihan oikeita vintage-aarteita mm. pinkin Versacen farkut! Valitettavasti valinnanvara oli aika pieni, joten mitään ei matkaan lähtenyt. Lisalle löytyi kuitenkin yhdet kengät. Tinkiminenkin kävi helposti, kun Lisa vain kysyi "voinko ostaa nämä 5€ halvemmalla?" ja myyjä vastasi "voit!".

San Lorenzon kaupunginosassa kuulemma on myös useitakin hyviä 2nd hand -kauppoja. Pitäisikin joku kerta itsensä raahata niitä koluamaan. Meillä on nimittäin toukokuun loppupuolella Luississa tanssiaiset, joiden pukeutumisteema on Pariisin keskiyö 1920-luvulla. Kunpa löytäisin, jonkun oikean vintage-sulka-hässäkän päähäni viriteltäväksi, se se vasta olisi ihanaa! Mutta miten voi olla mahdollista, ettei Rooman kokoisesta kaupungista löydy sellaista mekkoa, minkä haluan?! Ja miten voi olla mahdollista, että vastoin aiempaa tietoa, sinne tanssiaisiin olisikin hyvä löytää itselleen pari?! Miten 172cm + korkokengät -pituinen tyttö voi löytää Italiasta itselleen parin?! Ei täällä ole varmaan yhtään yli 180 senttistä nuorta miestä!

Rakkautta on...

... paahdetut ruispalat (törkyhintaisella) edam-juustolla, kurkulla ja tomaatilla! NAM!

No okei, on tämäkin vähän, hih.

Jonin saattelin maanantaina lentokentälle ja vieläkin meinaa välillä suru tulla puseroon. Olinhan mää nyt siihen varautunut, että se tulee olemaan hankalaa sanoa taas heippa, mutta en villeimmissä unelmissanikaan olisi uskonut, että se on näin vaikeeta. Tällä hetkellä en paljon muuta haluaisi, kun omaan kotiin, omaan sänkyyn, oman peiton alle, oman kullan kainaloon syömään omaa suomalaista pitsaa ja Hese-ateriaa (haha!). No, jospa se tästä iloksi muuttuu ankaralla tenttiin lukemisella, iltaluennolla ja italialaisella pitsalla. Ehkä on pakko syödä vielä toinenkin Ruispala.

"No me syödään!"

Kun Alma ja Juuso oli täällä käymässä, Juuso kysyi multa, mitä me täällä oikein tehdään kavereitten kanssa kaikki illat. Mun vastaus oli "No me syödään!". Silloin tällöin käydään istuskelemassa apertiivolla, mikä on ihan kivaa vaihtelua kotona möllöttämiseen.

Välillä tehdään myös niin, että sovitaan muutaman kaverin kanssa treffit jonkun luokse. Jokainen sitten tuo mukanaan, mitä kullakin sattuu kotona olemaan, jokainen jotakin! Ja sitten katsellaan millaista illallista niistä saadaan aikaan. Tässä yhden kerran tehtiin sellaiset treffit yhden ranskalaisen tytön luo, ja saatiin kuin saatiinkin aikaiseksi aika hyvät syömingit. Alkupaloiksi syötiin porkkanoita, tomaatteja, leikkelettä, juustoa ja salaattia leivän kanssa. Kun ne oli kadonneet parempiin suihin, häärittiin yhteistuumin keittiössä pääruuaksi pastaa tomaattikastikkeessa. Jälkkäriksi oli tarjolla vielä mansikoita.

(ÄITI! Kato mikä astiasto noilla kavereilla on!!)

Helppoa, hauskaa ja edullista. Lisäksi jännitys pysyy yllä, kun ei voi tietää onko luvassa pääruokaa lainkaan - jos ei kukaan nimittäin tuo mitään pääruuaksi sopivaa, niin sitten ei ole! Vaihtelu virkistää ja on aina kiva nähdä kavereita ja päästä vähän ulos omasta kämpästä, vaikka se mihin asti pääsee olisikin vaan kaverin kämppä! Mikäs olisi sen mukavampaa, kuin viettää iltaa höpötellen hyvässä seurassa ja hyvää ruokaa nauttien. Tätä voisi joskus kokeilla Suomessakin, vai mitä?